maanantai 29. lokakuuta 2018

Hittidiettituloksia ja muita kuulumisia

Viime viikolla ostamattomuuspäivä kertyi kaksi. Suunnitelmallisemmalla käytöksellä niitä olisi voinut helposti tulla kaksi lisää. Tällä viikolla, kuun vaihtuessa nähdään sitten oikeasti onko näillä ostamattomuuspäivillä ollut mitään vaikutusta kuluihin.

Marraskuussa ajattelin jatkaa samalla linjalla eli pyrkiä pitämään vähintään kaksi päivää viikossa, jolloin en osta mitään. Karpalo vinkkasi minulle Takuusääntiön Penno.fi palvelusta, jonka avulla omien menojen seuranta pitäisi olla helppoa. Aion kokeilla tätä palvelua ainakin marraskuun ajan.

Listasin jokin aika sitten asioita, joita haluan muuttaa elämässäni nyt. Monet asiat näistä on vielä vaiheessa, mutta olen loppu vuoden osalta tyhjentänyt työkalenteriani ja kieltäytynyt joistakin töistä. Toivon tämän auttavan aikatauluihin ja siihen etten tuntisi elämässäni kokoajan kiirettä. Itselläni on paljon ajatuksia yritysrintamalla, joita haluaisin suunnitella ja mahdollisesti toteuttaa, mutta ei riittävästi aikaa minkäänlaiselle yritystoiminnan kehittelylle. Toivon tälle jäävän nyt enemmän loppuvuotena aikaa.

Mahtavaa alkanutta viikkoa kaikille! Tästä tulee hyvä viikko!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti