Tavoitteita olen tällekin vuodella asettanut, joista jokainen vaatii oikeasti myös työtä eikä niiden toteutuminen ole mitenkään itsestään selvyys.
1. SIJOITUSVARALLISUUS VUODEN LOPUSSA VÄHINTÄÄN 80 000€
Viime postauksessa kirjoitin, että tämä ei enää tunnu niin mahdottomalta kuin vaikka vuosi sitten, koska sijoitusasunnon uudelleen arviointi tulee todennäköisesti nostamaan varallisuutta kohtalaisen mukavasti.
2. 12 000€ UUTTA PÄÄOMAA SIJOITUKSIIN
Tuhat euroa kuukaudessa on tosi paljon ja jos tähän todella haluan mun pitää tehdä myös laskutettavaa työtä aika paljon. Nykyisillä perustuloilla ja menoillani saan noin 500€/kk sijoituksiin. Menoista pitäisi myös vähän pystyä nipistämään, muussa tapauksessa tämä tavoite jää tänä vuonna saavuttamatta.
3. TOISEN SIJOITUSASUNNON OSTO (Ensimmäisen sijoitusasunnon osto oli alunperin vuoden 2021 tavoite, mutta se tuli ostettua jo 9/20
Tästä tavoitteesta en ole ollenkaan 100% varma, että haluanko edes toista sijoitusasuntoa ja onko asuntosijoittaminen sittenkään se mun juttu. Toisaalta passiivisen tulon kannalta asunnot ovat aika erinomainen sijoituskohde. Onneksi nyt eletään vasta tammikuuta joten itselläni on melkein kaksitoista kuukautta aikaa kerätä seuraavaan asuntoon pesämunaa ja pohdiskella asiaa. Paljon on myös siitä kiinni miten paljon murhetta ensimmäinen sijoitusasunto aiheuttaa.
4. PÄÄOMATULOT NETTONA VÄHINTÄÄN 1000€/V
Tämä on myös iso tavoite. En ole vielä katsonut miten paljon olen vuonna 2020 saanut pääomatuloja, mutta uskon että muutamia kymppejä kuukaudessa. Olen tällä hetkellä tilanteessa, että pääomatuloja tippuu kuitenkin joka kuukausi. Nämä koostuvat osingoista ja vertaislainojen koroista. Sijoitusasunnosta ei pääomatuloja tällä hetkellä jää vaan pyörii +/- 0 tilanteessa siihen saakka, että yhtiölaina (muuta tuhat euroa) saadaan maksettua pois. Tavoite vaatii hyvien osingonmaksajien hankkimista lisää salkkuun. Pyrin tänä vuonna vähentämään rahastosijoitusten osuutta ja lisäämään osakkeiden määrää. Tämä on kuitenkin aika hankalaa, koska itselläni menee 300€/kk suoraan rahastoihin. Näin siis rahasto-osuudet kasvavat automaattisesti joka kuukausi, mutta osakkeet eivät välttämättä lainkaan. En vaan osaa päättää mihin rahastoon säästämisen lopettaisin.
Tässä varmasti tavoitteita kerrakseen. Aion tänä vuonna kuukausitasolla seurata varallisuuden kasvua ja pääomatuloa enkä kirjata menojani enää. Viime vuodelta on vielä koostamatta marras- ja joulukuun menot, sijoitukset ja säästöt, jonka jälkeen voi katsoa miten loput viime vuoden tavoitteet ovat toteutuneet. Pyrin nämä saamaan lähiaikoina tehtyä. Menojen listaaminen on ollut vastenmielistä jo pitkään joten nyt on aika siirtyä toisenlaiseen seurantaan. Salkun painopisteitä pyrin myös muuttaamaan, jota olen jo viime vuoden aikana tehnytkin.