Sivut

tiistai 1. tammikuuta 2019

On aika sulkea vuosi 2018

Viime vuosi oli monelta osin raskas vuosi eikä monikaan asia ole mennyt niin kuin olin toivonut. Moni asia ei edennyt toivottuun suuntaan sen takia, että itsellä ei ollut riittävästi tai aikaa viedä niitä oikeaan suuntaan. Vuodessa 2018 on tapahtunut kuitenkin myös positiivista nimenomaan sijoittamiseen liittyen.

Aloitin blogin kirjoittamisen maaliskuussa, jolloin omistin kolmea osuuspankin rahastoa, joiden arvo tuolloin oli noin 5000€. Tällöin näiden rahastojen tuotot olivat myös ennätyskorkeina. Melkein heti blogin aloituksen jälkeen ostin Altian osakkeita. Sen jälkeen olenkin tasaisesti ostanut uusi osakkeita ja tällä hetkellä salkussani on kymmentä eri yhtiötä. Olen myös hankkinut Op:n rahastojen rinnalle Nordetista Super-rahastoja sekä Evil Pienyhtiöitä ja kahta EFT-rahastoa. Loppu vuodesta innostuin vertaislainoihin sijoittamisesta. Fellow Financesta en ole enää niin innostunut ja olen sieltä siirtänyt 80€ Fast Investiin, johon olen muutenkin laittanut lisää pääomaa pieniä summia kiinni.


Kuvahaun tulos haulle ilotulitus




Loppuvuodesta osakekurssit ovat olleet laskusuhdanteessa ja tällä hetkellä lähes kaikki salkussani on miinuksella, mutta tästä en jaksa yöuniani menettää vaan maltilla odottaa. Olen toukokuusta alkaen laittanut yhteensä tänä vuonna uutta pääomaa sijoituksiin 8905,48€. Tämä lisäksi olen  saanut noin 1000€ säästöön asuntosijoittamista varten. Säästöön laitettuja rahoja en laskenut tuohon 8905,48€:n koska jossain kuussa olen laittanut säästöön 600€ ja seuraavassa sitten tuhlannut sen johonkin.

Vuodelle 2018 olin asettanut tavoitteeksi, että rahastoissa, osakkeissa ja vertaislainoissa oleva varallisuus olisi vähintään 10 000€. Tämä tuli saavutettu ja tällä hetkellä sijoitusvarallisuuteni on ihan senttejä vaille 14 000€. Asetin myös tavoitteeksi 3200€ pesämunan saamisen sijoitusasuntoa varten. Säästössä on tällä hetkellä 1000€. Minulla on saamatta vuonna 2018 laskutettuja töitä yli 2000€:n edestä, jotka olin ajatellut siirtää suoraan sijoitusasunnon pesämunaan. Nämä vaan (eräpäivistäkään huolimatta) eivät olleet tililläni vuoden vaihtessa. Kun rahat tulevat siirrän ne sijoitusasuntoa varten. Eli en koe tässäkään tavoitteessa epäonnistuneeni ihan pahasti. 

Tästä on hyvä lähteä eteenpäin ja tälle vuodelle yritän vielä tarkemmin kirjata rahaliikennettäni ja varallisuuden kehitystä. Olen myös asettanut itselleni paljon yksittäisiä tavoitteita vuodelle 2019, joista teen oman kirjoituksen. 

1 kommentti:

  1. LAINA TARJOUS!!! Olemme ROBERTO KENNETH LOAN yhtiö tarjoaa sekä pitkän että lyhyen aika välin lainan rahoitusta. Tarjoamme turvallisia ja luottamuksellisia lainoja hyvin alhainen korko on 3% vuodessa, henkilökohtaiset lainat, velan vakauttamista laina, Venture Capital, Business Loan, Corporate lainat, kasvatus laina, asunto laina ja lainat jostain syystä! Olemme luotettu vaihto ehto pankkien rahoitusta, ja meidän haku prosessi on yksinkertainen ja suoraan eteenpäin. Meidän laina vaihtelee $5 000,00 ja $25, 000000,00. (25 000 000 dollaria). Lisä tietoja: Olemme nopeasti tulossa yksityinen, huomaamaton, ja palvelu suuntautunut luoton anto valinta yleisiä lainoja. Olemme yritys kääntyä, kun perinteiset luoton anto lähteet epäonnistuvat. Jos olet kiinnostunut älä epäröi ottaa yhteyttä meihin tietoa alla sähkö postilla: robertokennety@gmail.com

    VastaaPoista