maanantai 1. lokakuuta 2018

Puoli vuotta blogia

Blogin kirjoittamisen aloittamisesta on noin puoli vuotta aikaa. Puolessa vuodessa olen ottanut hurjan harppauksen eteenpäin sijoittamisen maailmassa, josta olen kuitenkin vasta oppinut hyvin pienen pintaraapaisun. Huomaan olevan hyvällä matkalla kohti omia tavoitteitani.

Tämän puolen vuoden aikana olen pohtinut enemmän kuin viimeisen viiden vuoden aikana yhteensä sitä mitä minä haluan nyt ja etenkin tulevaisuudessa. Ehkä tähän on vaikuttanut orastava neljänkympin kriisi (johon tosin on matkaa vielä melkein viisi vuotta). En ole kunnolla vieläkään keksinyt mitä haluan mutta olen ainakin alkanut löytämään selvempiä suuntaviivoja. Sijoittamisesta olen nyt ainakin TOSI innostunut ja haluaisin löytää siihen perehtymiseen enemmän aikaa.

Olen puolen vuoden aikana laittanut rahaa sijoituksiin useita tuhansia euroja. Olen paljon pohtinut sitä miksi havahduin tavoitteellisempaan sijoittamiseen vasta nyt? Taloudellisesti siihen olisi ollut mahdollisuus ainakin neljä vuotta aikaisemmin. Jos olisin sijoittanut jo neljä vuotta sitten enemmän kuin noin 50€/kk olisi sijoitusvarallisuus tällä hetkellä ihan eri. Toisaalta olen maksanut asuntolainaa varmaan keskimääräistä isommalla lyhennyksellä pois jo vuosia.

Sijoittamiseen on kuitenkin parempi herätä myöhemmin kuin ei milloinkaan. Nyt 35-vuotiaana välillä mietin, että en ehkä ehdi ennen eläkeikää siihen tilaan jossa eläisin vain sijoitusten tuotoilla. Eläkeikää (jos ikinä eläkkeelle tulen edes pääsemään) itselläni on matkaa 30 vuotta eli kyllä se on mahdollista.

Puolessa vuodessa ei ole ainakaan itselläni ollut mahdollista muuttaa kulutustottumuksia lähellekään kokonaan. Kun on tähän asti tottunut käyttämään rahaa aika huolettomasti on vaikea päästä siitä pois. Koen kuitenkin ottaneen tässäkin askeleita eteenpäin kun pohdin hankintoja nykyään enemmän, jätän erilaisia mielitekoja hankkimatta ja jostain on jäänyt rahaa sijoittamiseen selvästi aiempaa enemmän. Kulutusasioissa toivon seuraavan puolen vuoden aikana erityisesti tapahtuvan muutosta. Tämä on kuitenkin avainasemassa siihen, että saisin vielä enemmän varoja sijoituksiin.

Yhtenä edistysaskeleena sijoituksiin liittyen on toiminut tämä blogi. Kirjoitusten myötä pohdin aihetta ja pohdinta auttaa aina motivaation ylläpitämiseen. On ollut tosi helppo pitää mielessä miksi haluan tehdä tätä.

Puoli vuotta on mennyt nopeasti ja innolla jo odottelen seuraavaa. Sijoittamisessa kun nimenomaan parasta tekee ajan kuluminen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti