Olen jo maaliskuun alussa kirjoittanut, että sijoitusintoni
rinnalla on kasvanut toisenlaiset arvot tai innot tai toiveet elämässä. Nämä nimeämäni
asiat olivat silloin ekologisuus, minimalismi, kuluttamattomuus, omavaraisuus
ja vastuullisuus. Lupasin avata näitä termejä enemmän, mutta sehän on kaikessa
kiireessä jäänyt eikä vain unohtunut. Mutta avataanpa niitä nyt vihdoinkin. En
viitsi kaikkia avata samaan postaukseen, koska luulen ettei kukaan jaksaisi
sitä lukea loppuun saakaa. Lähden liikkeelle
omavaraisuudesta, koska se on tällä hetkellä eniten ehkä pinnalla. Muut neljä
tulevat sitten kahdessa eri postauksessa myöhemmin.
Omavaraisuus
Mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän huomaan kiinnostuvani
puutarhanhoidosta, kasvien kasvattamisesta ja metsässä olosta. Olen jo useita
vuosia kasvattanut keväisin erilaisia hyötykasveja, välillä huonolla, välillä
paremmalla menestyksellä. Ehdottomat lempi kasvatettavani ovat tomaatit, joiden
kasvattaminen siemenestä on hidasta ja työlästä. Useimmiten olen luovuttanut omien
taimien osalta ja päätynyt lopulta ostamaan kaupasta tai olen siirtänyt taimen
alkuni liian aikaisin ulos ja ne ovat sitten saaneet liikaa kylmää ja lopun voi
arvata. Joka kevät kuitenkin istutan uudet. Tänä vuonna taimet ovat hyvän
oloisia enkä aio niitä laittaa pihalle vielä vaan saavat vahvistua lämpimässä
sisällä.
Tomaattien lisäksi kasvatan usein jotain yrttejä,
paprikoita, kurkkua, pinaattia. Tai kasvattaa on ehkä huono termi, vaan laitan
kasvamaan, mutta usein sato jää hyvin pieneksi/ei ollenkaan satoa. Useimmiten
syy heikkoon satoon on ollut se, että jossain vaiheessa into hiipuu ja kastelu
unohtuu.
Haaveilen siitä, että saisin kasvatettua monenlaista vihannesta
ja kasvista ihan itse. Poimisin metsästä mustikoita koko talveksi omaan tarpeeseen
ja ehkä vähän sieniäkin. Olisi hienoa pystyä elämään edes jossain määrin omavaraisesti.
Tällä tavalla pystyy säästämään varmasti aika pitkän pennin myös ruokakuluissa.
Tänä vuonna kasvatuksessa on tomaattien lisäksi paprikoita, chiliä,
basilikaa, persiljaa, kurkkua, vesimelonia, pinaattia, erilaisia salaatteja
sekä maissia, kukkakaalia, parsakaalia. Maissi, kukkakaali ja parsakaali ovat
itselleni ihan uusia kokeiluja, joten katsotaan tuleeko niistä mitään. Vesimelonia
kasvatan joka vuosi, tosi yhtään vesimelonia en ole koskaan omasta maasta
kasvatettuna syönyt. Salaatit kasvavat myös yleensä huonosti. Näiden lisäksi pihalta
löytyy monivuotisina mansikkaa, vadelmaa, pensasmustikkaa, viinimarjoja sekä
karviaisia. Taimet ovat vielä melkein kaikki aika pieniä ja näistä tuleva sato
on mennyt joka vuosi suoraan lasten suuhun, mistä en ole yhtään pahoillaan.
Kaikkein epärealistisimmissa haaveissani asuisimme jossain (aikaisintaan
sitten kun yhtään lasta ei asu enää kotona) missä voisimme myös ottaa muutaman
kanan, joista saisi munia sekä lisätä kasvatusta ainakin perunoihin ja
porkkanoihin. Eläimiä en pystyisi kasvattamaan syötäväksi. Rakennuttaisin
talon, jonka käyttökustannukset olisivat mahdollisimman omavaraiset; sähkö mahdollisimman
pitkälti aurinkopaneeleista, lämmitys mahdollisimman pitkälle puilla ja vesi
omasta kaivosta. En tiedä onko tämä haave, jota kohti lähden oikeasti joskus
menemään vain jotain muuta, mutta ajatuksella on ainakin kiva leikkiä. Mutta lähiaikojen realistisimmista haaveista omavaraisuuteen
liittyen olisi kasvihuone.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti