Sivut

keskiviikko 29. tammikuuta 2020

Miten sijoitukseni ovat jakautuneet

Vertaislaina"paniikista" johtuen tarkastelin vähän tarkemmin miten sijoitukseni ovat jakautuneet.
Kuten alta näkyy on/oli vertaislainojen osuus 29% koko salkusta, koska niitä on kolmessa eri paikassa. Laitoin siksi kauttaviivan oli, koska luovuin Fast Investissä 1700€:n edestä lainosta ja tein nostopyynnön tästä summasta. Rahat eivät ole vielä tilille saapuneet, mutta Fast Investin ohjeissakin sanotaan siirron kestävän neljä pankkipäivää.



Kuviosta voi päätellä, ettei sijoitussalkkuni ole tällä hetkellä kovin kestävällä pohjalla. Vertaislainoihin oli niin mahtava sijoittaa, kun raha tekee niissä niin helposti työtä. Nyt kun on noussut näkyväksi ettei kaikki helppo raha olekaan välttämättä niin helppoa, olen päättänyt aloittaa salkun painopisteen siirtäminen vähemmän riskittömiin kohteisiin.

En aio nyt paniikissa alkaa luovuttamaan enempää lainoja Fast Investistä vaan nostelen rahaa pikku hiljaa ulos kun lainat erääntyvät. Tavoite on saada salkku tänä vuonna tasapainoon niin, että vertaislainojen osuus koko salkusta olisi noin 5%.

Nyt olen taas sen edessä, että tarvitsee miettiä seuraava ensisijainen sijoituskohde. Olisiko se sitten se sijoitusasunto?

Se mikä tässä kaaviossa on hauskinta niin kun laskee yhteen kaikkein sijoitusten arvon niin päästään yhteensä yli 34000€ ja vuoden vaihteessa arvo oli noin 32000€! Kasvua kasvua!

tiistai 28. tammikuuta 2020

Voi vertaislainat

Olen elänyt koko tammikuun niin asuntosijoituskuplassa, että myrskyt vertaislainamarkkoinoilla pääsi menemään pahasti ohi. Eilen kuitenkin päädyin lukemaan Envestion täysin epäselvästä tilanteesta ja samalla siitä, että myös muiden vertaislainapalvelujen kanssa on ollut haasteita. Envestion lisäksi vertaislainapalvelu Kuetzal on osoittautunut huijaukseksi ja ainakin Mintoksen kanssa on ongelmia.

Itselläni ei näihin ole ollut sijoitettuna penniäkään, mutta Fast Investissä itselläni on kiinni tällä noin 8000€. Myin Teslat pois ja näistä rahoista uudelleen sijoitin yli 800€ Fast Investiin. Nyt vituttaa! En haluaisi vajota paniikkiin, mutta nyt tuntuu kaikkea muuta kuin hyvältä. Oma ajatukseni oli vielä vähän aika sijoittaa Fast Investiin niin paljon, että saan 100€/kk korkotuottoa, mutta nyt tuntuu lähinnä siltä, että haluan rahani ulos sieltä mahdollisimman pian. Fast Investillä pitäisi olla mahdollista myydä heti kaikki lainat  ja saada sijoitettu pääoma takaisin. Tällöin tosin menettää kaikki jo kertyneet korot.

En tiedä. Taidan myydä ainakin osan lainoista pois ja nostaa sitten pikku hiljaa rahaa ulos. Ehkä sitten mielenrauhani olisi parempi kuin tänään. Muutaman tuhannen euron menettäminen on täysin eri asia kuin 1/3osa menettäminen koko sijoitussalkusta. Tässä taas tuli mahtava muistutus siitä hajauttamisesta! Omistan myös vertaislainoja Neo Financessa sekä Fellow Financessa enkä näille aio tehdä mitään, koska molemmissa kiinni alle 1000€ omaa rahaa.

Eipä nyt stressata asuntosijoittamisen riskeistä vaan ensin siitä, että saan vertaislainasijoitukseni noin puolet pienemmäksi!


maanantai 27. tammikuuta 2020

Seuraavaksi sijoitusasuntoko?

En ole taas vähään aikaan kirjoittanut mitään. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sijoittamisen loppumista vaan lähinnä kirjoitusajan puutetta. Haaveilen siitä että ehtisin luoda laadukkaita blogitekstejä, joista voisi olla iloa myös muille. Nyt lähinnä raapustan pikaisia päivityksiä tilanteiden muuttumisesta. Näiden perusteella voisi ajatella mun olevan hyvinkin äkkipikainen ihminen jolla ei ole mitään päämäärää eikä hajua mitä tehdä. No sijoittamisen maailmassa välillä kyllä tuntuu siltä, ettei ole hajua mitä tehdä ja olisikin välillä mahtavaa jos joku muu kertoisi seuraavat siirrot. Seuraavien siirtojen (tässä tapauksessa sijoituskohteiden) löytäminen on viime aikoina ollut hankalaa.

Sijoituskohteiden lempilapseni on ollut jo pitkään vertaislainat. Nämä vaan ovat riskiltään niin suuria ettei niihinkään loputtomasti kannata laittaa rahaa kiinni. Vertaislainoissa itselläni taitaa olla kiinni tällä hetkellä n. 1/3 kaikista sijoituksista, mikä on paljon.

Itselleni on nyt vähän huomaamatta kertynyt ylimääräistä rahaa, koska säästin 2018 sijoitusasuntoa varten 3200€ ja viime syksyn aikana mahdollista rakennusprojektia varten toisen samanlaisen. Rakennusprojektista on nyt luovutti (voin ehkä myöhemmin avata miksi), joten itseltä löytyisi nyt melkein käsiraha johonkin pieneen asuntoon.

Etuovi ja oikotie ovatkin olleet viime aikoina kovassa käytössä. Muutamia ok kohteita olen löytänyt. Olen ylipäätään opiskellut asuntosijoittamista viime aikoina. Huomaan tiedon lisäävän tuskaa. On tärkeää tietää seuraavan mahdollisen sijoituskohteen riski, koska aikaisemmat sijoitukseni ovat olleet rahallisesti huomattavasti pienempi kuin tämä mahdollinen asuntosijoittaminen tulee olemaan. Olen tyytyväinen, että olen lueskellut, listaillut riskejä ja tehnyt laskelmia, koska en halua myöskään joutua pulaan tai ottamaan jonkin ajan päästä takkiini. Yritänkin pitää pääni nyt kylmänä asian suhteen, vaikka rahat tällä hetkellä polttavat kovasti tilillä.

Olen välillä hylännyt ajatuksen asuntosijoittamisesta nimenomaan sen riskien takia, mutta jostain kumman syystä palaan siihen aina uudestaan. Tavoitteistanikin löytyy edelleen ensimmäisen sijoitusasunnon osto viimeistään vuoden 2021 aikana ja nyt olisi taloudellisesti ehkä mahdollista ottaa uusi askel sijoittajana. Tämä askel vaan pelottaa ja mietityttää ihan hirveästi! Tähän astisia sijoituksiani en ole juurikaan miettinyt vaan hankkinut, riskeistä välittämättä. Voi kun joku tiputtaisi nyt itselleni jonkun asuntosijoittajan unelmakohteen, jossa kaikki palaset olisivat kohdallaan. 

sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Pitäisikö myydä Teslat pois?

Olen nyt ensimmäistä kertaa tilanteessa jossa mietin osakkeiden myymistä. Ostin keväällä kahteen eri otteeseen Teslan osakkeita. Toisella kertaa huikeat yhden kappaleen ja toisella kertaa kaksi kappaletta. Ensimmäinen osto tapahtui 260USD hintaan ja toiset kaksi ostin noin 246USD hintaan. Kesällä näytti että näin osakkeiden arvot vain tippuvat ja kesäkuun alussa Tesla kävi alle 180USD hinnassa. Tällöin kirosin, että miksi menin nämä ostamaan, mutta koska sijoitusstrategiani on ostaa ja pitää en edes harkinnut näistä luopumista.

No nyt syksyn aikana ollaankin sitten kavuttu ylöspäin kokoajan. Tämä on jopa tapahtunut itseltäni vähän huomaamatta, koska en ole jaksanut aktiivisesti seurata mitään osakekursseja. Nyt olen havahtunut siihen, että Teslan osakkeiden arvonnousu näyttää kohdallani yli 90%:n nousua. Mikä rahassa tarkoittaa ainoastaan kolmen osakkeen omistajan yli 600€:n voittoa. Aika hiukeaa. Mietiskelenkin tässä, että kannattaisiko tämä voitto nostaa tässä kohtaan ja sijoittaa johonkin muualle? Mietin, että jos tästä alkaa alamäki, harmittelisin asiaa varmasti pitkään. Mutta mitä jos sen onkin toisinpäin ja vuoden päästä yhden osakkeen arvo on vaikka yli 700USD, kuinka paljon harmittaa sitten?

600€ on varmasti jollekin sijoittajalle ihan pieni kärpäsenpaska koko kokonaisuudessa, mutta kyllä tästä nyt tekisi mieli kerätä tämä pikavoitto. Toivon nyt, että joku fiksumpi kertoo minulle kannattaako myydä vai ei? Jos Teslani nyt myyn niin saatu voitto lähtee suoraan muihin sijoituskohteisiin, todennäköisesti vertaislainoihin.

torstai 9. tammikuuta 2020

Tavoitteet vuodelle 2020

Nyt sitten vihdoin niitä tavoitteita tälle alkaneelle vuodelle. Jo tiedossa oleva tavoite on, että sijoitusvarallisuus on vuoden lopussa vähintään 40 000€. Haluiaisin myös tänä vuonna uutta pääomaa sijoituksiin vähintään 12 000€, vahvasti tuntuu siltä ettei se nykytilanteessa ole realistinen, koska työkuvioni ovat isolta osalta epämääräisiä tällä hetkellä. Toisaalta en voi tietää miten paljon todellisuudessa tulen tekemään laskutettavaa työtä ja mahdollisuudet ihan mukaviin tuloihinkin on olemassa. Otan nyt riskilläkin tavoitteeksi saada uutta pääomaa sijoituksiin vähintään 12 000€. 

Sijoitusvarallisuuden kasvattamisen lisäksi otan tavoitteeksi muutaman kulutukseen liittyviä tavoitteita.


  • Alle 3000€:n kuukasimenot vähintään yhdeksänä kuukautena vuoden aikana, joista vähintään kolmena kuukautena menot ovat alle 2500€
  • Ostan itselleni maksimissaan 12 vaatetta/kenkäparia vuoden aikana. Tähän en laske sukkia ja alusvaatteita.
  • Ostan lapsille yhteensä maksimissaan 48 vaatetta/kenkäparia vuoden aikana. Tähän en laske alusvaatteita, sukkia tai harrastustoimintaan kuuluvia seuravaatteita. 

Näillä tavoitteilla on hyvä jatkaa tammikuuta jolloin olen jo joutunut ostamaan lapsille toppahanskat, talvikengät sekä paidan. Tammikuussa ei myöskään todennäköisesti jää rahaa sijoitettavaksi rahastoihin suoraan meneviä sijoituksia lukuunottamatta ja menoissakin tuskin jäädään alle 3000€. No, optimistisesti tästä vaan eteenpäin... 

keskiviikko 8. tammikuuta 2020

Nykytilanteeni

Kirjoitan nyt postauksen nykytilanteestani ennen kuin kirjoitan tavoitteistani vuodelle 2020. Nykytilanteeni kun tavallaan vaikuttaa myös sijoitustavoitteisiinkiin.

Joulukuu oli ensimmäinen kuukausi selvästi pienemmillä ansioilla, mutta neljän päivän työviikolla. Olen koko syksyn ja erityisesti joulukuussa kärsinyt hyvin mystisistä terveysongelmista; kivuista ja säryistä selässä, rintakehällä, sydämen tykytyksestä, vatsavaivoista ja hengen ahdistuksesta. Niitä on tutkittu eikä mitään varsinaista syytä ole löydetty. En tiedä ovatko nämä oireita suurimman stressin purkautumisesta vai jostain vakavammasta. Terveyskeskus lääkärissä tuntuu ettei asiaa oteta vakavasti, jonka vuoksi teetän yksityislääkärissä tutkimukset kokonaan itse kustantaen loppuun oman mielenrauhani vuoksi. Itseä on ensimmäistä kertaa pelottanut oman terveyden menettäminen ihan oikeasti. Olen ollut itselleni vihainen miksi en ole pitänyt itsestäni parempaa huolta ja olen pelännyt että olen tuhonnut oman terveyteni omalla toiminnallani.

Olen ollut ainakin viimeiset reilut kaksi vuotta sellaisessa stressi- ja kuormitustilassa että varmasti moni ei olisi jaksanut tällaista arkea pyörittää. Olen tehnyt liian raskasta työtä, liian paljon. Olen syönyt äärimmäisen huonosti ja liikkunut äärimmäisen vähän. Olen lihonut 15kg kahden vuoden aikana. Stressi- ja kuormitustilastani olen tässä blogissa kirjoittanut aikaisemminkin sekä siitä, että olen pahasti tuuliajolla sen suhteen mitä elämässäni haluan. Olen tehnyt sekä palkkatyötä, että toiminut yrittäjänä. Välillä olen ajatellut, että luovun palkkatyöstä ja teen töitä vain yrittäjän ja toisinpäin. Loppu vuonna olen kuitenkin tehnyt pääasiassa laskutettavaa työtä ja samoin alkaa ainakin alkuvuosi.

Erityisesti omien terveyshaasteiden vuoksi olen päättänyt, että asioiden on muututtava. Muututtava silläkin tosi asialla, että sijoitusvarallisuuden kasvattamisen vauhti tulee pienenemään huomattavasti. En ole valmis palaamaan arkeen, jossa olen töissä arkisin 8-17 vaan haluan vapautta. Vapautta pitää huolta itsestäni. Tulenkin ainakin alkuvuonna tekemään töitä vain sen verran, että saan rahat pakollisiin menoihin. Tämä vaatii toimista yrittäjänä, mutta uskon saavani haalittua sen verran töitä kasaan ettei tarvitse mennä säästöihin kajoamaan. Itse ole kuitenkin siinä mielessä onnellisessa asemassa, että työskentelen alalla missä töitä on tarjolla ja uusi työpaikka on mahdollista saada todella helposti. Eli mitään riskiä tässä en ole ottamassa.

Olen ajatellut, että nyt on tärkeämpi keskittyä menojen alentamiseen ja sitä kautta sijoittamisen mahdollistamiseen sekä merkityksellisten asioiden löytymiseen elämässä. Tämä todennäköisesti tarkoittaa sitä etten tule saavuttamaan aiemmin asettamia tavoitteita sijoisvarallisuuden kasvusta. Tosin tavoitteet olivat jo ennen tätä muutostakin niin suuret ettei ne ehkä olisi täyttyneet vaikka töiden osalta olisin jatkanut samalla tavalla.

perjantai 3. tammikuuta 2020

Joulukuun menot, sijoitukset ja säästöt

Jouluun menojen laskeminen vähän pelotti, koska itselläni oli olo, että rahaa on palanut ja paljon. Varmastin jonkun mittakaavassa näin onkin, mutta omani pysyi kuin pysyikin melkein budjetissa. Ja pääsin alle 3000€:n kuukausimenoihin! Alla lukuja

Budejtoitu: 
Asuminen 1100€
Ruoka 650€
Vaatteet 150€
Puhelin 60€
Harrastukset 150€
Ulkona syöminen 70€
Bensa 250€
Terveydenhuolto ja hyvinvointi 150€
Muut 350€
Yhteensä : 2930€ 

Todelliset menot:
Asumismenot 1100€
Ruoka 487,96€                                      (budjetoidusta -162,04€)
Puhelinkulut 122,23€                              (budjetoidusta +62,23€)
Bensa 270€                                      (budjetoidusta +20€)
Harrastukset 0€                                 (budjetoidusta -150€)
Vaatteet 137,82€                                  (budjetoidusta -12,18€)
Ulkona syöminen 74,77€                        (budjetoidusta + 4,77€)
Terveydenhuolto ja hyvinvointi 329,80€  (budjetoidusta +179,80€
Muut 487,96€                                         (budjetoidusta +137,96€)

MENOT YHTEENSÄ 2980,82€


Sijoitukseen ja säästöön menneet rahat:
Rahastot 300€

Yhteensä : 300€

Viitenä kuukautena siis viime vuonna pääsin alle 3000€:n menoihin vaikka kesällä vielä näytti vahvasti siltä ettei tavoite tule toteutuneeksi lähimaillekaan. 5/6 on ihan hyvä. 

Ruokamenot olivat yllättäen oletettua pienemmät, koska söimme sekä jouluna että uutena vuotena pääasiassa toisten piikkiin eikä meillä kotona ollut mitään jouluruokia. Terveydenhuoltomenoja on kertynyt, koska olen käynyt omakustanteisesti yksityisellä lääkärillä ja sama meno jatkuu tammikuussa. Muut menot koostuvat pääasiassa joululahjoista. 

Sijoitukseen meno ainostaan rahastoihin suoraan menevät osuudet, koska joulukuu oli ensimmäinen kuukausi selvästi pienemmillä tuloilla. Tammikuulle menoja pitäisi pystyä oikeasti nipistämään entisestään, mutta sitä sotkee heti talvilomasta tuleva maksu sekä pari yksityislääkärikäyntiä. Näihin saan mukavasti uppoamaan melkein 1000€. Lähtökohtaisesti en aio jatkossa enää tuoda budjetteja näihin kuukausimenoihin. Tavoitteni on kuitenkin päästä joka kuukasi lähemmäs 2500€:n menoja, mielellään jopa alle. Tammikuussa tämä ei ole realstinen, mutta toivottavasti helmikuusta eteenpäin alkaa olla. Keväällä tulee varmasti muutama kuukausi jolloin mennään kovasti yli kesälomamatkan maksujen vuoksi. Tätä ei ole kuitenkaan vielä varattu ja omassa toiveessa olisi pienemmän budjetin matka kuin useampina vuosina ja/tai matkan pidempi kesto. 

keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Vuoden 2019 tilinpäätös

Kaikessa kaaoksessa on blogi viimeaikoina jäänyt aika hiljaiselolle ja omassa elämässä on monta asiaa tapahtunut loppu vuoden aikana. Palaan näihin myöhemmässä postauksessa, kun kerron tavoitteistani vuodella 2020. 

Tuntuu etten syksyn aikana ole tehnyt juuri mitään sijoittamisen eteen, mutta eilen laskeskellessa huomasin, että edellisen varallisuuspäivityksen jälkeen, joka oli elokuussa on salkkuun tullut ostettua neljää uutta osaketta; Lehto Gropia, Main Street Capitalia, New Residential Investmentiä sekä Tupperware. En tiedä kuinka hyviä ostoksia nämä ovat olleet, mutta ostinpahan vaan. Kolme ulkomaalaista maksavat osinkoa hyvin ja Lehtoa ostin silloin kun kurssi oli varmaan kaikkein pohjimmilla ja nyt toiveena olisi sen nousu jossain lähitulevaisuudessa. 

Yllätyin aika tavalla, kun laskeskelin koko sijoitusvarallisuuden yhteen; elokuussa sen arvo oli 25374,65€ ja 31.12. 32979,29€. Aika hurja nousu. Nykyinen sijoitusvarallisuuteni on siis jo  mukavasti yli 30000€! Alkuvuodesta 2019 sijoitusvarallisuuteni oli 13999,96€. Joten sijoitusvarallisuuteni on kasvanut vuodessa 18979,32€.


Vuodelle 2019 olin asettanut tavoitteeksi 
  • Sijoitusvarallisuus vähintään 20 000€ 
  • 12 000€ uutta pääomaa sijoituksiin 
  • Sijoitusasuntosäästöstä EI lainata rahaa (rahaa pitäisi olla vähintään 3200€) 
  • vähintään 6kk:n aikana menot alle 3000€
  • hävittää 1000 tavaraa ja ansaita tavaroita myymällä 1000€ toukokuun loppuun mennessä 
  • ostaa mahdollisimman vähän mitään turhaa

Kahdenkymmenen tuhannen euron sijoitusvarallisuus ylittyi jo heti maaliskuussa. Marraskuussa olin laittanut uutta pääomaa sijoituksiin 12000€. Sijoitusasuntosäästöön en ole koko vuotena koskenut ja siellä edelleen 3200€. Alle 3000€:n kuukausimenoihin pääsin ainakin neljänä kuukautena, ehkä viitenä mikäli joulukuussa menot olisivat ovat olleet alle 3000€. Joulukuun menoja en ole vielä laskenut. Tavaroita olen hävittänyt todella paljon, mutta rahan ansaitseminen ei kyllä ole toteutunut. Ostokäyttäytymiseni on muuttunut hyvin paljon ja aika vähän on tullut turhaa hankittua, toki siinä on parantamisen varaa varmasti vielä. Eli hienosti on toteutuneet ainakin omasta mielestä. 

Osinko on tänä vuonna tullut nettona 262,84€. Vuosi 2018 oli elämäni ensimmäinen osinko vuosi jolloin netto-osingot olivat 7,48€. 

Lukujen vertailu on mahtavaa, koska siten huomaa miten paljon kehitystä on tapahtunut vuodessa! Tästä on hyvä jatkaa sijoittamista vuodelle 2020, joka tulee todennäköisesti omalta osaltani olemaan kuitenkin hyvin erilainen sijoitusvuosi.