maanantai 2. huhtikuuta 2018

Rytinällä osakesijoittajaksi

Edellisessä postauksessa viittasin siihen, ettei minulla ole osakesijoittamisesta itselläni kokemusta. Tein jo varmaankin jonkinlaisena uudenvuodenlupauksena, että alan miettimään raha-asioita tarkemmin ja opettelemaan sijoittamista tosissaan. Olen ehkä tähän saakka ajatellut rikastuvani voittamalla lotossa tai jotain muuta yhtä realistista. En väitä, että nykyiset tavoitteenikaan ihan realistisia olisivat, mutta ainakin realistisempia. Enkä oleta, että asiat vain tapahtuisivat itsellään vaan asioita saavuttaakseen on tehtävä töitä.




Olen vuoden vaihteesta saakka yrittänyt lukea Taloussanomia ja osakesijoittamiseen liittyvää kirjallisuutta sekä artikkeleja, mutta se on NIIIIIIIN TYLSÄÄ. Taloussivuilta tulee ihan huomaamatta siirryttyä viihdeuutisiin tai muuhun kepeämpään. Välillä jopa tuntuu, että joukossa vilisee niin paljon sanoja joiden todellista merkitystä en ymmärrä. Lukukokemuksesta ja -innostuksesta iso osa menee siihen, että joutuu pohtimaan mitä mikin termi tarkoittaa.  Se on turhauttavaa ja joka kerta päähäni hiipii ajatus, ettei minusta ehkä sittenkään ole sijoittajaksi.




Olen ajatellut nyt vain yrittää ja mennä kohti unelmia. En ole jaksanut pohjattomasti perehtyä siihen millaisia osakkeita kannattaisi ostaa/millaisiin yrityksiin kannattaisi sijoittaa.  Kaksi helppoa niksiä olen kuitenkin oppinut, joita ajattelin noudattaa osakesijoittamisen aloittamisesta:

1) Valitsen sellaisen yrityksen osakkeita, joiden toiminnan ymmärrän
2) Näen yrityksessä kasvun mahdollisuutta tai vakaata markkinatilannetta pitkälle tulevaisuuteen

Näiden kahden neuvon avulla kaivoin taloussanomista Helsingin pörssiin listautuneet yritykset. Tutut nimet oli helposti plokattavissa ja ajattelin, että jostain entuudestaan itselleni tutusta on helpompi lähteä liikkeelle kuin alkaa tutustua nimeltä itselleni tuntemattomien toimintaan. Seuraava karsinta tapahtui osakkeen hintojen perusteella. Aloittelevana osakesijoittajan minun oli pakko määritellä kattohinta sille, minkä hintaisia osakkeita ostan.

Olin jo tehnyt ratkaisun mitä osakkeita ostan, kunnes törmäsin siihen, että alkoholiyhtiö Altia oli listautumassa pörssiin. Altia nimenä ei minulle kertonut mitään, mutta kun näin heidän tunnetuimmat tuotteet päätin, että tässä on se kohde, jolla lähden osakesijoittamisessa liikkeelle.




Osakesijoittaminen poikkeaa esimerkiksi rahastosijoittamisessa siinä, että tarvitaan arvo-osuustili. Oman pankin palvelumaksuja arvo-osuustilin hoidosta tarkistaessani meinasin pudota tuolilta. Ensimmäistä kertaa oikeastaan edes tajusin, että jo olemassa olevistani rahastoistani peritään aikamoisia palvelumaksuja 😱. Näihin palvelumaksuihin on pakko ajan salliessa perehtyä paremmin.

Tuli tarve kartoittaa muita vaihtoehtoja. Se millä minä kartoitan asioista on Google. Googlen avustuksella ohjauduin sijoituspalveluun, jonka kautta arvo-osuustilin avaaminen oli ilmaista, siellä ei peritä erillisiä palvelumaksuja vaan maksuja menee ainoastaan toteutuneista kaupoista ja Altian listautumiseen osallistumisesta ei mennyt mitään maksuja.

Merkitsin itselleni tämän palvelun kautta x määrän Altian osakkeita ja nyt meikäläinen on virallisesti osakesijoittaja. Sitä en tiedä miten hyvin valittu kohde oli, mutta nyt mulla on salkussa Altian osakkeita. Jälkeenpäin törmäsin hieman negatiivisiin näkemyksiin Altian listautumisesta, mutta en anna sen häiritä. Nyt ainakin tähän saakka osake on ollut nousussa ja minä onnellinen osakesijoittaja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti