Sivut

lauantai 15. tammikuuta 2022

Sijoitusten jakautuminen

Olen aikaisemminki tehnyt kuvioita sijoitusvarallisuuteni jakautumisesta. Tein itselleni kuvion sijoitusvarallisuuden jakautumisesta viime vuonna tammikuussa, mutta en koskaan ehtinyt sitä julkaista. Samoin tein itselleni kuvion, jossa näky sijoitusvarallisuuden jakauma tavoite. Alla kuviot näistä.





Eli aika merkittäviä muutoksia salkun painotuksiin oli suunnitteilla. En ole koko viime vuoden aikana palannut näihin kuvioihin, mutta ilmeisesti jotenkin alitajunnassa nämä ovat olleet, koska sijoitusvarallisuuteni jakautuminen 1/22 näyttää tältä:





Ihan käsittämättömän iso muutos kyllä vuodessa salkun sisällön osalta. Vielä tarvitsisi vertaislainojen osuutta vähentää ja kryptoja vähän lisätä. Muuten en usko, että tämän lähemmäs voi edes tavoitejakaumaa päästä. Vertaislainojen vähentäminen ei ole onnistunut Fast Investissä kiinni olevien rahojen vuoksi, joita ole odottanut jo YLI VUODEN! Lisää rahaa vertaislainoihin en laita, mutta koron kierrätän aina uudelleen. Kryptoihin sijoitan tällä hetkellä 50€/kk ja sillä sitten tasaisesti toivottavasti kasvatetaan myös kryptojen osuutta. Jotta tämä balanssi säilyy salkussa on mun tehtävä suoria osakeostoja. Muuten rahastojen osuus saattaa alkaa kasvamaan, niihin kun sijoitan joka kuukausi 150€/kk. 

Tasaisesti tässä sijoittajana mennään eteenpäin mikä on kyllä mahtavaa. Välillä tuntuu ettei mikään edisty, mutta aina kuvioiden ja vanhoihin palaamisella voi havaita miten paljon muutosta tulee aikaiseksi. 

lauantai 1. tammikuuta 2022

Vuoden 2021 tavoitteiden toteutuminen ja tavoitteet vuodelle 2022


Nyt kun vuosi on vaihtunut on hyvä summata viime vuosi ja asettaa tavoitteet vuodella 2020

Vuoden 2021 tavoitteet olivat:
- sijoitusvarallisuus vähintään 80 000€. Toteutui 10/21
- 12 000€ uutta pääomaa sijoituksiin Toteutui 12/21
- Toisen sijoitusasunnon osto. Toteutui 6/21. Lisäksi ostettu sijoitusasunnot 3 ja 4
- Pääomatulot nettona vähintään 1000€. Ei toteutunut. Tavoitteesta jääty 160,80€

Kuva Pixabaystä

 Vuoden 2022 tavoitteet

- sijoitusvarallisuus vähintään 160 000€
- 15 000€ uutta pääomaa sijoituksiin
- kahden uuden sijoitusasunnon ostot
- Pääomatulot nettona vähintään 2000€
- Opettelen vihdoin löytämään elämänrytmin ja -tavan, joka oikeasti sopii minulle


Tavoitteet vuodelle 2022 ovat siis todella kovat. Kaikkein haastavimpana pidän sijoitusvarallisuuden kasvua 160 000€:n, mutta sitä lähden todella tavoittelemaan. Toki melkein yhtä haastava on löytää elämänrytmi, joka oikeasti sopii minulle. Olen ollut koko viime vuoden aivan äärirajoillani ja ymmärrän sen etten voi siten enää jatkaa. Sen vuoksi pyrin vuoden 2022 aikana löytämään ratkaisun siihen miten muutan elämääni tasapainoisemmaksi ja mielekkäämmäksi. Mitkä ovat niitä asioita mitä haluan oikeasti tehdä ja mitkä karsin pois. Isoin kysymysmerkki on edelleen työni, josta olen kipuillut jo tosi pitkään. Jospa vuosi 2022 toisi itselleni uskalluksen tehdä rohkeita muutoksia työelämään.

Pyrin myös säännöllisemmin päivittämään blogia ja kirjoittamaan muustakin kuin kuukausikatsauksista. Toivon jokaiselle ihanaa uutta vuotta!