Kysymykseen miksi haluan oppia sijoittamaan ja vaurastumaan? on hyvin yksinkertainen vastaus:
Ihan ensimmäisessä postauksessa kerroin toivovani viisikymppisenä istuvani talvet palmun alla ja kesät mökillä. Syksyisin ja keväisin voisin tehdä töitä. Tämä oli tietenkin aika kärjistettyä vaikkakin tavallaan totta. Haluan valita, milloin teen töitä. Oman luonteeni tuntien en kuitenkaan usko, että jaksaisin montaa viikkoa istua pelkästään palmun alla tai mökillä. Hienointa olisi kuitenkin se, että siihen olisi mahdollisuus, jos siltä tuntuu.
Ajattelen sijoittamisen tuovan tulevaisuudessa itselläni lisätulonlähteen, jonka ansiosta voin tehdä valintoja työnteon ja vapaa-ajan suhteen helpommin. Lähinnä tarkoitan tällä sitä, että voin vapaammin valita mitä töitä teen ja milloin.
Olen onnekseni viimeiset puoli vuotta saanut töiden suhteen elää tietynlaista vapautta valita töitä omien aikataulujen mukaan. Olen saanut nauttia rauhallisista aamuista kotona. Olen saanut olla kotona odottamassa lapsia koulusta kotiin. Olen arkipäivisinkin ollut välillä kokonaan vapaalla. Välillä olen lähtenyt aamuyöllä toiselle puolelle Suomea tai tullut kotiin illalla muiden nukkuessa (tätä pyrin aina välttämään, koska haluan mieluiten peitellä lapset illalla sänkyihin). Ja olen niiiiiin nauttinut. Tällaista vapautta kohti haluaisin mennä.
Ikävä kyllä samanlaisen vapauden jatkuminen työelämässä ei enää syksyllä ole mahdollista. Tai olisi, mutta en uskalla siihen heittäytyä, koska pelkään etten saisikaan itseäni työllistettyä tällä tavalla riittävästi. Tarvitsisi tehdä laskelmia siitä millaisella rahalla sitä voisi tulla toimeen. Tulevaisuudessa toivon, että sijoittamisella saisin kasaan vähän lisää niin heittäytymisetkin olisi paremmin mahdollisia.
Heittäytymisen kannalta suurta muutosta pitää tehdä omaan kulutukseeni. Kulutukseni on rehellisesti sanottuna aika sekaisin. Se tulee näkymään myös kesäkuun kuluista, joiden tekemistä olen aloittanut. En usko, että kesäkuun kulutus tulee olemaan yhtään parempi kuin toukokuunkaan. Tiedän tulevani toimeen paljon vähemmälläkin, jolloin vähempi työntekokin olisi mahdollista. Vähemmällä toimeentuleminen ei vaan ole niin yksinkertaista. Se itselleni harjoiteltava asia siinä missä sijoittaminenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti