On ollut vaikea katsoa sijoitusvarallisuuteni sulaamista. Olen joutunut lukuisia kertoja hokemaan itselleni että tämä on vain mahdollisuus ostaa halvemmalla ja joidenkin vuosien päästä olen taas mukavasti voitolla. Toisaalta lasku voi jatkua vielä pitkään ja kaikki yritykset eivät välttämättä kestä tätä talouskriisiä.
Toki tällä hetkellä huolta ja ahdistusta herättää muukin kuin sijoitusvarallisuuden hupeneminen. Arki on aika haastavaa tällä hetkellä, huolettaa ja pelottaa oman ja läheisten terveyden puolesta. Taloudellisten seuraukset mietityttävät muutenkin kuin osakkeiden osalta. Itsellä työt tuskin loppuvat, mutta monella läheisellä ei välttämättä ole näin. Kuinka paljon tavallisilla kotitalouksilla tulee "konkursseja", ei pystytä maksamaan lainoja ja kaikki lähtee alta.
Menin nyt vähän sivuun sijoitusstrategiastani. Vaikka tavallaan tämä lainojen maksukin liittyy siihen. Vielä vähän aika sitten pohdin ensimmäisen sijoitusasunnon ostoa jopa sillä asteella että löysin muutamia mahdollisia kohteita. Luonnoksista löytyy itseltäni julkaisematon teksti "Mikä sijoitusasunnon ostossa pelottaa?". Tätä teksiä en saanut koskaan valmiiksi, mutta se suurin pelko on tämä taloudellisen tilanteen nopea muuttuminen, lama, korkojen nousu. Tänään olen kiitollinen siitä etten ehtinyt asuntokaupoille. Itselläni oli reilut 5000€ kerätty käsirahaa, jotka olin säästänyt rakennusprojektia varten, joka sekin onneksi laitettiin jäihin.
Nyt sijoitan tätä 5000€:a pikku hiljaa osakkeisiin. Ostan jo salkussa olevia osakkeita, kun tippuvat. Valitsen ostokohteet sen mukaan missä suurin miinus prosentti. Miinus prosentti kuitenkin pitää olla vähintään 25 omista keskiostohinnoista. Seuraan myös muutamia muita yhtiöitä, joita aion ostaa kun tiputusta on tapahtunut vähintään 50%. Rahastoihin sijoittamista jatkan normaalisti 300€/kk. Lisäksi kerään Nordnettiin pientä vararahastoa jolla tarkoitukseni on ostaa muutamia seuraamiani rahastoja mikäli tulevat riittävästi alas.
Pyrin myös säästämään nyt mahdollisimman paljon muutenkin, koska 5000€ on todennäköisesti sijoitettu todella nopeasti ja pohja voi olla vielä kaukana. Lisäksi tämän tilanteen jatkuessa pitkään voi asuntojen hinnat tulla muutaman vuoden aikana reilusti alas. Tällöin sijoitusasunnonkin voisi saada edullisemmin. Nyt haluaisin maksaa nykyisen kodin lainaa lisälyhennyksin pois eli alan keräämään myös pientä säästöä lisälyhennyksiä varten.
Vertaislainoihin en sijoita enää lisää. Fast Investistä olen ajatellut nostaa rahaa pois niin, että siellä on 2000€:a kiinni omaa pääomaa. En tiedä tällä hetkellä miten paljon omaa pääomaa siellä on, mutta rahaa siellä on nyt noin 4000€. Fellow Financessa olen innostunut ostelemaan lainoja, joka iso riskistä kyllä. Tätä haluan jatkaa. Neo Financesta haluaisin nostaa kaiken pois. En pidä Neon sivuista lainkaan ja siksi en siitä ole missään vaiheessa innostunut. Omien rahojen saaminen sieltä vie kyllä aikaa, koska laina-ajat pitkiä. Toki lainat voisi myydä pois jälkimarkkinoilla, mutta en usko senkään onnistuvan ilman alennusmyyntiä. Pikku hiljaa näiden kanssa siis etenen. Nostetut rahat sijoitan heti uudelleen etteivät vaan "häviä" johonkin.
Nyt kun olen tehnyt suunnitelman siitä miten sijoitan tässä tilanteessa on paljon helpompi jatkaa. Suosittelen samaa muille tee suunnitelma ja etene sen mukaan. Jos et tarvitse rahoja lähivuosina ei pitkällä tähtäimellä pitäisi olla huolta siitä että jäisi tappiolle. Nyt vaan pääkylmänä eteenpäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti