Sivut

torstai 6. joulukuuta 2018

Joululahjabudjetit kummilapsille



Minulla on omien lapsien lisäksi kuusi kummilasta. On ollut mahtavaa, että näin moni on halunnut uskoutua minulle kummin tehtävän, mutta näin jouluna se on melkoinen rahaerä. Kummilapseni ovat ikähaarukalta teini-ikäisestä vauvaan. Pyrin tasapuolisuuteen kummilapsien osalta, mutta lahjoissa koen kuitenkin että teini-ikäisen ja vauvan lahjat eivät voi olla samanarvoiset. Lahjat olen budjetoinut siten, että yli 12v saa noin  40€:n lahjan , 3-11v 35€ lahjan ja 0-2v. 25€ lahjan. Jokaiseen ikähaarukkaan itselläni sopii kaksi kummilasta eli tällä kummilapsien lahjat maksaisivat yhteensä 200€. Useimmiten kummilapsille antamani lahjat ovat ns. elämyslahjoja, jolloin maksun lisäksi vietän heidän kanssa aikaa jonkun tekemisen merkeissä. Elämyslahjat ovat myös siitä kivoja, että ei osteta tavaraa lapsille, joilla on jo todellisuudessa kaikkea.
Kuvahaun tulos haulle christmas presents






Kummilapsien ja omien lapsien lisäksi ostan lahjoja kahdelle sukulaislapselle sekä osallistun joka vuosi Joulupuu-keräykseen, jonka kautta ostan yleensä kahdelle lapselle lahjat. Tänä vuonna omat lapsetkin ovat kiinnostuneet Joulupuu-keräyksestä ja päättäneet toivoa yhdet lahjat vähemmän ja ostavat sillä lahjan jollekin lapselle ketä sitä tarvitsee enemmän kuin he. Muiden kuin omien lasten lahjabudjetti yhteensä pyörii siis noin 300€:ssa. Pyrin ostamaan alennuskampanjoista, jolloin toivon mukaan saan summaa vähän alemmas.

Toivoisin kuitenkin, että kummilapseni (kuten omanikin) oppisivat sen, että tässä maailmassa (ja joulussa) tärkeintä eivät ole ne lahjat vaan ihan joku muu asia.

Minkä hintaisia lahjoja te ostatte kummilapsille tai sukulaislapsille?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti