Olen tälle vuodelle ottanut yhdeksi tavoitteeksi karsia 1000 tavaraa ja ansaita 1000€ myymällä vanhaa tarpeetonta tavaraa toukokuun loppuun mennessä. Projekti on jokseenkin alkutekijöissä rahansaamisen suhteen, mutta tavaraa hävitän tasaisesti kokoajan. Yksinä isoina kaaoksina tavaramäärässä ovat lasten huoneet. Heille on kertynyt hyvin paljon kaikkea sellaista mitä he eivät tarvitse. Lapsille tavaroista luopuminen voi kuitenkin olla todella vaikeaa.
Itse aloitin projektin sen lapsen kanssa kenen on helpoin luopua tavaroistaan. Kävimme jokaisen tavaran läpi ja mietimme onko se tarpeellinen vai ei, haluaako sen säästää vai? Sen lisäksi tavaralle piti löytää paikka. Nyt huonetta on myös huomattavasti helpompi pitää järjestyksessä, kun kaikella on paikkansa. Tästä innostuneena seuraavan lapsen kanssa olikin sitten jo helpompi jatkaa, kun hän oli nähnyt miten toinen pystyy luopumaan tarpeettomasta tavarasta ja huone pysyy siistinä.
Lapset jopa innostuivat siinä määrin tyhjennys urakasta, että ovat valmiita heittämään pois/lahjoittamaan/myymään tavaroita jopa liiankin innokkaasti. Tämä nimenomaan ei ollut se mitä haluan. En halua karsia tavaraa karsimisen ilosta ja kohta hankkia uusia samanlaisia tilalle vaan karsia tarpeettomat.
Tavaroiden karsimisen lomassa lasten kanssa sai aikaan hyvää keskusteltua siitä, että mitä jatkuva tavaran hankkiminen tekee ympäristölle, siitä ettei jokaisella lapsella ole samalla tavalla tavaraa kuin heillä ja siitä, että tavarat eivät ole tärkeitä maailmassa. Elämme jotenkin niin materiaalistisessa maailmassa, jossa tavaroilla pitää ulospäin viestittää menestystä, onnellisuutta ja varallisuuta. Haluisin, että omat lapseni oppisivat siihen, että rikkautta, onnellisuutta ja menestystä voi olla ilman että sitä täytyy kokoajan olla näyttämässä jollekin ulospäin. Se kaveri, jolla on eniten tavaroita tai uusin ja paras iphone tai ketä käy eniten matkoilla, ei välttämättä ole varakkain perhe. Haluan, että he oppivat puhumaan rahasta, mutta en kerskumaan tai kehumaan. Haluan, että he oppivat järkevää rahankäyttöä ja järkevää tavaroiden hankintaa. Toivon, että heistä kasvaa viisaampia kuin minä!
Sijoittamista opetteleva äiti-ihminen tavoittelee elämäänsä vapautta, joustavuutta ja taloudellista riippumattomuutta.
tiistai 26. helmikuuta 2019
lauantai 16. helmikuuta 2019
Vinkki
Anonyymi kommentoija vinkkasi edelliseen tekstiini liittyen työkalun, jonka avulla voisin helposti optimoida osinkotuotot eri kuukausille.
Kuten arvata saattaa innostuin tästä todella. Olen nyt sitten käyttänyt hyvin paljon aikaa siihen, että olen etsinyt yhtiöitä, joita aion salkkuuni ostaa. Kyseisen sivun avulla voi löytää kaikkea muutakin kuin yhtiöiden osinkokalenterin kuten esimerkiksi yhtiöiden osinkoprosentteja ja lista osinkoaristokraateista, jotka ovat maksaneet kasvavaa osinkoa vähintään 25 vuoden ajan putkeen.
Ihan loistava vinkkaus minun mielestä ja siksi haluan vinkata sen myös muille. Eli käykää katsomassa https://dividendstocks.cash/ Sitä en tiedä kuinka oikein kaikki tiedot kyseisellä sivulla on ja miten ne siellä päivittyvät, mutta ehdottomasti katsomisen arvoinen sivu.
Oma osakkeenosto listani alkaa pikku hiljaa hahmottua ja seurantaan on nyt päässyt useampi yhtiö, joita aion ostaa, kunhan kurssit osuvat kohdille. Pyrin siis jatkossa ostamaan pääasiassa yhtiöitä, jotka maksavat hyvin osinkoa. Suomalaisista yhtiöistä aion todennäköisesti ostaa jossain vaiheessa Fortumia, mutta muuten ostot tulevat kohdistumaan jatkossa maailmalle. Sormet syyhyävät ostojen tekoa, mutta nyt pitää malttaa edes pieniä pudotuksia.

tiistai 12. helmikuuta 2019
Tasaista tuottoa sijoituksilla
Olen taas kerran ajatuksissani lukuisia askelia edessä mitä pitäisi, mutta tuskin se haittaa. Olen pohtinut sitä, mistä minun tuloni tulevat siinä vaiheessa kun olen taloudellisesti riippumaton? (Huomaa ettei tämä jossittelua vaan kun olen taloudellisesti riippumaton). Kuukausittaisten menojen kattamiseksi vaihtoehtoina olisi pääoman myyminen pikkuhiljaa ja sitä kautta elämiseen tarvittavien rahojen käyttöön saaminen. Tällöin tietenkin pääoma tuottaa samassa suhteessa kuin sitä käyttää.
Olisi kuitenkin mahtava, että tilille tulisi tasaisesti rahaa eri lähteistä joka kuukausi ilman, ettei tarvitse tehdä mitään myyntejä. Tällaiset tulot olisivat esimerkiksi vertaislainojen korkot, asuntojen vuokratulot sekä osinkotulot.
Suomalaisissa pörssiosakkeissa kuitenkin osinkotulot painottuvat pitkälti keväälle maalis-toukokuulle ja muuna aikana vuodessa osinkotuloja ei juurikaan suomalaisista osakkeista saa. Tällöin myös "palkkapäivät" osuisivat vain keväälle. Kuitenkin monet ulkomaalaiset yhtiöt maksavat osinkoa jopa kuukausittain ja useimmiten ainakin neljännes vuosittain. Näitä yhtiöitä ostelemalla pystyisi takaamaan kuukausittaiset osinkotulot.
Itselläni on salkussa Fordia sekä AT&T:tä, jotka ainakin tällä hetkellä maksavat osinkoa neljännes vuosittain. Pyrinkin rakentamaan itselleni jatkossa osakesalkkua, joka takaa tuottoa joka kuukausi. Vie kuitenkin aikaa löytää ne osakkeet, joita haluan salkkuuni ostaa ja joiden osinkomaksut ajoittuvat eri kuukausille. Googlen avulla toki löytyi heti esimerkkejä siitä miten sijoittamalla kolmeen eri amerikkalaisyhtiöön voi saada osinkotuloja joka kuukausi. En nyt näitä esimerkkisalkkuja ajatellut suoraan lähteä toteuttamaan vaikka osakesalkun rakentaminen tuleekin siis jatkossa perustumaan siihen, että saisin kuukausittain osinkotuottoa.
sunnuntai 10. helmikuuta 2019
Mitä sinä tekisit lottopotilla?
Monta viikkoa on jännitetty sitä miten käy historian suurimman lottopotin. No eilen se sitten meni. Itse en juuri lottoamista tai muita rahapelejä harrasta kuin silloin kun on isot potit tarjolla ja tällöinkin vain muutamalla tavallisella rivillä.
Aikaisemmin haaveilin äkkirikastumisesta, mutta nykyään uskoo paremmin siihen, ettei näin tule todennäköisesti käymään. Jos haluan rikastua on minun vaan itse tehtävä määrätietoisesti töitä sen eteen. Enkä oikeasti edes haluaisi noin isoa summaa, mutta esimerkiksi miljoonaa olisi ihan mahtava summa. Silti on kiva leikitellä ajatuksella mitä tekisi, jos voittaisi 15 miljoonaa.
15 miljoonasta lahjoittaisin heti puolet hyväntekeväisyyteen valikoidusti lastensuojelu- eläitensuojelu- ja ympäristönsuojelujärjestöihin. Miljoonan sijoittaisin itselle, jokaisella lapsella sijoittaisin miljoonan. Todennäköisesti rakennuttaisin uuden talon jollain aikajänteellä, en mitään ökytaloa vaan kohtuullisen kokoisen, mutta pyrkisin mahdollisimman ekologisiin ratkaisuihin. Lisäksi perustaisin yrityksen, joka olisi voittoa tavoittelematon, mutta jonka avulla voisin työllistää ihmisiä ja tehdä hyvää. Lisäksi ostaisin Teslan. Kenellekään en lottovoitosta kertoisi.
Paras tapa rikastua taitaa kuitenkin olla vain säännöllinen sijoittaminen. Tämä vaan tuntuu välillä niin tuskallisen hitaasti etenevältä prosessilta. Olen tällä viikolla ollut tosi uupunut, vaikka työtilanteeni on helpottunut. Olen vakavasti pohtinut sitä kuinka kauan jaksan tehdä henkisesti näin raskasta työtä. Ajattelen aktiivisesti sitä mistä voisin saada niitä pieniä tulonlähteitä, jotka mahdollistaisivat siirtymistä toisenlaiseen työhön. Teen laskelmia varallisuuden karttumisesta jos saisin kuukausittain säästöön niin ja niin paljon enemmän, montako kuukautta aikaisemmin voisin alkaa tekemään vain niitä asioita joista oikeasti nautin? Välillä nämä ovat todella niin epätoivoisia laskelmia, että lottovoitto tuntuisi kaikkein realistisimmalta vaihtoehdolta.
Itselläni on kuitenkin vasta alle vuosi säännöllistä ja suunnitelmallista sijoittamista takana. Jo viiden vuoden päästä sijoitus- ja varallisuustilanteeni saattaa vastata pientä lottovoittoa eli ei muuta kuin eteenpäin vaan. Ja varmaan sitä lototakin joskus voi äkkirikastumisen toivossa!

tiistai 5. helmikuuta 2019
Helmikuulle kuukausitavoitetta
Eletään jo helmikuun 5.päivää enkä ole ehtinyt aikaisemmin kirjoittamaan helmikuulle keksimääni kuukausitavoitettani.
Innostuin tammikuun ruokamenoista sen verran, että päätin helmikuulle ottaa tavoitteeksi 400€:n ruokamenot. Tämä tarkoittaisi 100€/vko. Onhan se aikamoinen pudotus keskimääräisistä ruokamenoistani. En ole kuitenkaan juurikaan nähnyt vaivaa sen eteen, että pohtisin ostoksieni tekoa kaupassa vaan ostan minkä haluan. Itselläni ei ole koskaan ollut sellaista tilannetta, että olisin joutunut miettimään riittävätkö rahat ruokaan tai laskemaan että on 20€ rahaa ja sillä pitäisi elää x määrä päiviä. Toisilla perheillä on joka kuukausittainen asia laskea ruokarahojen riittävyys. Itsellä on valtavan helppo hypätä pois budejetista, koska on rahaa siihen, mutta jos ei oikeasti olisi siinä olisi ihan pakko pysyä.
Suunnitelmallisuudella uskon 400€ ruokabudjetin olevan mahdollista ja sillä, että yrittää keksiä myös kaapeissa ja pakastimessa valmiina olevista aineksista ruokaa.
Katsotaan miten käy!

lauantai 2. helmikuuta 2019
Tammikuun menot sekä säästöt ja sijoitukset
Tässä tammikuun menot:
Asumismenot 1100€
Asumismenot 1100€
Ruoka 581,87€
Lastenhoito 553,78€
Luottokorttilaksu 1001€
Puhelinkulut 171,89€
Harrastusmenot 53,35€
Puhelinkulut 171,89€
Harrastusmenot 53,35€
Bensa 280€
Vaateet 257,60€
Ulkona syöminen 25,90€
Pysäköinti- ja sakkomaksut 49,90€
Terveydenhuollon menot 75,80€
Lahjat 146,07€
Lasten tavarat 58,07€
Lasten tavarat 58,07€
Yhteensä 4355,23€
Osakkeet 196,95€
Rahastot 500€
Fast Invest 400€
Fellow Finance 103€
Yhteensä 1199,95€
Menoja nostaa luottokorttilasku joulukuulle tehdyiltä ostoksilta. Sorruin ostamaan alennusmyynneistä lapsille ulkovaatteita. Ulkovaatteet olivat tarpeelliset, mutta heikkona hetkenä sorruin myös Toys R Usin loppuunmyyntiin ja annoin lasten valita sieltä tavaraa. Ruokaan tammikuussa on mennyt mielestäni kohtuullinen summa rahaa. Puhelinkulut ovat keskimääräistä suuremmat, koska maksoin joulukuun puhelinlaskun tammikuusa. Maksoin tammikuussa myös täysin turhan sakkomaksu!!!
Sijoitukseen sain reilun 1000€ mikä on hyvä, ajatellen tavoitettani saada tänä vuonna vähintään 12 000€ uutta pääomaa sijoituksiin. Nyt olisi vaan tärkeä saada kuluja alaspäin, jotta saan isompi summia sijoitukseen!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)