sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Mitä sinä tekisit lottopotilla?

Monta viikkoa on jännitetty sitä miten käy historian suurimman lottopotin. No eilen se sitten meni. Itse en juuri lottoamista tai muita rahapelejä harrasta kuin silloin kun on isot potit tarjolla ja tällöinkin vain muutamalla tavallisella rivillä.

Aikaisemmin haaveilin äkkirikastumisesta, mutta nykyään uskoo paremmin siihen, ettei näin tule todennäköisesti käymään. Jos haluan rikastua on minun vaan itse tehtävä määrätietoisesti töitä sen eteen. Enkä oikeasti edes haluaisi noin isoa summaa, mutta esimerkiksi miljoonaa olisi ihan mahtava summa.  Silti on kiva leikitellä ajatuksella mitä tekisi, jos voittaisi 15 miljoonaa.

15 miljoonasta lahjoittaisin heti puolet hyväntekeväisyyteen valikoidusti lastensuojelu- eläitensuojelu- ja ympäristönsuojelujärjestöihin. Miljoonan sijoittaisin itselle, jokaisella lapsella sijoittaisin miljoonan. Todennäköisesti rakennuttaisin uuden talon jollain aikajänteellä, en mitään ökytaloa vaan kohtuullisen kokoisen, mutta pyrkisin mahdollisimman ekologisiin ratkaisuihin. Lisäksi perustaisin yrityksen, joka olisi voittoa tavoittelematon, mutta  jonka avulla voisin työllistää ihmisiä ja tehdä hyvää. Lisäksi ostaisin Teslan. Kenellekään en lottovoitosta kertoisi.

Paras tapa rikastua taitaa kuitenkin olla vain säännöllinen sijoittaminen. Tämä vaan tuntuu välillä niin tuskallisen hitaasti etenevältä prosessilta. Olen tällä viikolla ollut tosi uupunut, vaikka työtilanteeni on helpottunut. Olen vakavasti pohtinut sitä kuinka kauan jaksan tehdä henkisesti näin raskasta työtä. Ajattelen aktiivisesti sitä mistä voisin saada niitä pieniä tulonlähteitä, jotka mahdollistaisivat siirtymistä toisenlaiseen työhön. Teen laskelmia varallisuuden karttumisesta jos saisin kuukausittain säästöön niin ja niin paljon enemmän, montako kuukautta aikaisemmin voisin alkaa tekemään vain niitä asioita joista oikeasti nautin? Välillä nämä ovat todella niin epätoivoisia laskelmia, että lottovoitto tuntuisi kaikkein realistisimmalta vaihtoehdolta.

Itselläni on kuitenkin vasta alle vuosi säännöllistä ja suunnitelmallista sijoittamista takana. Jo viiden vuoden päästä sijoitus- ja varallisuustilanteeni saattaa vastata pientä lottovoittoa eli ei muuta kuin eteenpäin vaan. Ja varmaan sitä lototakin joskus voi äkkirikastumisen toivossa!

4 kommenttia:

  1. Mitä tekisin lottopotilla. No, hm... se riippuu täysin siitä lottopotin määrästä. Muuttaisin maalle, voisin ostaa jonkun vanhan maatilan kesämökkipaikkakunnaltani. Remppaisin kesämökkiä ja ostaisin pari viereistä mökkitonttia pois kuleksimasta. Eläisin siellä hidasta maalaiselämää kanojen ja lampaiden keskellä erakkona. Kyllä se pitäisi se hevonenkin saada. Olisihan se elämää =). Mutta en lottoa, joten taitaa jäädä tämä äkkirikastuminen väliin minultakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Itse kanssa toisinaan haaveilen maalaiselämästä, mutta tiedän ettei se satunnaista kesämökkeilyä lukuunottamatta olisi mun juttu. Heti kun tulee syksy ja pimeä haluan olla ihmisten ilmoilla. Mun listasta muuten hevonen unohtui, kiitos muistutuksesta =)

      Poista
  2. Lopettaisin heti palkkatyön ja kasvattaisin yritystoiminnan ihan eri tasolle. Maksaisin kaikki velat pois ja sijoittaisin rahat fiksusti. Saattaisin myös perustaa jonkin hyväntekeväisyysjärjestön. Ja toki hankkisin uuden autoksi nelivetomaasturin - pääsisi täältä maalta kelillä kuin kelillä liikenteeseen.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentista. Hyviä suunnitelmia nämäkin ja toteutettavissa vähän pienemmälläkin lottopotilla!

    VastaaPoista