Kyselin viime postuksessa mitä tekisin huomenna tilille saapuville "ylimääräisille" 1500€:lle. En ikäväkseni saanut yhtään hyvää (enkä huonoakaan) ideaa, mutta onneksi olen hyvä keksimään itsekin rahan tuhlaamistapoja =) Tai tässä tapauksessa sijoittamistapoja. Otsikostakin voi päätellä, että rahat menevät Fellow Financen listautumiseen. Fellow Finance oli itselleni täysin vieras yritys, mutta innostuin asiasta Tuulipuku.fi:n kirjoituksen myötä.
Mutta siis mikä ihmeen Fellow Finance? Fellow Finance tarjoaa joukkorahoitus- ja vertaislainapalveluita yksityishenkilöille ja yrityksille. Fellow Finance on Pohjoismaiden suurin joukkorahoitusalusta. Yhtiön liikevaihto syntyy pääasiassa ulkopuolisten sijoittajien ja lainaajien välityspalkkioista ja tilinhoitopalkkioista. Yhtiön toiminta oli itselleni helppo ymmärtää ihan ensi tutustumisen jälkeen ja näen nimenomaan tällaisella yritykselle kasvun paikan tulevaisuuteen siitä huolimatta, että taantuma on mahdollisesti koputtelemassa ovelle.
Tähän listautumiseen siis laitan rahani kiinni. En vielä tiedä laitanko koko 1500€ vai 1000€, sitä vielä mietin. Kiinnostuin myös kovasti sijoittamisesta Fellow Financen yksityishenkilöiden ja yritysten lainoihin. Tässä olisi taas yksi vaihtoehtoinen tapa sijoittamiseen mikä sopisi myös piensijoittajille eli tässä vaihtoehto osien rahojen käyttöön. Ehdottomasti tutustumisen arvioinen sijoitusvaihtoehtona, koska en näe tässä hetkessä järkeä isompien summien säännöllistä säästämistä rahastoihin eikä oikein osakkeiden ostaminenkaan kiinnosta, kun pelkään niiden tulevan kohta alas ja rytinällä.
Haaveilenkin edelleen toki sijoitusasunnon ostamisesta ja yritän kerätä (huonohkolla menestyksellä) puskuria sitä varten. Toisaalta ajattelen, ettei asuntosijoittaminen ehkä ole sopiva sijoitusmuoto itselleni. Siihen liittyy väistämättä työtä, johon minulla ei ainakaan tässä elämän tilanteessa ole aikaa eikä kiinnostusta. Tästä lainoihin sijoittamisesta voisi tulla itselleni uusi sijoitusmuoto.
Saako tätä ostettua nordnetistä? Ja jos saa niin milloin? 🤨
VastaaPoistaNordenetin kautta saa. Merkintä alkoi tänään ja jatkuu ainakin 4.10 saakka. Itse päädyin merkitsemään vähimmäismerkintämäärän 150kpl (kirjoitusta tehdessä kuvittelin vähimmäismerkintämäärän olevan 100kpl)
VastaaPoista