tiistai 19. kesäkuuta 2018

Osakesalkun kasvatusta

Nopealiikkeisenä naisena en jäänyt aikailemaan lomarahojen tipahdettua tilille vaan suuntasin heti osakekaupoille.  Senkään takia ne aikaillut, koska muutaman viikon tuumailu siitä mitä ostan olisi todennäköisesti aiheuttanut sen, ettei rahoja osakkeisiin olisi tililtä enää löytynyt. Kallistuin ostamaan YIT:n osakkeita. En osaa perustella miksi, ehkä sen takia, että sain niitä kaikkein eniten samalla rahalla. Tiedän ettei tämä ole paras kriteeri tehdä valintoja osakesijoittamisessa, mutta tehty mikä tehty.

Oma sijoittaminen perustuu ainakin vielä tällä hetkellä pitkälti siihen, että ostan mikä hyvältä tuntuu sen tarkemmin asioihin perehtymättä. Oikeasti osakkeidenkaan kanssa en yksinkertaisesti kunnolla tiedä millaisia asioita pitäisi tarkistaa ennen ostoa. Olen lainannut osakesijoittamiseen liittyvää kirjallisuutta, mutta niiden lukeminen itselleni on vain yksinkertaisesti puuduttavaa, ei todellakaan mitään kevyttä kesälukemista.

Omalta osaltani en juurikaan mieti riskejä, koska totuus on se, että jos en rahaa laittaisi sijoituksiin ne menisi kuitenkin johonkin muuhun. Sijoittamisessa on aina se mahdollisuus, että ne kasvavat ja vaikka ei kasvaisikaan vaan pysyisivät edes samassa, ovat ainakin tallessa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti