keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Tavoitteita vuodelle 2019


Olen aikaisemmin asettanut tavoitteeksi vuodelle 2019 sen, että sijoitusvarallisuuteni olisi vähintään 20 000€. Lisäksi olin asettanut tavoitteeksi ensimmäisen sijoitusasunnon oston vuoden 2019 aikana. Olen useamman kerran tuonut näiden tavoitteiden asettamisen jälkeen esille, etten ole ollenkaan varma haluanko edes sijoitusasuntoa/asuntoja. Olenkin päättänyt lykätä sijoitusasuntoon liittyvää tavoittetta ja olen asettanut sen pidemmän aikavälin tavoitteisiin. Eli hankin ensimmäisen sijoitusasunnnon seuraavan kolmen vuoden kuluessa (2021 loppuun mennessä).

20 000€:n tavoitteen tulen todennäköisesti saavuttamaan helposti. Pidemmän aikavälin tavoiteeni ovat kuitenkin niin kovat, etten tule niitä saavuttamaan mitenkään ellen pyri sijoittamaan kaikkea mahdollista minkä irti saan. Sen vuoksi asetan tälle vuodelle tavoitteeksi sijoittaa 12 000€ uutta pääomaa sijoituksiin.

Yritin viime vuonna kerätä 400€/kk sijoitusasunnon hankintaa varten, mutta se ei oikein onnistunut vaan ostin helposti säästössä olevilla rahoilla esimerkiksi osakkeita. Saan tammikuun alussa viime vuonna laskutetuista töistä noin 2000€, jotka laitan pesämunaksi sijoitusasuntoa varten, mutta muuten en ajatellut tätä enää kasvattaa. Pyrkimys kuitenkin olisi ettei sieltä tulisi myöskään käytettyä mitään.

Muuten tavoitteeni tulevat liittymään kulutukseen, jonka tiedän olevani kaikkein heikoin lenkki. Kulutuksen pienentäminen on kuitenkin tärkein tekijä siihen, että voisin saavuttaa taloudellisen riippumattomuuden esimerkiksi kymmenen vuotta ennen oikeaa eläkeikääni. En ole viime vuoden aikana pystynyt yhtenäkään kuukautena kuluttamaan alle 3000€. Osa syy tähän toki on se, että pelkästään asumismenot itselläni on 1100€/kk, koska yritän maksaa asuntolainaa pois mahdollisimman rivakasti. 2000€ kulutustavoite on lastenhoitomenoja ja muiden menojen takia täysi tahdottomuus, mutta alle 3000€:n kuukausimenoihin ainakin, joissain kuukausissa on varmasti mahdollista päästä. Eli yhtenä tavoitteena on vuoden 2019 aikana kuutena kuukautena päästä alle 3000€:n kuukausimenoihin.

Olen myös asettanut tavoitteeksi 1000 tavaran hävittämisen kotoa ja 1000€:n tienaamisen myydyillä tavaroilla toukokuun loppuun mennessä. Pyrin myös ostamaan mahdollisimman vähän mitään turhaa

Tällaisilla tavoitteilla siis lähdetään vuoteen 2019. Listaan ne vielä tähän:

  • Sijoitusvarallisuus vähintään 20 000€
  • 12 000€ uutta pääomaa sijoituksiin 
  • Sijoitusasuntosäästöstä EI lainata rahaa (rahaa pitäisi olla vähintään 3200€)
  • vähintään 6kk:n aikana menot alle 3000€
  • hävittää 1000 tavaraa ja ansaita tavaroita myymällä 1000€ toukokuun loppuun mennessä 
  • ostaa mahdollisimman vähän mitään turhaa


Pidemmän aika välin tavoitteen:
  • tuplata joka vuosi sijoitusvarallisuus seuraavan viiden vuodena aikana (alkanut vuodesta 2018) (omistusasuntoa, jossa asun, en laske tähän sijoitusvarallisuuteen). 
  • sijoitusvarallisuus 2020 lopussa 40 000€
  • sijoitusvarallisuu 2021 lopussa 80 000€
  • sijoitusvarallisuu 2022 lopussa 160 000€
  • ensimmäisen sijoitusasunnon osto vuoden 2021 loppuun mennessä
  • maksaa nykyisen asunnon asuntolainan pois seuraavan viiden vuoden aikana 6/2023 mennessä.


4 kommenttia:

  1. No on ainakin kovat tavoitteet 2019-2023 Kevyt vuosittainen tuplaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Tiedän näiden olevan tosi kovat (todennäköisesti aivan liian kovat). Oman laskupääni mukaan 2021 tavoite voisi vielä olla saavutettavissa silkalla ahkeralla säästämisellä ja niiden sijoittamisella. Vuodet 2022-2023 vaativatkin sitten jo todennäköisesti vieraspääoman mukaan ottamista tavoitteeseen pääsemistä tai lottovoittoa tai perintöä =)

      Poista
  2. Olen yksityinen lainanantaja ja sijoittaja, tarvitsetko oikeutettua, rehellistä, hyvämaineista ja nopeaa rahoitusta? Voin auttaa sinua 100%: n takauslainalla, tarjoan liiketoiminta-, kiinteistörahoitus- ja yksittäisiä luottoja, lisää myös rahoittan kaikenlaisia hankkeita. Käytä lisätietoja sähköpostitse: (ruthhuntfinancialservice@gmail.com).

    VastaaPoista
  3. Hei kaikki, olen Taru Porista, Suomea ja haluan vain sanoa kiitollisen kiitoksen Dante Paola -osuuskunnan avulle vilpittömyydestä, avoimuudesta, läpinäkyvyydestä, totuudenmukaisuudesta, rakkaudesta ja tuesta lainavarojen saamisen aikana ja sen jälkeen. Olen ollut paljon läpi näiden huijareiden käsissä, ja aika ei salli minun sanoa kaikkea mitä kävin läpi vuonna 2018 verkossa vieraana tai saada lainavaroja kotiin saamiseksi täällä Suomessa, mutta Jumala vastasi rukoukset tuen ja rakkauden kautta herralta Dante Paolalta, joka omaksui minut ja ymmärsi kanssani alkuperäisestä epäilystäni ja epäkohteliaisuudestani huolimatta ja hänen hyvällä sydämellään ja rakkaudellaan olen nyt kodinomistaja hänen 2%: n korkolainavarojensa kautta ja olen luvannut levitä uutisia ja kertoa myös maailmalle, että siellä on edelleen aitoja ja harvoja hyviä online-lainayrityksiä, jotka voivat auttaa ja elvyttää myös kuivaa luuta, kuten olin vuonna 2018. Älä jätä kuuntelematta ja lukemassa tätä todistusta, koska tämä on todellinen elämää muuttava kokemus, ja jokaisen, joka tarvitsee tällaista kääntymistä, ei pitäisi epäröida tai epäillä sitä, koska olen todistanut ja vannon taivaan Jumalalle, että tämä tarina on todellinen ja myös tarina kokemuksestani heidän kanssaan. Katso heidät heidän sähköpostistaan, jos tarvitset rahoitusta! sähköposti: Dantecooperativehelp@hotmail.com, tai Voit ottaa yhteyttä häneen sähköpostitse: dantecooperativehelp@hotmail.com, jos haluat pikaviestin tai whatsapp / +35677926593

    Kiitos
    TARU

    VastaaPoista