lauantai 17. marraskuuta 2018

Uupunut tuhlari

Tuntuu etten kykene enää blogiinkaan kirjoittamaan muuta kuin tuskaani ja valitustani siitä miten tyytymätön olen. Tai nyt suurin tunne on uupumus. Nuukis kirjoitti hyvä kommentin edelliseen kirjoitukseen siitä että ehkä kiire onkin syy siihen miksi enemmän ja enemmän tavoitellaan taloudellista riippumattomuutta. Tämä on varmaankin totta. Kiire yhdistettynä siihen, että pitää ulkoisesti viestittää omaa menestystään muille on varmasti johtanut siihen, että taloudellinen riippumattomuus on enemmän ja enemmän ihmisten huulilla.

En tiedä miksi omat järkevät ajatukset pyörivät nykyään enää siinä mitä  toivoisin olevan elämässäni kymmenen vuoden päästä. Ihan hullua, koska elämässä pitäisi elää nyt vaikka tekeekin ratkaisuja, joiden vaikutukset näkyvät siellä kymmenen vuoden päästä.

Mietin myös sitä mitä teen kun tämä kaaos helpottaa. Kaaoksen helpottamiseen ei voi vaikuttaa ikävä kyllä kukaan muu kuin minä itse. Jos nykyinen työni uuvuttaa minut tällä hetkellä eikä näköpiirissä ole muutosta on varmasti korkea aika vaihtaa työtä. Olen ensimmäistä kertaa elämässäni ruvennut miettimään, että voinko minäkin oikeasti uupua niin, etten vaan jonain aamuna jaksaisi nousta ylös sängystä? Alan oikeasti uskomaan, että voin.

Kirjoitin syyskuussa asioista, joita halusin muuttaa elämässäni nyt. En ole kuitenkaan saanut tehtyä mitään muutoksia. Sovin jo kertaalleen uusista työaikajärjestelyistä, mutta ne peruuntuivat työkiireiden takia. Minulla ei tällä hetkellä ole aikaa tehdä niitä asioita, joita oikeasti haluaisin; keskittyä yritystoimintaan, miettiä uusia sijoitussuunnitelmia, urheilla, lukea ja  kirjoittaa blogia.

Niin ja mihin otsikon tuhlari viittaa? Siihen, että kiireessä/väsymyksessä on tullut myös ostettua kaikkea kun ei ole jaksanut harkita onko joku tarpeellista vai ei ja kun ei ole suunnitelmallisuutta siinä mitä ostaa ruokakaupasta sieltäkin tulee ostettua kaikkea turhaa.

Ei kovin hyvin mene.

1 kommentti:

  1. Jopas osui tämä yksiin omien ajatusten ja kokemusten kanssa.
    Ehkäpä tämä vuosi on sellainen, jonka aikana näitä taitoja oppii ja se fokus pysyy enemmän siellä minne sen itse haluaa :)
    Kirjoitin juuri tästä samasta aiheesta ostettuani huonon takin viikonloppuna.

    VastaaPoista