perjantai 21. joulukuuta 2018

Tuhat tavaraa sekä tuhat euroa.

Olen varmasti monta kertaa tuonut esille, että olen alkanut erityisesti tämän vuoden aikana ahdistua tavaroista. Toki olen ennen tätä ahdistusta toivonut, että kaikilla tavaroilla olisi oma paikkansa, koska nautin siististä kodista. Siisti koti on lapsiperheessä kuitenkin useimmiten jotain kummallista toiveajattelua. Kotia olisi paljon helpompi pitää siistinä (myös lapsien) jos tavaroita olisi vähemmän, paljon vähemmän.

Meillä lapset eivät juurikaan leiki enää millään, eivätkä ole koskaan juurikaan leikkineet vaan ovat enemmän liikkuvaa sorttia. Tästä huolimatta heille on aina ostettu leluja, joita eivät oikeasti olisi edes tarvinneet. Ja itse inhoan sellaista pikkukrääsää, jota tuntuu olevan lastenhuoneet pullollaan.

Olen pyrkinyt ainakin viimeisen puolenvuoden aikana karsminaan tavaroita ennemmän kuin hankkimaan uusia. Edelleen  meillä on todella paljon tavaraa, jolla oikeasti ei kukaan tee mitään tai on vaan hankittu yli tarpeiden. Esimerkiksi yhdellä lapsella saattaa olla 8kpl erilaisia jumppatrikoita, vaikka pärjäisi varmasti enemmän kuin hienosti jo neljillä. Tai toiselta lapselta saattaa löytyä 15 kpl collegepaitoja ja toki tämän lisäksi erilaisia trikoo, t-paitoja, neulepaitoja ym. vaikka kuinka monta. Viidentoista collegepaidan joukossa on kuitenkin 3-4 lemmaria, joita pääasiassa haluaa käyttää. Olisko tämä siis riittävä määrä collegepaitoja? Ja yhden lapsen mekkoja en uskalla edes laskea... Kuukausittaisista vaatekuluista voi päätellä, että ylitarpeen vaatteita tässä taloudessa ostetaan.

Kirjoitin marraskuun lopussa ajatuksista ensivuodelle, johon yhdeksi tavoitteeksi asetin 1000€:n tienaamisen toukokuun loppuun mennessä myymällä vanhoja tavaroita. Tämä on hyvä tavoite, mutta halua asettaa siihen rinnalle myös tuhannen tavaran karsimisen tavoitteen. Uskon hyvinvointini kasvavan samassa tahdissa kuin saan poistettua tavaroita. Yhtä tärkeätä olisi kiinnittää huomiota siihen, että ostaa vain tarpeellista. Katsotaan miten käy.

Kolme yötä jouluun, joka tarkoittaa sitä, että itselläkin on muutama päivä vain aikaa rauhoittua!

6 kommenttia:

  1. Komppaan niin tekstiäsi! Minua kanssa ahdistaa sotku ja ylipäätänsä tavarapaljous (esim. tasoilla). Muutoinkin olen jo vuosia miettinyt kuinka hullua on jatkuva tavaran ostaminen - silkkaa rahan ja luonnonvarojen tuhlausta. Olen jo vuosia myynyt 2 kertaa vuodessa kirpparilla tavaraa ja mielestäni ostan sitä maltilla, mutta silti meidän 5 henkisessä perheessä tuntuu paikat pursuavan tavaraa. Eli vieläkin saisin olla vain tiukempi; siitä pankkitilikin kiittäisi : D

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista. Itselläni luonnonvarojen tuhlaaminen on nimenomaan myös yksi syy siihen minkä takia haluaisin entistä enemmän pyrkiä vain tarpeellisen ostamiseen (ja toki syynä on tietenkin se muhkeampi pankkitili). Tietenkin tarkoituksena on nämä karsitut tavarat kierrättää asianmukaisesti ja ajatella mitkä ovat tarpeellisia oikeasti ettei käy niin, että karsimisinnoissaan karsii myös sellaista jota tarvitsee ja täytyy kohta olla ostamassa vastaavaa uutta.

    VastaaPoista
  3. Kannustan todella lämpimästi lahjoittamaan ne tavarat, jotka eivät mene kirppiksellä tm kaupaksi, sellaisille, jotka niitä todella tarvitsevat. Terveisin entinen pursuavien kaappien omistaja ja sittemmin tahattomaksi minimalistiksi elämän heittämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Näin olen ajatellut. Olen jopa nyt miettinyt kun lapset saivat joululahjaksi lahjakortteja esimerkiksi H&M:n että lahjoittaisin/antaisin nekin jollekin ketä niitä enemmän tarvistee. Meillä nämä ovat sitten taas lähinnä sitä lisätavaraa varten eikä tarpeeseen.

      Poista
    2. Voi miten kaunis ajatus, arvostan sitä todella ja niin tekevät hekin, jotka saavat noin ihanan lahjan. Hienoa siis ja upeaa, jos kannustat muitakin tähän. Kirjoittelin aiheesta tänään taas yhden postauksen itsekin https://tuuletuksiajantunen.blogspot.com/2019/01/miten-paasta-eroon-turhasta-tavarasta.html

      Poista
  4. Hei katsojat Hanki tyhjä ATM-korttisi, joka toimii kaikissa pankkiautomaatteissa ympäri maailmaa. Meillä on erityisesti ohjelmoituja ATM-kortteja, joita voidaan käyttää ATM-koneiden hakkerointiin. ATM-kortteja voidaan käyttää nostoon ATM: llä tai pyyhkäisemällä, kaupoissa. ja POS. Myymme näitä kortteja kaikille kiinnostuneille ostajille maailmanlaajuisesti. Kortilla on päivittäinen nostoraja 1 000 dollaria pankkiautomaatteissa ja jopa 20 000 dollaria kulutusraja myymälöissä tilaamasi kortin tyypin mukaan. Olemme täällä sinua milloin tahansa, milloin tahansa. Sähköposti; (blankatm002@gmail.com) Olen kiitollinen Mikelle, koska hän muutti tarinani yhtäkkiä. Kortti toimii kaikissa maissa paitsi, ota heihin yhteyttä nyt (blankatm002@gmail.com)

    VastaaPoista