maanantai 27. huhtikuuta 2020

Ensimmäinen viikko tulehdusta ehkäisevällä ruokavaliolla.

Ensimmäinen viikko ruokavaliota takana. Oma oloni on kuitenkin viikon aikana muuttunut vain entistä ahdistavammaksi. Pelottaa että minussa on jotain vakavaa vialla. Selkä on ollut tosi kipeä eikä tilannetta helpota se että nyt on aikaa pohtia ja analysoida kaikkia kolotuksia ja googlettaa. Jatkuva negatiivinen uutisointi, epävarmuus kaikesta tulevasta sekä stressi työasioista tuovat toki omansa tähän oloon.

Nyt on tärkeintä hoidattaa itseään. Olen menossa tällä viikolla magneettikuvaan selän takia sekä laajoihin verikokeisiin. Nämä maksavat helvetisti, mutta oman mielenrauhani vuoksi sen nyt kuitenkin teen. En tunnu pääseväni asiasta muuten eteenpäin. Kärsin alkuvuodesta samanlaisista oireista ja olin menossa oma kustanteisesti lisätutkimuksiin, mutta jouduin ne perumaan työesteen vuoksi ja sitten ne vain jäi (ja olokin parani jostain syystä).

Kätken nämä pelkotilat sisälleni ja elelen omista päänsisäisistä peloista huolimatta normaalia elämää. Mitä enemmän aktiviteettiä sitä vähemmän kerkeän pohtia asioita. Vähempi pohdinta on toki hyväksi, mutta en voi vain juosta pakoon tätä oloa.

Lopuksi positiivista asioita menneestä viikosta. Vatsa ei ole vaivannut lainkaan ja paino on pudonnut 1,3kg. Pää ei ole särkenyt viikon aikana ja pinnani on ehkä astetta pidempi. Sokerin syömättömyys on ollut yllättävän helppoa. Olen syönyt tasaisesti pitkin päivää 4-5krt pieniä annoksia. Olen käynyt lenkillä melkein joka päivä ja lenkkeilyn huomaan vaikuttavan mieleenkin positiivisesti.

Tulevan viikon jatkan samanlaisella ruokavaliolla vapusta huolimatta. Pyrin myös lisäämään sosiaalisia kontakteja, jotka auttavat edistämään mielen hyvinvointia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti