Kirjoitin viime kuussa
budjetin laadinnasta. Postauksessa kerroin, että omassa elämässä budjetin laadinnasta ei juurikaan ole ollut hyötyä, koska menoni tuntuvat olevan suuremmat kuin oikeasti osaan edes yläkanttiin kuvitella. Rahani siis häviää johonkin, enkä oikein osaa sanoa mihin. Mielestäni nykyään en ole enää niin paha tuhlari kuin joskus, mutta silti useimmiten rahat loppuvat aina vähän kesken. Kesken loppumisella tarkoitan sitä, etten saa niin paljon säästöön/sijoitukseen kuin uskon saavani.
Nyt toukokuussa olenkin kerännyt kaikki kuitit ja menot ylös, jotta voin sitten kuun lopussa tarkastella tarkemmin mihin tässä taloudessa rahaa menee. Tämän avulla voin ehkä havaita olisko joku kohde mistä voisi vähän nipistää. Tarkoitus on täällä blogissa kuun lopussa myös eritellä rahanmenot. Kuukautta on eletty yksitoista päivää ja nyt jo kuitteja on vinopino. Kummasti niitä tulee, vaikka en mielestäni ole ostanut mitään... enkä ainakaan ylimääräistä.
Tarkalla rahamenojen keräämisellä on tarkoituksena tavoitteellisemmin ruveta tarkastelemaan omia resurssejani sijoittamiseen ja pohtia sitä miten realistista olisi esimerkiksi kymmenen vuoden päästä tehdä töitä sen mukaan miten itse huvittaa. En missään tapauksessa väitä ettenkö nauttisi työnteosta, mutta kaipaan sitä, että voisin tehdä töitä enemmän omien aikataulujen mukaisesti. Tietynlainen vapaus onkin se syy minkä takia olen nyt päättänyt perehtyä sijoittamiseen tarkemmin (ja rikastua). Sijoitusten avulla voisi saada myös sopivaa väljyyttä työelämään, jotta voisi välillä keskittyä liottamaan varpaita maailman eri valtamerissä.
Sijoittaminen vaatii väkisin ensin säästämistä. Jos itselläni ei ole hyvin tarkkaa kuvaa siitä mihin rahani menevät on turha pohtia pitkäjänteisesti mahdollisuutta sijoittamiseen. Todennäköisesti joudun usemman kuukauden tarkastelemaan rahamenojani ennen kuin saan tarkan käsityksen menoistani. Ajankohta ei menojen seuraamiseen ehkä ole paras mahdollinen, koska kesä on tulossa. Kesällä väistämättä on ylimääräisiä menoja lomailuista johtuen.
Kauhulla odotan toukokuun kuittien läpikäymistä! Mutta alkaapa sitä kautta valkenemaan mikä tyhjentää tilini joka kuukausi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti