sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Lempi (tai ainakin melkein) tuhlauskohteeni...

...matkailu. Josta tämä pari viikon blogihiljaisuus johtuu. Tarkoitukseni oli ennen reissulle lähtöä kirjoittaa jotain valmiiksi, mutta "jouduin" ihan viime hetkeen saakka tekemään töitä (kuten aina ennen matkalle lähtöä). Vielä edellisenä iltana ennen reissua en ollut pakannut mitään, mutta loppujen lopuksi koko perheen tavaroiden pakkaamiseen meni muutama tunti eikä mitään unohtunut matkasta.


Vaikka omana tavoitteenani on nyt sijoittaa ja säästää mahdollisimman paljon, koen että elämästä pitää siitä huolimatta välillä nauttia miettimättä rahaa. Koko perheen matkaan menee aina runsas summa rahaa, mutta onneksi itselläni on ollut mahdollisuus viedä lapset pidemmälle ulkomaan matkalle vähintään kerran vuodessa. Rahallisesti  olisi tällä hetkellä mahdollisuus viedä useamminkin, mutta toisaalta olen kuitenkin sen verran tarkka rahasta, etten halua kaikkea ylimääräistä rahaa matkustamiseen laittaa. Ja ns. velkarahalla en ole koskaan matkustanut, vaan rahat pitää olla kasassa ennen matkan varausta.




Kesälomalla olen luvannut viedä lapset Ruotsiin Kolmårdeniin ja Gröna Lundiin ja sitä varten pitäisi jokunen euro saada kasaan. Ja seuraava pidempikin matka on jo suunnitteilla.

Mutta mitä sijoittamiseen tulee, matka aiheutti sen ettei ole tullut niitäkään mietittyä. Asuntosijoittamisen innostuskin kerkesi laantumaan ja pohdin vähän toisenlaista näkökulmaa tähänkin. Palaan siihen myöhemmin omassa postauksessa.

Ihanaa, että vähän lämpöä on tullut Suomeenkin !


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti