Sivut

sunnuntai 2. toukokuuta 2021

Huhtikuun varallisuuden kasvu ja passiiviset tulot

Huhtikuussa ostokset ovat olleet taas jäissä. Koen kaikkien seuraamani osakkeiden olevan yksinkertaisesti aivan liian kalliita enkä siksi saa ostettua mitään. Myin huhtikuun aikana viimeisetkin ETF:t enkä ajatellut niihin enää jatkossa sijoittaa. Pyrkimykseni on kasvattaa osakesijoituksia yhtiöihin, jotka maksavat hyvin osinkoa. Alkuvuoden ostojen perusteella tätä ei kuitenkaan uskoisi. Lisäksi aion ostaa heti seuraavan sijoitusasunnon kun sopivan löydän ja sen vuoksi jemmailen käteistä. Toki jos osakekurssit yhtäkkiä tulisivat alas voisi laittaa käteiseni myös osakkeisiin. 

Montaa kuukautta en kuitenkaan voin himmailla ostojen kanssa, koska muuten en saa sijoituksiin laitettun oman pääoman tavoitetta täyteen. Ja toki jos jatkuvasti vaan jätän ostoja tekemättä ei uusia omistuksia tule. 

Mutta käsittämätöntä että varallisuus on viime kuusta kasvanut yli 3000€. Päästäänköhän toukokuussa jo yli 70 000€:n. 


Sijoituksiin laitettu omapääoma:

Kryptot 50€

Rahastot 200€

Osakkeet 0€ 

Yhteensä 250€ 

TÄMÄN VUODEN TAVOITTEESEEN MATKAA 10700,77€


Passiiviset tulot (netto):

Vertaislaina 32,42€

Osingot: 58,62€

Yhteensä: 91,04€

TÄMÄN VUODEN TAVOITTEESEEN MATKAA 705,47€

 

Varallisuusden kasvu 

Rahastot : 22453,33 € viimekuusta +377,33  vuoden alusta +1544,81€

Osakkeet : 21650,71€ viimekuusta +2466,57 vuoden alusta +2069,44

ETF: 0€ viime kuusta -3079€ vuoden alusta -5994

Vertaislainat: 4970,23€  viime kuusta +36,42 vuoden alusta +531€

Kryptot: 515,31€  viime kuusta + 131,31€ vuoden alusta + 433,62€

Sijoitusasunto: 8166,95€viime kuusta + 263,33€ vuoden alusta + 1052,22€

Käteinen:  9377,91€ viimekuusta + 3116,20€    vuoden alusta + 9377,91€

Yhteensä : 67134,44€ viime kuusta +3312,17 vuoden alusta + 8812,76€

TÄMÄN VUODEN TAVOITTEESEEN MATKAA 12865,56€