Otin lokakuun tavoitteeksi rahankäytössä hittidietin 5:2 eli kahtena päivänä viikossa ei käytetä rahaa ollenkaan. Löysin rahankäyttöön liittyen tästä myös version, että kahtena käytetään mahdollisimman vähän ja muuten normaalisti.
Maanantaina tein kunnon kauppaostokset
Tiistaina en käyttänyt rahaa
Keskiviikkona jouduin tankkaamaan
Torstaina jouduin hakemaan lemmikkieläimelle ruokaa
Perjantaina söin lounaan, joka maksoi sekä kävin ostamassa herkkuja perjantain kunniaksi
Lauantaina tein kunnon kauppaostokset
Sunnuntaina ostin 1€ pussin jauhoja, kun olin lapselle luvannut leipoa sämpylöitä enkä ollut muistanut tarkistaa onko meillä jauhoja
Torstaista piti ensin tulla toinen ostamaton päivä, mutta lemmikkieläin ei selviä ilman ruokaa. Sunnuntaista olisi sitten pitänyt tulla myös rahaton päivä, mutta en voinut lapselle tuottaa pettymystä vaan hain kaupasta pussin jauhoja huolimatta siitä, että heti ensimmäisen viikon tavoite meni pieleen.Sekä lemmikkieläminen ruoka, että jauhot olisi voinut ostaa jo aikaisemmin, kun olisi paremmin suunnitellut sen mitä kaupasta tarvitsee kun sinne menee.
Tässä taas todella typerä muistutus itselleni:
Suunnittele mitä ostat kaupasta niin siellä ei tarvitse käydä joka päivä!!!
Tällä viikolla sitten uusi yritys. Yritän myös ottaa viime viikolta jääneet yhden rahattoman päivän takaisin eli kolmella rahattomalla päivällä mennään tällä viikolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti