Näytetään tekstit, joissa on tunniste Osakesijoittaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Osakesijoittaminen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 3. tammikuuta 2023

Yhteenveto vuodesta 2022

 Minulla oli asetettuna viime vuodelle tosi kovat tavoitteet ja tiesin jo etukäteen etten tule mitenkään saavuttamaan sijoitusvarallisuuden kasvun tavoitetta. Kasvua on hidastanut merkittävästi myös osakkaiden ja rahastojen kurssien sukeltaminen. Edellisessä postauksessa totesinkin vuoden 2022 olleen haastava itselleni ja koko maailmalle. Motivaatio sijoittamiseen ja säästämiseen on ollut hukassa, oikeastaan ole ollut edelleen hukassa koko itseni kanssa. Tuntuu, että junnaan itseni ja elämäni kanssa vain paikoillaan,  vuodesta toiseen. Tiedostan olevani monelta osin tyytymätön ja väsynyt, mutta en pysty tekemään ratkaisuja joilla saisin muutosta aikaan. Tiedostan myös olevani tietyiltä osin todella onnekas ja elämäni olevan erittäin hyvää. Se ei kuitenkaan vastaa sitä ihanne elämää, jota toivoisin sen olevan, tyytymättömin olen itseeni ja siihen ettei minulla ole henkilökohtaisesti sellaista sisältöä elämässä, josta tunnun innostuvani äärettömästi mitä oli vielä joitakin vuosi sitten. 


Kuva Pixabaystä

Tarkastellaan nyt kuitenkin viime vuoden tavoitteet ja miten niissä onnistuin

 Vuoden 2022 tavoitteet

- sijoitusvarallisuus vähintään 160 000€  varallisuus 31.12.22  116830,63€, tavoitteesta jäin 43169.37€. Varallisuus kuitenkin kasvanut vuodessa 28190,64€  
- 15 000€ uutta pääomaa sijoituksiin  uutta pääomaa sijoituksiin laitettu 15175,31€
- kahden uuden sijoitusasunnon ostot   sijoitusasuntoja ostettu 1 kpl 
- Pääomatulot nettona vähintään 2000€ pääomatulot nettona 1442,10€
- Opettelen vihdoin löytämään elämänrytmin ja -tavan, joka oikeasti sopii minulle pieni askel otettu tähän suuntaan, tehty muutoksia työelämässä, jotka mahdollistavat enemmän vapaa-aikaa ja vähemmän stressiä

Kuten huomata saattaa tavoitteet jäivät kaikki toteutumatta sijoituksiin laitettua pääomaa lukuun ottamatta. Sijoitusasuntoja olisi varmasti ollut mahdollista ostaa enemmän kuin yksi, mutta maailmantilanteen vuoksi en sellaista edes täydellä aktiivisuudella hakenut. Päätinkin vähän aikaan seurailla mitä asuntomarkkinoilla tulee tapahtumaan ja katsoa tilannetta uudelleen keväällä. Pääomatulot eivät saavuttaneet tavoitetta, vaikka osinkoja maksavia yhtiöitä ostin salkkuun lisää. Elämänrytmiin ja -tapaan liittyen tein muutoksia työelämässä loppuvuonna. Siirryin töihin, jossa palkka on pienempi, mutta vaatimukset, stressi ja sitovuus myös pienempää. Työnvaihdos tulee todennäköisesti vaikuttamaan siihen, että jaksan tehdä muutakin ja tilaa myös uusille ideoille ja itseni kehittämiselle tulee ihan eri tavalla. Tämän vaikutukset tulevat näkyviin vasta myöhemmin, koska muutos osui niin loppuvuoteen ettei siitä pysty vielä sanomaan mitään. 

Vuodella 2023 olen asettanut muutamia konkreettisia tavoitteita, mutta pääsääntöisesti olen tehnyt tavoitteet seuraavalle viidelle vuodella. Tämä vuosi on osoittanut sen, että tilanne maailmalla voi olla sellainen ettei tavoitteita ole edes järkevää yrittää saavuttaa vain tavoitteen saavuttamisen takia. Tarkoitan tällä sitä, että olisin ostanut sijoitusasunnon vaikka sopivaa ei osu kohdalle tai lähtenyt isojen riskien kautta väkisin hakemaan varallisuuden kasvua. Pidemmän aikavälin tavoitteet mahdollistavat sen, että vuodesta riippuen voin tehdä niiden eteen enemmän tai vähemmän, mutta pitkällä aikavälillä lopputulos on sama. Nämä tavoitteet kerron seuraavassa postauksessa. Blogin osalta pyrin päivittämään tätä nyt aktiivisesti, koska havahduin myös siihen, että päivittäessäni blogia aktiivisesti olin myös motivoituneempi säästämään ja sijoittamaan. Vuonna 2022 kulutus on ollut itselläni taas välillä rajatonta, koska en ole seurannut sitä lainkaan. Myös tähän on tulossa muutosta ja alan seuraamaan menoja uudelleen. Sitä en tiedä jaanko niitä blogissa, mutta itseni takia alan sitä tehdä taas. Olen myös pohtinut helpompia/suositumpia julkaisukanavia. Oman motivaation ylläpitämiseen on nyt tehtävä vähän ryhtiliikkeitä.

perjantai 1. tammikuuta 2021

Varallisuuskatsaus ja pikainen kuulumisten päivittäminen

 Vuosi on vaihtunut ja päivitin sijoitusvarallisuustilannetta. Vaikka blogiin kirjoittaminen on jäänyt merkittävästi vähemmälle on sijoitussalkussa tapahtunut aika isoja muutoksia. Olen luopunut vaihdoin op-Intia rahaston koko sisällön OP-Japaniin sekä myin yhden ETF:n kokonaan pois ja ostin tilanne Nordnetin osakkeita. Nämä muutokset johtuivat siitä yksinkertaisesta syystä, että näissä oli aika kovat hallinnointipalkkiot ja ylipäätään haluan tulevaisuudessa siirtää kohteisiin, joista saan säännöllistä passiivista tuloa. Uusina osakkeina salkkuun on tullut Applea, VEREITiä, Niota ja Xpengiä. Lisäksi Teslaa päätyi takaisin salkkuun osakkeen heti osakkeen splittauksen jälkeen. Uutena on salkussa Kryptoja, jotka itselleni kuin arpalipukkeita sekä tietenkin sijoitusasunto numero 1. 


31.12.2020 Sijoistusvarallisuuteni on arvo on 58321,68€. Sijoitusasunnon osalta on todennäköisesti tulossa vielä 10 000 - 15 000€:n nopea nousu. Asuntoa ei ole vielä uudelleen arvioitu remontin jälkeen, mutta  oma toiveikas ajatteluni on, että arviointi tuottaa nopean kasvun sijoitusvarallisuuteen. Kyseisen sijoitusasunnon ansiosta uskon, että jo blogin aloituksen aikana asettamani 80 000€:n sijoitusvarallisuus 2021 lopussa on täysin realistinen. Alan olla toiveikas jopa siitä, että vuoden 2022 lopun tavoite 160 000€:n sijoitusvarallisuus voisi olla mahdollinen. Etenkin jos saisin vuodella 2021 hankittua jonkun vastaavaan kohteen. Aion kuitenkin kirjoittaa erillisen postauksen sijoitustavoiteista vuodella 2021. Käyn myös läpi miten vuodelle 2020 tavoitteet ovat toteutuneet. 


Kokonaisuutena on kiirettä on ollut loppuvuotena niin paljon etten ole ehtinyt blogia kirjoittamaan lainkaan. Toivon mukaan tilanne rauhoittuu tammikuun aikana ja aikaa kirjoittamisellekin jäisi. Aiheita kirjoituksiin on kertynyt paljon, sijoitusasunnosta kryptoihin. 


Toivon mukaan vuosi 2021 on edeltäjäänsä parempi meille kaikille, jokaisella elämän osa-alueella!

lauantai 19. syyskuuta 2020

40 000€:n sijoitusvarallisuus ylitetty

 Otsikon mukaisesti 40000€:n sijoitusvarallisuus on nyt ylitetty. Eli vuoden 2020 sijoitusvarallisuustavoite on saavutettu! Nyt ei kuitenkaan voi jäädä laakereille lepäämään vaan päinvastoin lisätä kierroksia, jotta vuoden 2021 tavoite tulee myös saavutetuksi. Sijoitusten arvo nyt yhteensä 43 289,14€. Heti tulee mieleen voisikohan 50 000€ mennä rikki vielä tänä vuonna? 

Alla taulukot miten sijoitukseni olivat jakautuneet tammikuussa ja miten ne ovat nyt syyskuussa jakautuneet





Tammikuussa oli suunnitelmissa vähentää vertaislainojen osuutta ja se vähentynytkin noin puolella. Olisin sitä vähentänyt enemmänkin mutta Fast Investin ongelmien vuoksi se ei ole onnistunut. Vertaislainojen osuuden on tarkoitus olla salkussa max. 5%. Muu jakauma näyttää ihan hyvältä, mutta toiveessa on, että tähän saataisiin lähiaikoina uusi omaisuuslaji sijoitusasunnot lähiaikoina. Sitä en vielä osaa enkä halua sanoa mikä tulee olemaan sijoitusasuntojen osuus tulevaisuudessa salkustani tai mihin sen osalta pyrin. Ensin pitäisi ostaa se ensimmäinen asuntoa ja miettiä siten miltä sen kanssa tuntuu. 

lauantai 8. elokuuta 2020

Varallisuus kasvaa

 Päivitin varallisuus sivuni. Ilokseni huomasin, että varallisuuteni on kasvanut edellisestä päivityksestä yli 8000€. Olin ajatellut etten ole juurikaan alkuvuoden jälkeen saanut varallisuutta kasvatettua, mutta onhan sitä tullut. Edellinen varallisuuspäivitys on tehty todennäköisesti pahimmassa laskutilanteessa, mutta alkuvuoden hyvän tilanteenkin jälkeen varallisuus on kasvanut yli 5000€. 

Omassa salkussa on edelleen paljon miinusmerkkisiä osakkeita, mutta myös yksi yllättäjä. Tämä yllättäjä on Tupperware, joka salkussani tällä hetkellä yli 300% voittolla. Salkuun on edellisen päivityksen jälkeen uutena tullut ostettua Exxon Mobilea ja Norwegiania. Norskin konkurssin välttämiseksi laaditun pelastussuunnitelman ja Koronan antaessa vähän helpottumisen merkkejä, että  a lentoliikenne lähtee uuteen nousuun ja Norski. Taitaa tässä kyllä tulla mahalasku. 

Tällä hetkellä sijoitusvarallisuuteni  on siis 38862,37€ ja tämän vuoden sijoitustavoite 40 000€:n varallisuus häämöttää jo tosi lähellä. Ellei Koronan toisen aallon seurauksena tapahdu isoa pudotusta yritän saada syyskuussa 40000€:n rajan rikki sijoittamalla kaiken liikenevän. 

Itselläni on salkussa yksi todellinen riippakivi, Fast Invest. Tämän johdosta voi hyvin nopeasti hävitä 3500€ varallisuudesta. Fast Investin kanssa on ollut todellisia ongelmia huhtikuusta saakka; nostetut rahat tulevat tilille todella pitkällä viivellä eikä lainat ole tulleet sovitusti maksuun. Odottelen siis koska tämä on osoittautumassa huijaukseksi ja rahat menetetty. Onneksi alkuvuodesta nostin noin 4000€:a pois Fast Investista. Tavoite oli pienentää tätä kokoajan, mutta kun raha ei liiku, ei mitään pysty tekemään. Yhden noston olen saanut takaisin huhtikuun jälkeen. 

Ja yksi tyhmä teko on ollut myydä Teslan osakkeet (3kpl) pois. Niiden ansiosta varallisuuteni olisi jo heittämällä yli 40000€.

Positiivinen yllätys oli sijoitusvarallisuuden tilan kuitenkin tällä hetkellä ja tästä sitten vaan eteenpäin. Sijoittamiseen kuuluu kuitenkin aina riskejä, epäonnistumisia, huonoja ostoja ja myyntejä, joten en jaksa näistä huonoja juttuja jäädä vatvomaan vaan toivottavasti oppia niistä jotain. 

lauantai 4. heinäkuuta 2020

Kesäkuun menot, säästöt ja sijoitukset

Taas olisi yksi kuukausi taputeltu ja aika katsoa kuukauden lukuja.


Menot:

Asuminen 1100€

Ruoka 411,83€

Vaatteet 168,18€

Puhelin 0€

Harrastukset 36€

Ulkona syöminen 83,77€

Bensa 168,18€

Terveydenhuolto ja hyvinvointi 23,87€

Koti 94,94€

Lahjat 0€

Puutarha 0€

Muut 0 € 

Yhteensä: 2079,97€



Sijoitukseen ja säästöön mennyt raha:

Rahastot: 300€


Yhteensä: 300€


Ei voi kuin ihmetellä noita menoja, etenkin ruokamenot ovat olleet kesäkuussa käsittämättömän pienet. Toki ulkona on tullut syötyä useampi ateria.  Pieniin ruokamenoihin on monta syytä:
  1. Olen töissä syönyt pääasiassa kotona valmistettuja eväitä enkä ole hakenut ruokakaupasta valmisruokia. Vaikka valmisruuan hakeminen ruokakaupasta evääksi on paljon edullisempaa kuin jossain ulkona lounaan syöminen niin helposti tulee ostettua ruuan lisäksi joku leipä, suklaapatukka ja jotain muuta. 
  2.  Olen syönyt kotona aamu- ja iltapalaksi pääasiassa kaurapuuroa pakasteessa olevien marjojen kanssa, joka käytännössä lähes ilmaista. 
  3. Lapset ovat kesäkuussa syöneet jonkin verran isovanhempien ruokalaskuun.

Vaatteita on tullut ostettua lapsille tässä kuussa kahdet shortsit, kahdet kengät, kolme paitaa ja uimapuku. Itselleni en ole mitään ostanut vaikka mieli olisi tehnyt. 

Sijoitukseen ei kesäkuussa ole säännöllisiä rahastosijoituksia lukuunottamatta mennyt penniäkään. Tähänkin on useampi syy:
  1. Osakemarkkinat ovat maaliskuun pudotuksen jälkeen palanneet lähes samalle tasolle ja koen kaikki ostokohteet liian kalliiksi
  2. Ensimmäisen sijoitusasunnon osto on lähempänä kuin koskaan aikaisemmin ja haluan käyttää siihen kaiken mahdollisen ylimääräisen rahan
  3. Vertaislaina alustoista itselläni on tarkoituksena Fellow Financea lukuunottamatta luopua lähes kokonaan. Fast Investillä suuria viiveitä rahojen palautuksissa ja tehtyjä nostoja saa odotella yli kaksi kuukautta. Itse olen yhden tekemäni noston saanut takaisin koronan jälkeen ja kaikki muu odottaa. Fellow Financellakaan ei ole ollut tarvetta lisätä pääomaa.

perjantai 17. huhtikuuta 2020

Nopeita muutoksia sijoitusvarallisuudessa

Päivitin 6.4. sijoitusvarallisuustilanteeni viimeksi. Tällä hetkellä kurssit tuntuvat heiluvan joka päivä suuntaan sekä toiseen. Varallisuus voi nousta tai laskea tuhansia euroja vuorokaudessa.

Tein nyt 11 päivää myöhemmin samanlaisen taulukon kuin tein 6.4., josta näkyi myös miten paljon olen sijoituksissa tappiolla.

ARVO 6.4.
TUOTTO/TAPPIO 6.4.
 ARVO 17.4
TUOTTO/TAPPIO 17.4.
OP-RAHASTOT
8 040,19€   
-518,43€
8 877,67€
   +269,05
NORDNET
10 593€  
-2855€
11 118€
   -1972€
NORDEA OSAKKEET
5953,51€  
-2038,24€
6487,89€
 -1203,66€
FAST INVEST
4169,65€           
+ 636,99€
4 182,34€
 + 649,68
FELLOW FINANCE
885,45€     
+312,45€
  955,63€ 
 +382,63€
NEO FINANCE
737.36€     
+87,36
751.31€
 +101,31
YHTEENSÄ
30379,16€
-4374,87€
32372,84€
  -1 773,02€

Osuuspankin rahastojen arvo yhtäkkiä muuttunut taas negatiivisesta positiiviseksi ja kokonaisvarallisuus kasvanut 2000€, vaikka en ole edellisen päivityksen jälkeen laittanut lainkaan lisää pääomaa mihinkään. Ja miinuksella ollaan tällä hetkellä alle 2000€ yli 4000€:n sijaan.

Yksittäisistä omistamistani osakkeista plussalla ovat ainoastaan :

  • Altia 
  • AT&T 
  • Coca-Cola
  • Terveystalo

Syvää kyykkyä on varmasti vielä tulossa, mutta tämän päivän laskelmien valossa olen taas toiveikkaampi siitä, että saavutan tänä vuonna 40000€:n sijoitusvarallisuuden.

lauantai 21. maaliskuuta 2020

Oma sijoitusstrategia

On ollut vaikea katsoa sijoitusvarallisuuteni sulaamista. Olen joutunut lukuisia kertoja hokemaan itselleni että tämä on vain mahdollisuus ostaa halvemmalla ja joidenkin vuosien päästä olen taas mukavasti voitolla. Toisaalta lasku voi jatkua vielä pitkään ja kaikki yritykset eivät välttämättä kestä tätä talouskriisiä.

Toki tällä hetkellä huolta ja ahdistusta herättää muukin kuin sijoitusvarallisuuden hupeneminen. Arki on aika haastavaa tällä hetkellä, huolettaa ja pelottaa oman ja läheisten terveyden puolesta. Taloudellisten seuraukset mietityttävät muutenkin kuin osakkeiden osalta. Itsellä työt tuskin loppuvat, mutta monella läheisellä ei välttämättä ole näin. Kuinka paljon tavallisilla kotitalouksilla tulee "konkursseja", ei pystytä maksamaan lainoja ja kaikki lähtee alta.

Menin nyt vähän sivuun sijoitusstrategiastani. Vaikka tavallaan tämä lainojen maksukin liittyy siihen. Vielä vähän aika sitten pohdin ensimmäisen sijoitusasunnon ostoa jopa sillä asteella että löysin muutamia mahdollisia kohteita. Luonnoksista löytyy itseltäni julkaisematon teksti "Mikä sijoitusasunnon ostossa pelottaa?". Tätä teksiä en saanut koskaan valmiiksi, mutta se suurin pelko on tämä taloudellisen tilanteen nopea muuttuminen, lama, korkojen nousu. Tänään olen kiitollinen siitä etten ehtinyt asuntokaupoille. Itselläni oli reilut 5000€ kerätty käsirahaa, jotka olin säästänyt rakennusprojektia varten, joka sekin onneksi laitettiin jäihin.

Nyt sijoitan tätä 5000€:a pikku hiljaa osakkeisiin. Ostan jo salkussa olevia osakkeita, kun tippuvat. Valitsen ostokohteet sen mukaan missä suurin miinus prosentti.  Miinus prosentti kuitenkin pitää olla vähintään 25 omista keskiostohinnoista. Seuraan myös muutamia muita yhtiöitä, joita aion ostaa kun tiputusta on tapahtunut vähintään 50%. Rahastoihin sijoittamista jatkan normaalisti 300€/kk. Lisäksi kerään Nordnettiin pientä vararahastoa jolla tarkoitukseni on ostaa muutamia seuraamiani rahastoja mikäli tulevat riittävästi alas.

Pyrin myös säästämään nyt mahdollisimman paljon muutenkin, koska 5000€ on todennäköisesti sijoitettu todella nopeasti ja pohja voi olla vielä kaukana. Lisäksi tämän tilanteen jatkuessa pitkään voi asuntojen hinnat tulla muutaman vuoden aikana reilusti alas. Tällöin sijoitusasunnonkin voisi saada edullisemmin. Nyt haluaisin maksaa nykyisen kodin lainaa lisälyhennyksin pois eli alan keräämään myös pientä säästöä lisälyhennyksiä varten.

Vertaislainoihin en sijoita enää lisää. Fast Investistä olen ajatellut nostaa rahaa pois niin, että siellä on 2000€:a kiinni omaa pääomaa. En tiedä tällä hetkellä miten paljon omaa pääomaa siellä on, mutta rahaa siellä on nyt noin 4000€. Fellow Financessa olen innostunut ostelemaan lainoja, joka iso riskistä kyllä. Tätä haluan jatkaa. Neo Financesta haluaisin nostaa kaiken pois. En pidä Neon sivuista lainkaan ja siksi en siitä ole missään vaiheessa innostunut. Omien rahojen saaminen sieltä vie kyllä aikaa, koska laina-ajat pitkiä. Toki lainat voisi myydä pois jälkimarkkinoilla, mutta en usko senkään onnistuvan ilman alennusmyyntiä. Pikku hiljaa näiden kanssa siis etenen. Nostetut rahat sijoitan heti uudelleen etteivät vaan "häviä" johonkin.

Nyt kun olen tehnyt suunnitelman siitä miten sijoitan tässä tilanteessa on paljon helpompi jatkaa. Suosittelen samaa muille tee suunnitelma ja etene sen mukaan. Jos et tarvitse rahoja lähivuosina ei pitkällä tähtäimellä pitäisi olla huolta siitä että jäisi tappiolle. Nyt vaan pääkylmänä eteenpäin.

torstai 19. maaliskuuta 2020

Sijoitusten arvo laskee

Jokainen sijoittaja on viime viikkoina varmasti katsellut omaa varallisuutensa kutistumista haikein mielin. Jotkut ehkä jopa kauhun sekaisin tuntein. Kauhun sekaisin tuntein ehkä ne jotka ovat rahoittaneet sijoituksena pitkälti lainarahalla. Selvää on että korona on aiheuttanut/aiheuttamassa suuria taloudellisia haasteita. Vielä ei varmasti pitkään aikaan ole tiedossa kuinka syvän kuilun pohjalla käydään, mutta varmaa on että johonkin monttuun on nyt päädytty.

Itse uskon vahvasti, että tämä on vasta alkusoittoa sille mitä osakemarkkinoille sekä koko maailman taloudelliselle tilanteelle on tapahtumassa seuraavien kuukausien ja vuosien aikana. Itselleni tämä tarkoittaa sitä, etten tule missään tapauksessa saavuttamaan asettamiani tavoitteita sijoitusvarallisuuden kasvun osalta. Kirvestä kaivoon en ole missään tapauksessa heittämässä vaan nyt olisi aika luoda sijoitusstrategia ja pitää siitä kiinni tapahtui markkinoilla mitä tahansa.

En ole käynyt laskemassa vielä miten paljon sijoitusvarallisuuteni on laskenut, mutta punaista näyttää lähes kaikilta osin ja sulanut on tuhansia. Se on turhauttavaa kun olen helmikuussakin sijoittanut lisää yli 1000€ niin kaikki se on sulanut johonkin. Tällä viikolla on tullut huikeita tiputuksia ja joidenkin salkussani olevien osakkeiden arvo on tippunut muutamassa viikossa jopa - 70%.  Todella hurjaa kyllä. Olen tällä viikolla tehnyt pieniä ostoja useita kertoja, heittänyt toimeksiantoihin isoilla pudotuksilla olevia ostohintoja ja sitten päivän päätteeksi todennut yllättävän paljon toteutuneita kauppoja.

Eniten tässä kokonaisuudessa vituttaa se, että myin Fast Investistä 4000€:n edestä sijoituksia pois ja sijoitin rahat juuri ennen kuin tipahdus alkoi eri rahastoihin. Tämän Koronan mahdolliset seuraukset kuin olisi silloin osannut ennakoida niin olisin nyt pystynyt samalla rahalla huomattavasti enemmän. Mutta tätä tämä sijoittaminen kai joskus on. Nyt vaan tarvitaan malttia ja rautaisia hermoja. 

keskiviikko 29. tammikuuta 2020

Miten sijoitukseni ovat jakautuneet

Vertaislaina"paniikista" johtuen tarkastelin vähän tarkemmin miten sijoitukseni ovat jakautuneet.
Kuten alta näkyy on/oli vertaislainojen osuus 29% koko salkusta, koska niitä on kolmessa eri paikassa. Laitoin siksi kauttaviivan oli, koska luovuin Fast Investissä 1700€:n edestä lainosta ja tein nostopyynnön tästä summasta. Rahat eivät ole vielä tilille saapuneet, mutta Fast Investin ohjeissakin sanotaan siirron kestävän neljä pankkipäivää.



Kuviosta voi päätellä, ettei sijoitussalkkuni ole tällä hetkellä kovin kestävällä pohjalla. Vertaislainoihin oli niin mahtava sijoittaa, kun raha tekee niissä niin helposti työtä. Nyt kun on noussut näkyväksi ettei kaikki helppo raha olekaan välttämättä niin helppoa, olen päättänyt aloittaa salkun painopisteen siirtäminen vähemmän riskittömiin kohteisiin.

En aio nyt paniikissa alkaa luovuttamaan enempää lainoja Fast Investistä vaan nostelen rahaa pikku hiljaa ulos kun lainat erääntyvät. Tavoite on saada salkku tänä vuonna tasapainoon niin, että vertaislainojen osuus koko salkusta olisi noin 5%.

Nyt olen taas sen edessä, että tarvitsee miettiä seuraava ensisijainen sijoituskohde. Olisiko se sitten se sijoitusasunto?

Se mikä tässä kaaviossa on hauskinta niin kun laskee yhteen kaikkein sijoitusten arvon niin päästään yhteensä yli 34000€ ja vuoden vaihteessa arvo oli noin 32000€! Kasvua kasvua!

sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Pitäisikö myydä Teslat pois?

Olen nyt ensimmäistä kertaa tilanteessa jossa mietin osakkeiden myymistä. Ostin keväällä kahteen eri otteeseen Teslan osakkeita. Toisella kertaa huikeat yhden kappaleen ja toisella kertaa kaksi kappaletta. Ensimmäinen osto tapahtui 260USD hintaan ja toiset kaksi ostin noin 246USD hintaan. Kesällä näytti että näin osakkeiden arvot vain tippuvat ja kesäkuun alussa Tesla kävi alle 180USD hinnassa. Tällöin kirosin, että miksi menin nämä ostamaan, mutta koska sijoitusstrategiani on ostaa ja pitää en edes harkinnut näistä luopumista.

No nyt syksyn aikana ollaankin sitten kavuttu ylöspäin kokoajan. Tämä on jopa tapahtunut itseltäni vähän huomaamatta, koska en ole jaksanut aktiivisesti seurata mitään osakekursseja. Nyt olen havahtunut siihen, että Teslan osakkeiden arvonnousu näyttää kohdallani yli 90%:n nousua. Mikä rahassa tarkoittaa ainoastaan kolmen osakkeen omistajan yli 600€:n voittoa. Aika hiukeaa. Mietiskelenkin tässä, että kannattaisiko tämä voitto nostaa tässä kohtaan ja sijoittaa johonkin muualle? Mietin, että jos tästä alkaa alamäki, harmittelisin asiaa varmasti pitkään. Mutta mitä jos sen onkin toisinpäin ja vuoden päästä yhden osakkeen arvo on vaikka yli 700USD, kuinka paljon harmittaa sitten?

600€ on varmasti jollekin sijoittajalle ihan pieni kärpäsenpaska koko kokonaisuudessa, mutta kyllä tästä nyt tekisi mieli kerätä tämä pikavoitto. Toivon nyt, että joku fiksumpi kertoo minulle kannattaako myydä vai ei? Jos Teslani nyt myyn niin saatu voitto lähtee suoraan muihin sijoituskohteisiin, todennäköisesti vertaislainoihin.

torstai 14. maaliskuuta 2019

Osinkokevät 2019

Suomalaiset yhtiöt jakavat osinkoja pääasiassa kerran vuodesssa. Osinkojen jaot osuvat pääasiassa maalis-toukokuulle. Itselleni tuleva kevät on ensimmäinen kun pääsen nauttimaan näistä jaoista, vaikka elämäni ensimmäiset osingot kilahtivat tilille jo viime syksynä. Innostuksissani laskeskelin tulevia osinkojan määriä ja olin positiivisesti yllättynyt. Tämän hetkisillä omistuksilla ja ehdotetuilla osinkojen määrillä tulen tienaamaan seuraavasti.


Altia                   38€
Fellow Finance  6€
Nordea              75,90€
Outokumpu      15€
Telia                  25,30€
Terveystalo       20€
YIT                    32,40€

Yhteensä           212,60€

Mukava summa, ajatellen, että olen tehnyt elämäni ensimmäiset osakkeenostot huhtikuussa 2018 eli vuoden sijoittamisen jälkeen osinkotulot ovat tässä! Jokaikinen euro lähtee uudelleen sijoitettavaksi. Toin kuitenkin kirjoituksessani Tasaista tuottoa sijoituksilla  esiin, että jatkossa pyrin rakentamaan osakesalkkuani siten, että saisin osinkotuloja kuukausittain. Tämä vaatii enenevissä määrin ulkomaalaisiin yhtiöihin sijoittamista. Uskon, että ostelen myös Suomi-osakkeita tasaisesti ja toivottavasti keväällä 2020 tämä summa on ainakin tuplaantunut.

Tästä voi taas hyvällä mielellä jatkaa eteenpäin ja todeta, ettei ole ollut turhaa aloittaa paneutumista sijoitamiseen!

lauantai 16. helmikuuta 2019

Vinkki

Anonyymi kommentoija vinkkasi edelliseen tekstiini liittyen työkalun, jonka avulla voisin helposti optimoida osinkotuotot eri kuukausille.

Kuten arvata saattaa innostuin tästä todella. Olen nyt sitten käyttänyt hyvin paljon aikaa siihen, että olen etsinyt yhtiöitä, joita aion salkkuuni ostaa. Kyseisen sivun avulla voi löytää kaikkea muutakin kuin yhtiöiden osinkokalenterin kuten esimerkiksi yhtiöiden osinkoprosentteja ja lista osinkoaristokraateista, jotka ovat maksaneet kasvavaa osinkoa vähintään 25 vuoden ajan putkeen.

Ihan loistava vinkkaus minun mielestä ja siksi haluan vinkata sen myös muille. Eli käykää katsomassa https://dividendstocks.cash/ Sitä en tiedä kuinka oikein kaikki tiedot kyseisellä sivulla on ja miten ne siellä päivittyvät, mutta ehdottomasti katsomisen arvoinen sivu.

Oma osakkeenosto listani alkaa pikku hiljaa hahmottua ja seurantaan on nyt päässyt useampi yhtiö, joita aion ostaa, kunhan kurssit osuvat kohdille. Pyrin siis jatkossa ostamaan pääasiassa yhtiöitä, jotka maksavat hyvin osinkoa. Suomalaisista yhtiöistä aion todennäköisesti ostaa jossain vaiheessa Fortumia, mutta muuten ostot tulevat kohdistumaan jatkossa maailmalle. Sormet syyhyävät ostojen tekoa, mutta nyt pitää malttaa edes pieniä pudotuksia.

tiistai 12. helmikuuta 2019

Tasaista tuottoa sijoituksilla

Olen taas kerran ajatuksissani lukuisia askelia edessä mitä pitäisi, mutta tuskin se haittaa. Olen pohtinut sitä, mistä minun tuloni tulevat siinä vaiheessa kun olen taloudellisesti riippumaton? (Huomaa ettei tämä jossittelua vaan kun olen taloudellisesti riippumaton). Kuukausittaisten menojen kattamiseksi vaihtoehtoina olisi pääoman myyminen pikkuhiljaa ja sitä kautta elämiseen tarvittavien rahojen käyttöön saaminen. Tällöin tietenkin pääoma tuottaa samassa suhteessa kuin sitä käyttää.

Olisi kuitenkin mahtava, että tilille tulisi tasaisesti rahaa eri lähteistä joka kuukausi ilman, ettei tarvitse tehdä mitään myyntejä. Tällaiset tulot olisivat esimerkiksi vertaislainojen korkot, asuntojen vuokratulot sekä osinkotulot. 




Suomalaisissa pörssiosakkeissa kuitenkin osinkotulot painottuvat pitkälti keväälle maalis-toukokuulle ja muuna aikana vuodessa osinkotuloja ei juurikaan suomalaisista osakkeista saa. Tällöin myös "palkkapäivät" osuisivat vain keväälle. Kuitenkin monet ulkomaalaiset yhtiöt maksavat osinkoa jopa kuukausittain ja useimmiten ainakin neljännes vuosittain. Näitä yhtiöitä ostelemalla pystyisi takaamaan kuukausittaiset osinkotulot.  

Itselläni on salkussa Fordia sekä AT&T:tä, jotka ainakin tällä hetkellä maksavat osinkoa neljännes vuosittain. Pyrinkin rakentamaan itselleni jatkossa osakesalkkua, joka takaa tuottoa joka kuukausi. Vie kuitenkin aikaa löytää ne osakkeet, joita haluan salkkuuni ostaa ja joiden osinkomaksut ajoittuvat eri kuukausille. Googlen avulla toki löytyi heti esimerkkejä siitä miten sijoittamalla kolmeen eri amerikkalaisyhtiöön voi saada osinkotuloja joka kuukausi. En nyt näitä esimerkkisalkkuja ajatellut suoraan lähteä toteuttamaan vaikka osakesalkun rakentaminen tuleekin siis jatkossa perustumaan siihen, että saisin kuukausittain osinkotuottoa.

tiistai 15. tammikuuta 2019

Tuhlarin tilipäivä

Tänään oli kuukauden yksi parhaista päivistä eli tilipäivä. Omat tuloni jakautuvat osittain epäsäännöllisesti eri päiville ja eri kuukausille, mutta 15.pvä saan ainakin tällä hetkellä aina rahaa. Raha polttaa itselläni ihan valtavasti heti kun se tulee tilille. Aikaisemmin olisin varmasti selannut viimeisiä alennusmyyntejä ja tuhlannut rahoja siten, mutta nyt mietin sijoituskohteita.

Mihin sijoittaisi, on itselleni vähän vaikea kysymys? Into sijoittaa on kova, mutta en tiedä mitä osakkeita ostaisin salkkuuni vai kannattaako nyt odottaa romahdusta? Millä yhtiöllä sitä täydentäisi salkkua seuraavaksi? Ehkä Fortumia? No en tehnyt mitään ratkaisua vaan ajattelin, että täydentelen jo omistamistani yhtiöistä  Nordeaa, Teliaa, Fordia, Outokumpua ja AT&T Incä. Mikään näistä ei kuitenkaan tänään ollut sellaisella kurssilla, että olisi niitä halunnut ostaa, joten asetin toimeksiantoja odottamaan. Siirsin myös Nordnettiin 200€  ja Fastinvestiin 400€. Nordnetista ostin Superrahasto Ruotsia. Eli varmasti tässä kuussa uutta pääomaa sijoituksiin on mennyt jo nyt 900€, koska rahastoihin minulla menee 300€ suoraan joka kuukausi.

Omalta osaltani sijoitusinto menee jopa osaltaan överiksi, koska sijoitan "ylivarojeni". Tämä näkyy siinä, että turvaudun alkukuusta aina vinguttamaan luottokorttia. Aikaisemmin vingutin luottokorttia eikä mitään jäänyt säästöön eli ehkä nyt ollaan astetta paremmassa tilanteessa. Ideaalihan se ei ole näinkään. Pitäisi sijoittaa sen verran ettei tarvitse käyttää luottokorttia. Vai onko sillä tavallaan merkitystä, jos maksan seuraavassa kuussa heti koko luottokorttilaskun pois, se ei kasva edes korkoa? Se on vähän niinkuin ilmasta sijoitusluottoa?!?

No pääasia on se etten haaveile enää mistään Vuittonin laukusta vaan isosta osakesalkusta!

tiistai 1. tammikuuta 2019

On aika sulkea vuosi 2018

Viime vuosi oli monelta osin raskas vuosi eikä monikaan asia ole mennyt niin kuin olin toivonut. Moni asia ei edennyt toivottuun suuntaan sen takia, että itsellä ei ollut riittävästi tai aikaa viedä niitä oikeaan suuntaan. Vuodessa 2018 on tapahtunut kuitenkin myös positiivista nimenomaan sijoittamiseen liittyen.

Aloitin blogin kirjoittamisen maaliskuussa, jolloin omistin kolmea osuuspankin rahastoa, joiden arvo tuolloin oli noin 5000€. Tällöin näiden rahastojen tuotot olivat myös ennätyskorkeina. Melkein heti blogin aloituksen jälkeen ostin Altian osakkeita. Sen jälkeen olenkin tasaisesti ostanut uusi osakkeita ja tällä hetkellä salkussani on kymmentä eri yhtiötä. Olen myös hankkinut Op:n rahastojen rinnalle Nordetista Super-rahastoja sekä Evil Pienyhtiöitä ja kahta EFT-rahastoa. Loppu vuodesta innostuin vertaislainoihin sijoittamisesta. Fellow Financesta en ole enää niin innostunut ja olen sieltä siirtänyt 80€ Fast Investiin, johon olen muutenkin laittanut lisää pääomaa pieniä summia kiinni.


Kuvahaun tulos haulle ilotulitus




Loppuvuodesta osakekurssit ovat olleet laskusuhdanteessa ja tällä hetkellä lähes kaikki salkussani on miinuksella, mutta tästä en jaksa yöuniani menettää vaan maltilla odottaa. Olen toukokuusta alkaen laittanut yhteensä tänä vuonna uutta pääomaa sijoituksiin 8905,48€. Tämä lisäksi olen  saanut noin 1000€ säästöön asuntosijoittamista varten. Säästöön laitettuja rahoja en laskenut tuohon 8905,48€:n koska jossain kuussa olen laittanut säästöön 600€ ja seuraavassa sitten tuhlannut sen johonkin.

Vuodelle 2018 olin asettanut tavoitteeksi, että rahastoissa, osakkeissa ja vertaislainoissa oleva varallisuus olisi vähintään 10 000€. Tämä tuli saavutettu ja tällä hetkellä sijoitusvarallisuuteni on ihan senttejä vaille 14 000€. Asetin myös tavoitteeksi 3200€ pesämunan saamisen sijoitusasuntoa varten. Säästössä on tällä hetkellä 1000€. Minulla on saamatta vuonna 2018 laskutettuja töitä yli 2000€:n edestä, jotka olin ajatellut siirtää suoraan sijoitusasunnon pesämunaan. Nämä vaan (eräpäivistäkään huolimatta) eivät olleet tililläni vuoden vaihtessa. Kun rahat tulevat siirrän ne sijoitusasuntoa varten. Eli en koe tässäkään tavoitteessa epäonnistuneeni ihan pahasti. 

Tästä on hyvä lähteä eteenpäin ja tälle vuodelle yritän vielä tarkemmin kirjata rahaliikennettäni ja varallisuuden kehitystä. Olen myös asettanut itselleni paljon yksittäisiä tavoitteita vuodelle 2019, joista teen oman kirjoituksen. 

perjantai 14. joulukuuta 2018

Tavoitteet on tehty saavutettaviksi

Kirjoitin taannoin ajatuksista ensi vuoteen. Toin kirjoituksessa esille, etten ehkä tule saamaan kasaan tälle vuodelle tavoitteeksi asetettua 3200€:n säästöä sijoitusasuntoa varten. Osittain syynä tähän koin sen, etten enää edes tiedä haluanko koko sijoitusasuntoa.

Heti kirjoituksen jälkeen asia alkoi jotenkin painamaan mieltäni ja päätin, että yritän kuitenkin tätä 3200€ tavoitetta vielä saavuttaa. Olen muun varallisuuden kasvattamisen osalta olen edellä tavoitetta, joten haluaisin niiiiin kovasti saavuttaa myös tämän tavoitteen. Sijoitusasunnon hankkimisesta en edelleenkään ole yhtään varmempi, mutta olisipa sitten jotain vähän kestävämää puskuria ainakin.

Tänään tilipäivänä siirsin 600€ ylimääräistä tilille, mutta edelleen summasta puuttuu 1000€. Jos en enää hanki mitään ylimääräistä jouluun liittyen voisin jonkun sataeuroa saada nipistettyä palkkarahoista. Minulla on myös yritystoiminnan kautta töitä, joita en ole laskuttanut vielä. Tavoitteen saavuttaminen vaatii melkein sitä, että  turvaudun niiden laskuttamiseen tässä kohtaan ja toivon, että saisin niitä rahoja tililleni vielä ennen vuoden loppumista.

Olen myös ostanut muutamia osakkeita lisää muun muassa lisää Fordia sekä Outokumpua ihan uutena tuttavuutena. Itselleni on alkanut tulla tavaksi pienissä tyhjissä väleissä kurkata päivän osakekursseja minkä tulkitsen edistyksenä itselleni sijoittajana!(Haluan käyttää itsestäni nimitystä sijoittaja, vaikka olenkin ihan untuvikko koko hommassa. Mutta eikö silloin ole sijoittaja jos sijoittaa säännöllisesti?!?!?)

Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille. Itse ajattelin tehdä töitä puuttuvan 1000€:n kiilto silmissä!

lauantai 27. lokakuuta 2018

Mitä osakkeita olen ostanut lähiaikoina?

Olen viimeisen kahden kuukauden aikana ostellut pieniä määriä osakkeita monta kertaa. Tämän on mahdollistanut pankin välityspalkko, joka on aika 1% ostosummasta. Tämä pienien määrien ostaminen sopii itselleni erinomaisesti, koska isompien rahasummien kerääminen on itselleni haastavaa. Malttamattomana ihmisenä haluan tehdä asioita heti, enkä odotella. Elokuun lopussa avoin itselleni sijoituspalvelulun Nordnetin lisäksi Nordeaan, josta olen tehnyt pieniä ostoja. Ajattelin vähän listata tännekin miten olen ostoja tehnyt:


Milloin?
Mitä?
Kuinka monta?
kpl hinta?
20.8.2018
Terveystalo
10 kpl
9,305€
20.8.2018
Ford Motor Co
10 kpl
9,58USD
23.8.2018
Terveystalo
20 kpl
8,920€
24.8.2018
Telia Company
30 kpl
3,990€
5.9.2018
Terveystalo
20 kpl
8,50€
25.9.2018
Terveystalo
30 kpl
7,90€
9.10.2018
Fellow Finance
150 kpl
7,73€
16.10.2018
Ford Motor Co
30 kpl
8,80USD
23.10.2018
Terveystalo
20 kpl
7,00€
24.10.2018
Nordea Bank
30 kpl
7,865€


Yhteensä muutaman kuukauden aikana olen ostanut osakkeita yli 3000€:lla. Fellow Finance on ostettu Nordnetin kautta, mutta kaikki muut Nordeasta. Todennäköisesti en olisi tällaista summaa osakkaisiin laittanut jos olisin joutunut ensin keräämään rahaa niitä varten. Kaikki osakkeet ovat itselläni tällä hetkellä "mukavasti" miinuksella, mutta en ota siitä mitään stressiä, koska tarkoitus on näitä osakkeita pitää.

Pikku hiljaa tässä salkku kasvaa kun aktiivisesti jotain ostelee!

keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Uhkakuvia taantumaan

Mielestäni on jo pitkään maalattu piruja seinillä siitä, että elämme tälle hetkellä nousukauden huipulla ja kohta rytistään alas ja lujaa. Ja alaspäin ollaan osakekursseissa tultukin vaikka verrattuna alkuvuoteen. Tuntuu pahalta katsoa omia laskevia sijoituksia ja pelkään, että kohta sijoitusvarallisuuteni on alle 10 000€, joka oli tämän vuoden tavoite. Ymmärrän kuitenkin laittaa jäitä hattuun ja olla ajattelematta sitä, että Terveystalon, Fordin ja Telian osakkeet ovat tälle hetkellä yhteensä yli 100€ miinuksella. Samoin molemmat ETF:ni ovat miinuksella ja rahastosta 5/6. Hoen itselleni ettei se haittaa, koska en tule tarvitsemaan näitä rahoja mihinkään pitkiin aikoihin ja kyllä ne sieltä vielä nousevat.

Raha on ollut löysässä jo vuosia ja kotitaloudet ovat ottaneet isoja lainoja. Tavalliset pulliaiset (luokittelen myös itseni tavalliseksi pulliaiseksi) ovat ostaneet sijoitusasuntoja lainarahalla. Ovatko he varautuneet korkojen nousuun? Olen viime aikoina törmännyt paljon kantaanottoihin sen puolesta, että viimeistään ensi vuonna korot alkavat nousta. Olen ymmärtänyt näin (joku viisaampi ja asiasta oikeasti jotain tietävä voi kommentoida jos olen ihan väärässä), että Euroopan keskuspankki EKP on ostanut euroalueen valtionvelkakirjoja, jonka vuoksi markkinakorot ovat olleet vuosia hyvin alhaalla. EKP ilmoitti kesäkuussa, että se lopettaa arvopapereidenoston tämän vuoden aikana. EKP:n linjauksen vuoksi korkot alkavat nousta.

Pienikin korkojen nousu voi aiheuttaa suuriakin ongelmia joihinkin talouksiin. Miten maksaa velkarahalla ostettuja asuntoja, autoja, mökkejä, veneitä ym. Tuleeko kohta myyntiin kaikenlaista ylivelkaantuneiden omaisuutta ns. alihintaan? Vaikuttaako tämä esimerkiksi asuntojenhintoihin arvonlaskuna?

Pyrittelen täällä omia seuraavia siirtoja miten sijoittaisin omat rahani. Kannattaisiko maksaa asuntolaina nyt matalilla koroilla mahdollisimman nopeasti pois? Tämän jälkeen itselläni ei olisi juuri huolta omasta taloudesta.  Asuntolainan pois maksamisen jälkeen voisin nykyisillä tuloillani ja elintavoillani siirtyä kokonaan kolme päiväiseen työviikkoon ja silti jäisi rahaa sijoittamiseen. Vai kannattaisiko kuitenkin laittaa kaikki mahdollinen raha nyt säästöön odottelemaan sitä suurta pudostusta ja ihmisten talouden romahtamista? Tällöin voisin haavekuvissani ostaa pakkohuutokaupasta ensimmäisen sijoitusasunnon tai pohjalla olevia osakkeita.

En tiedä edellenkään, että onko sijoitusasunnot minun juttuni, mutta haaveilla voi aina. Osakkeiden osalta itselläni ei ole jatkoon kummoistakaan ostosuunnitelmaa, en siis tiedä mitä ostaisin seuraavaksi. Rahastoihin sijoittamista jatkan samalla tavalla kuin tähänkin saakka, mutta muuten kaikki on vielä vähän auki. Rahan tilillä makuuttaminenkin on itselleni tosi vaikeaa, koska sieltä se pikku hiljaa menee johonkin täysin turhaan.

Itse taantumaa en pelkää, koska oma taloudellinen tilanne on mielestäni vakaa. En ole onneksi koskaan tehnyt taloudellisessa tilanteessani sellaisia ratkaisuja, joista en selviäsi. Varmasti jos olisi sijoitushuumassa mennyt ostamaan velkarahalla pari asuntoa voisi tuntua vähän eriltä.

Oletko sinä varautunut jotenkin mahdolliseen taantumaan ja mitä se tekisi sinun taloudellesi? Onko sinulla jotain ostosuunnitelmaa pudotukseen?

torstai 27. syyskuuta 2018

Fellow Financen listautuminen

Kyselin viime postuksessa mitä tekisin huomenna tilille saapuville "ylimääräisille" 1500€:lle. En ikäväkseni saanut yhtään hyvää (enkä huonoakaan) ideaa, mutta onneksi olen hyvä keksimään itsekin rahan tuhlaamistapoja =) Tai tässä tapauksessa sijoittamistapoja. Otsikostakin voi päätellä, että rahat menevät Fellow Financen listautumiseen. Fellow Finance oli itselleni täysin vieras yritys, mutta innostuin asiasta Tuulipuku.fi:n kirjoituksen myötä.

Mutta siis mikä ihmeen Fellow Finance? Fellow Finance tarjoaa joukkorahoitus- ja vertaislainapalveluita yksityishenkilöille ja yrityksille. Fellow Finance on Pohjoismaiden suurin joukkorahoitusalusta. Yhtiön liikevaihto syntyy pääasiassa ulkopuolisten sijoittajien ja lainaajien välityspalkkioista ja tilinhoitopalkkioista. Yhtiön toiminta oli itselleni helppo ymmärtää ihan ensi tutustumisen jälkeen ja näen nimenomaan tällaisella yritykselle kasvun paikan tulevaisuuteen siitä huolimatta, että taantuma on mahdollisesti koputtelemassa ovelle.

Tähän listautumiseen siis laitan rahani kiinni. En vielä tiedä laitanko koko 1500€ vai 1000€, sitä vielä mietin. Kiinnostuin myös kovasti sijoittamisesta Fellow Financen yksityishenkilöiden ja yritysten lainoihin. Tässä olisi taas yksi vaihtoehtoinen tapa sijoittamiseen mikä sopisi myös piensijoittajille eli tässä vaihtoehto osien rahojen käyttöön. Ehdottomasti tutustumisen arvioinen sijoitusvaihtoehtona, koska en näe tässä hetkessä järkeä isompien summien säännöllistä säästämistä rahastoihin eikä oikein osakkeiden ostaminenkaan kiinnosta, kun pelkään niiden tulevan kohta alas ja rytinällä.

Haaveilenkin edelleen toki sijoitusasunnon ostamisesta ja yritän kerätä (huonohkolla menestyksellä) puskuria sitä varten. Toisaalta ajattelen, ettei asuntosijoittaminen ehkä ole sopiva sijoitusmuoto itselleni. Siihen liittyy väistämättä työtä, johon minulla ei ainakaan tässä elämän tilanteessa ole aikaa eikä kiinnostusta. Tästä lainoihin sijoittamisesta voisi tulla itselleni uusi sijoitusmuoto.

perjantai 24. elokuuta 2018

Tänään Teliaa ja eilen lisää Terveystaloa

Kirjoitin viime viikolla avanneeni arvo-osuustilin Nordeaan välityspalkkioiden vuoksi, jotka mahdollistavat myös pienten ostojen tekemisen. Terveystalon kurssi näyttää laskevan kokoajan ja eilen tein 20 kpl:n lisäoston 8,92€ hintaan. Tänään Telia tipahti alle 4€ ja tein niistä toimeksiannon maksimihinnalla 3,99€ ja 30kpl.

Terveystalo oli taas tänään tullut alas ja kovasti teki mieli niitäkin vielä ostaa, mutta jätin väliin. Tein päätöksen, että seuraavan oston teen kun tipahtaa alle 8,5€.

Olen jotenkin ihan fiiliksissä tästä, että voi tehdä pieniä ostoja kokoajan! Tällä tavalla osakesalkku kasvaa toivon mukaan nopeammin. Nyt on myös mukavampi suunnitella seuraavia ostoja, kun ne ovat helpommin saavutettavissa!

Olen ottanut seurantaan nyt Nordean ja sitä on tarkoitus tehdä ostaa kun tipahtaa alle 8,8€. Lisäksi ulkomaalaista seurannassa ovat AT&T Inc, jota ostan kun päästään lähellä 30 USD ja sekä New Residential Investment Corp, jota varmaan lisään salkkuun jos päästään alle 17 USD. Nämä ulkomaamaiset siksi, että käsitykseni maksavat mukavasti osinkoa usean kerran vuodessa. Muutenkin tarkoitukseni on ruveta keräämään salkkuuni osakkeita, joista on tulevaisuudessa mahdollisuus säännöllisiä osinkotuloja. 

Ulkomaalaisten osakkeiden osalta vaan sen tiedon saaminen mistä mahdollisesti voisi saada hyvin osinkoja on mielestäni todella työlästä hakea. Osaako joku neuvoa mistä saisi nopeasti ja helposti tästä tietoa?