Sivut

lauantai 8. elokuuta 2020

Varallisuus kasvaa

 Päivitin varallisuus sivuni. Ilokseni huomasin, että varallisuuteni on kasvanut edellisestä päivityksestä yli 8000€. Olin ajatellut etten ole juurikaan alkuvuoden jälkeen saanut varallisuutta kasvatettua, mutta onhan sitä tullut. Edellinen varallisuuspäivitys on tehty todennäköisesti pahimmassa laskutilanteessa, mutta alkuvuoden hyvän tilanteenkin jälkeen varallisuus on kasvanut yli 5000€. 

Omassa salkussa on edelleen paljon miinusmerkkisiä osakkeita, mutta myös yksi yllättäjä. Tämä yllättäjä on Tupperware, joka salkussani tällä hetkellä yli 300% voittolla. Salkuun on edellisen päivityksen jälkeen uutena tullut ostettua Exxon Mobilea ja Norwegiania. Norskin konkurssin välttämiseksi laaditun pelastussuunnitelman ja Koronan antaessa vähän helpottumisen merkkejä, että  a lentoliikenne lähtee uuteen nousuun ja Norski. Taitaa tässä kyllä tulla mahalasku. 

Tällä hetkellä sijoitusvarallisuuteni  on siis 38862,37€ ja tämän vuoden sijoitustavoite 40 000€:n varallisuus häämöttää jo tosi lähellä. Ellei Koronan toisen aallon seurauksena tapahdu isoa pudotusta yritän saada syyskuussa 40000€:n rajan rikki sijoittamalla kaiken liikenevän. 

Itselläni on salkussa yksi todellinen riippakivi, Fast Invest. Tämän johdosta voi hyvin nopeasti hävitä 3500€ varallisuudesta. Fast Investin kanssa on ollut todellisia ongelmia huhtikuusta saakka; nostetut rahat tulevat tilille todella pitkällä viivellä eikä lainat ole tulleet sovitusti maksuun. Odottelen siis koska tämä on osoittautumassa huijaukseksi ja rahat menetetty. Onneksi alkuvuodesta nostin noin 4000€:a pois Fast Investista. Tavoite oli pienentää tätä kokoajan, mutta kun raha ei liiku, ei mitään pysty tekemään. Yhden noston olen saanut takaisin huhtikuun jälkeen. 

Ja yksi tyhmä teko on ollut myydä Teslan osakkeet (3kpl) pois. Niiden ansiosta varallisuuteni olisi jo heittämällä yli 40000€.

Positiivinen yllätys oli sijoitusvarallisuuden tilan kuitenkin tällä hetkellä ja tästä sitten vaan eteenpäin. Sijoittamiseen kuuluu kuitenkin aina riskejä, epäonnistumisia, huonoja ostoja ja myyntejä, joten en jaksa näistä huonoja juttuja jäädä vatvomaan vaan toivottavasti oppia niistä jotain. 

torstai 6. elokuuta 2020

Heinäkuun menot, sijoitukset ja säästöt

Heinäkuukin pääsi muuttumaan elokuuksi ja on aika tarkastella viime kuun lukuja. 


Menot:

Asuminen 1100€

Ruoka 533,17€

Vaatteet 412,54€

Puhelin 56,88€

Harrastukset 24€

Ulkona syöminen 132,95€

Bensa 106,66€

Terveydenhuolto ja hyvinvointi 51,80€

Koti 35,86€

Lahjat 61,98€

Pääsyliput 90€

Muut 0 € 

Yhteensä: 2605,81€



Sijoitukseen ja säästöön mennyt raha:

Rahastot: 523,27€


Yhteensä 523,27€


Alle 3000€:n kulutukseen päästiin taas. Kaikki muut menot koen ihan kohtuullisina, mutta vaatteita on heinäkuussa tultu ostettua lapsille alennusmyynneistä. Kevällä käytössä olleiden housujen lahkeet ovat onnettomasti jääneet liian lyhyiksi, joten heinäkuussa ostin lapsille seitsemät housut, jotka toivottavasti menevät ainakin lähes seuraavan vuoden. Myös kengät kuluu ja kutistuu kummasti, joten ostin kahdet kengät sekä ehkä ei niin tarpeellisina yhdet shortsit ja yhden paidan.  

Oma haaveeni olisi, että jossain vaiheessa pääsisin kulutukseni osalta siihen, että asumisen menoihin (joka pääasiassa lainanlyhentämistä) menisi 50% kaikista menoista. Näin ollen saisin käyttää "vain" 1100€ muihin menoihin. En kuitenkaan näe kovin realistisena, että pystyisin menoistani juurikaan enää karsimaan. Toki vaatteisiin ei 400€ tarvitse mennä joka kuukausi eikä ulkona tarvitse syödä näin paljon kuin heinäkuussa. Lomailujen jälkeen töiden taas normalisoitua bensakuluihin tulee menemään kuukausitasolla yli puolet enemmän kuin nyt. Alle 2500€:n menoihin pitäisi kyllä aktiivisesti pyrkiä, kun nämä alle 3000€:n kuukaudet alkavat selvästi jo sujua. 

Sijoitustahtini ei ole viime aikoina päätä huimannut, minkä vuoksi en ole varallisuustilannettakaan halunnut päivittää. Olen laittanut vähän extrarahaa säästöön mahdollista sijoitusasuntoa varten, minkä vuoksi itsestäni tuntuu, että koko varallisuuden kartuttaminen junnaa paikoillaan. Varallisuuskatsauksen nyt kuitenkin teen lähipäivinä.