tiistai 11. syyskuuta 2018

Uskallan, en uskalla, uskallan

Huomaan, että unelmieni ja menestykseni tiellä seisoo joku. Se joku olen minä itse. Joku ääni (varmaan se järjenääni) yrittää kokoajan huutaa minulle riskeistä, joita vakituisesta työpaikasta luopuminen voi pahimmillaan tarkoittaa. Tämä huuto aiheuttaa sen, että painan jarrua pohjaan vaikka pitäisi oikeasti painaa kaasua!

Melkein kahden viikon kokoaikatyön jälkeen huomaan, että en oikeasti halua tällaista rytmia, kaaosta ja kiirettä itselleni enkä ennen kaikkea lapsilleni. Varsinkaan kun minun ei olisi pakko. Tavallaan sillä, että teen tätä nykyistä kokoaikatyötä saan huomattavasti isompaa tuloa ja saan helpommin kasvatettua sijoitusvarallisuuttani. Oikeasti taas kahden viikon kokemuksella olen vahvasti sitä mieltä että tämä tunne ei ole sen arvoista. Voisin myös pärjätä osa-aikatyön pienemmillä tuloilla ja saada rahaa sijoittamiseen. Osa-aikatyö minun kohdalla tarkottaisi yrittäjyyteen panostamista ja siitä kaiken elannon saamista.

Nykyinen kokoaikatyö aiheuttaa myös sen etten iltaisin jaksa hoitaa pakollisten kotitöiden ja lasten harrastusmenojen jälkeen mitään. On siis turha kuvitella, että jaksaisin jotenkin paneutua esimerkiksi seuraaviin sijoituskohteisiin tai edes seuraamaan aktiivisemmin mitään sijoitusmaailmassa tapahtuu. Saatikka saamaan kovin luovia ideoita oman menestykseni eteenpäin viemiseksi.

Olen kuitenkin nyt aloittanut laatimaan toimintasuunnitelmaa yritykselleni ja pohtimaan vaihtoehtoja miten lähtisin markkinoimaan itseäni. Tämä on tavallaan jo yksi asia eteenpäin.  Olen yrittäjän niin lapsen kengissä, että kaikki on uutta, ihmeellistä ja ennen kaikkea vaikeaa. Se, että kaikki on niin vaikeaa aiheuttaa tunteen ettei minusta ehkä ole tähän. Olen aikaisemmin tehnyt yksinkertaista laskutusta yksinkertaisesta työstä, mutta nyt jos oikeasti alan markkinoimaan itseäni yrittäjänä kaikki muuttuu. Olen ostanut laskutuspalvelun ns. kevytyrittäjäpalvelusta, mutta en tiedä soveltuuko se minulle enää jatkossa. Olen tavallaan pihalla kuin lumiukko, enkä edes tiedä keneltä kehtaisin kysyä neuvoa etten anna itsestäni samalla idiootinvaikutelmaa.

Että tällaista täällä... pohtimista uskallanko, en uskalla, uskallan...tänään päätän, että huomenna marssin esimiehen luo ja sanon, että lopetan, huomenna taas en uskalla...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti