Blogini lukijat ovat varmasti huomanneet, että minun on hankala löytää niitä asioita mitä haluaisin elämässäni tehdä. Uskon, että monella muullakin on tämä sama ongelma; on havainnut olevansa tyytymätön elämäänsä muttei oikein tiedä/ uskalla lähteä sitä muuttamaan. Olen itse kulkenut varmasti vuosia laput silmillä, suorittanut elämää ja haaveillut asioista, joista kuuluu haaveilla. Pohdin taannoin erään ystäväni kanssa olemmeko me hankkineet elämäämme asioita, joita kuuluu hankkia vai olemmeko me oikeasti hankkineet ja tehneet niitä asioita joita todella itse haluamme?
Hankitaan tavaraa tavaran perään oikeastaan miettimättä tarvitsenko minä tätä todella. Tavaraa on pakko hankkia, koska muillakin on. Töitä tehdään rahan kiilto silmissä, unohtaen oma ja läheisten hyvinvoinnin. Työpaikka valitaan sen perusteella mistä saa kovinta taloudellista hyötyä eikä sen perusteella mikä olisi itselle parasta. Lapsia pitää kuskata harrastuksiin ja vanhempana osoittaa aktiivisuutta siellä. Pitää olla tietynlaiset merkkivaatteet ettei liiallisesti erotu porukasta. Ulkomaan lomamatkoja pitää tehdä vähintään kerran vuodessa, mielellään johonkin kadehdittavaan kohteeseen. Parisuhdetta pitää hoitaa ja jakaa rakkaudentäyteisiä kuvia instagramissa. Lapsia täytyy auttaa koulunkäynnissä, jotta saavat kiitettäviä sekä stipendejä ja hymypatsaita. Lisäksi päiväkoti- ja kouluarjessa pitää aktiivisesti osallistua kaikkiin tapaamisiin, vanhempainiltoihin, vanhempainyhdistyksen toimintaa sekä vapaa-ajan rientoihin. Hyviä ystäviä pitää tavata hyvän ruuan merkeissä säännöllisesti (ja muistaa näistäkin jakaa kuvia instaan). Urheilla pitää, että näyttää hyvältä, puhumattakaan kauneudenhoidosta! Kasvohoidossa pitää käydä ainakin vuoden aikojen vaihtuessa, jos ei ole kaikkein kalleinta naamarasvaa muuttuu naama rusinaksi alta aikayksikön. Ei ihme, että elämä on alkanut kuormittaa ja päähän on alkanut hiipiä ajatus, halusinko tätä todella?
Itselleni on edelleen epäselvää mitä haluan, mutta sen jo tiedän etten tätä vastaavaa rumbaa ainakaan enää. Osaan sanoa, että haluan yksinkertaisempaa elämää, mutten osaa vielä täysin tarkkaan eritellä mitä se tarkoittaa. Yksinkertaisemman elämän saavuttaminen vaatii tietyistä asioista luopumista; turhista tavaroista, merkityksettömistä tapaamisista, taloudellisista kahleista ja paskasta työstä. Olen varmasti vuoden yrittänyt näitä asioita viedä eteenpäin ja etanan vauhtia ne ovat varmasti edenneetkin. Jokaisen risteyksen kohdalla tämä etana kuitenkin miettii mihin suuntaan se jatkaa matkaansa vai palaako kenties takaisin?
Kaikkein haastavinta on työasioiden ratkaiseminen. Rahaa tarvitaan nykyisillä kuluillani aika paljon, jonka takia työstäkin on saatava rahaa tietty määrä. Olin jo ratkaissut siirtyväni vuoden vaihteessa kevyempään työhön, josta saan palkkaa 1000-1200€/kk vähemmän kuin nyt ja laittavani yrittäjyyden tauolle. Nyt olen taas täysin empivässä tilassa; olen nauttinut siitä, että muutamana päivänä viikossa saan lähteä palaveriin/tapaamisiin myöhemmin aamulla ja suorittanut työpäiväni neljässä tunnissa kahdeksan tunnin sijaan. Jos menen kokonaan toiselle töihin, tällainen vapaus häipyy enkä pysty vaikuttamaan tuloihini kuten yrittäjänä pystyn. Yrittäjänä taas mietin kokoajan riittääkö tuloni? Itselläni on jo nyt sellainen olo, ettei uusi työpaikka ole sittenkään sitä mitä haluan, koska siitä puutuu se vapaus, jota elämääni kaipaan. Mietin myös sitä, että vähempi tuloja vie haavettani taloudellisesta riippumattomuudesta kauemmas.
Eli tekstin otsikosta huolimatta en edelleenkään oikein tiedä mitä minä haluan vaan edelleen käyn päänisisäistä taistelua työasioista. Se nyt onneksi on ainakin selvää, että nykyisestä talosta ollaan jollain aikataululla hankkiutumassa eroon, joka myös mahdollistaa miettimään raha-asioita uudelleen.
