torstai 30. elokuuta 2018

Työnteko haittaa muuta elämää

Olen tällä viikolla (ja viime viikolla) tehnyt niin paljon töitä, etten yksinkertaisesti ole ehtinyt mitään kirjoittamaan. Arki on rysähtänyt taas niskaan niin, että nyt parin viikon jälkeen jo pohdin, miten selviän tästä vuodesta. Eihän se ihmisen tunne saisi tällainen olla

Palaan virallisesti ensiviikolla töihin, siten että menen fyysisesti työpaikalle joka päivä. (tosin tällä viikolla ja viime viikolla olen työpaikalla varmaan viettänyt enemmän aikaa heräillä oloajasta kuin kotona).  Olen viimeisen vuoden saanut tehdä töitä hyvin vapaasti sen mukaan miten itsestä parhaalta tuntunut. Olen oikeasti nauttinut tästä vapaudesta tosi paljon ja se myös yksi syy, miksi pelkään mitä tämä vuosi tuo tulleessaan. Olen niin lälläri, etten vaan uskalla heittäytyä pelkästään keikkatyöhön ja yrittäjyyteen vaan palaa takaisin työpaikalle. Olen selvästi herännyt nyt liian myöhään ajattelemaan sitä, etten oikeasti ole ihan tyytyväinen tähän tilanteeseen. Jos olisin herännyt aikaisemmin (esim. puolivuotta sitten) olisin voinut tehdä enemmän töitä sen eteen, että saisin työllistettyä itse itseni. Nyt taas en voi juurikaan ottaa yrityksen kautta työtarjouksia, koska en pysty niitä hoitamaan, kun olen työpaikalla. Pattitilanne, jolle siis vain minä itse voin tehdä jotain.

Vaikka blogiin en ole ehtinyt kirjoittamaan olen tehnyt aika paljon mietiskelytyötä. Toivon mietiskelytyön lähiaikoina jalostuvan myös kirjoittamiseksi saakka. Olen iltaisen Netflixin katselun vaihtanut kirjojen lukemiseen menestyksestä. Menestys on noussut aiheeksi ehkä siksi, että saisin jonkun viimeisen sysäyksen heittäytyä siihen mitä oikeasti haluan. Jotenkin yritän hokea itselleni:


Joskus unelmien tavoittelu ja uuden  saaminen vaativat irti päästämistä vanhasta, tutusta ja turvallisesta.


Tavaroitakaan en ole ehtinyt haluamassani tahdissa karsimaan, mutta kaksi päivää aikaa ja uskon edelleen pääseväni tavoitteeseen. Kuskaan vaikka omat kaikki vaatteet huomenna kierrätykseen, jos en muuta keksi.

perjantai 24. elokuuta 2018

Tänään Teliaa ja eilen lisää Terveystaloa

Kirjoitin viime viikolla avanneeni arvo-osuustilin Nordeaan välityspalkkioiden vuoksi, jotka mahdollistavat myös pienten ostojen tekemisen. Terveystalon kurssi näyttää laskevan kokoajan ja eilen tein 20 kpl:n lisäoston 8,92€ hintaan. Tänään Telia tipahti alle 4€ ja tein niistä toimeksiannon maksimihinnalla 3,99€ ja 30kpl.

Terveystalo oli taas tänään tullut alas ja kovasti teki mieli niitäkin vielä ostaa, mutta jätin väliin. Tein päätöksen, että seuraavan oston teen kun tipahtaa alle 8,5€.

Olen jotenkin ihan fiiliksissä tästä, että voi tehdä pieniä ostoja kokoajan! Tällä tavalla osakesalkku kasvaa toivon mukaan nopeammin. Nyt on myös mukavampi suunnitella seuraavia ostoja, kun ne ovat helpommin saavutettavissa!

Olen ottanut seurantaan nyt Nordean ja sitä on tarkoitus tehdä ostaa kun tipahtaa alle 8,8€. Lisäksi ulkomaalaista seurannassa ovat AT&T Inc, jota ostan kun päästään lähellä 30 USD ja sekä New Residential Investment Corp, jota varmaan lisään salkkuun jos päästään alle 17 USD. Nämä ulkomaamaiset siksi, että käsitykseni maksavat mukavasti osinkoa usean kerran vuodessa. Muutenkin tarkoitukseni on ruveta keräämään salkkuuni osakkeita, joista on tulevaisuudessa mahdollisuus säännöllisiä osinkotuloja. 

Ulkomaalaisten osakkeiden osalta vaan sen tiedon saaminen mistä mahdollisesti voisi saada hyvin osinkoja on mielestäni todella työlästä hakea. Osaako joku neuvoa mistä saisi nopeasti ja helposti tästä tietoa?

torstai 23. elokuuta 2018

Nyt puhutaan rahasta

Suomalaisessa yhteiskunnassa rahasta ja varallisuudesta puhuminen on tabu. Rahasta ja etenkin varallisuuden kasvattamisen puhumista pidetään kehumisena. Omista raha-asioista ei saisi puhua muille, vaikka kutenkin materiaalin keinoin yritämme viestittää muille omaa varallisuustasoa.

Materian keinoin viestittäminen johtaa helposti harhaan. Etenkin omien lasten kanssa olen paljon yrittänyt käydä sitä keskustelua, että välttämättä se kenelle on suurin koti, eniten ulkomaanmatkoja vuodessa tai kalleimmat vaatteet ei välttämättä ole kaikkein rikkain. Jos heidän kanssa ei tätä keskustelua olisi käyty he eläisivät edelleen siinä uskossa.




Rahasta puhuminen ei saisi olla kerskumista. Rehellisesti sanottuna inhoan keskusteluja, joissa raha toimii kehumisen välineensä; esimerkiksi puhutaan omista tai puolison tuloista siinä valossa, että haluaa muiden vain tulevan kateelliseksi. Tai jos ihminen kehuu ostaneensa sitä ja tätä ja matkustavansa sinne ja tänne. Rahasta pitäisi puhua enemmän siten, miten sen saa paremmin riittämään ja mahdollisesti poikimaan lisärahaa.

Uskon, että monet nuoret juuri omilleen muuttaneet eivät myöskään ymmärrä riittävästi raha-asioista, koska niistä ei ole koskaan puhuttu! Tämä todennäköisesti näkyy maksuhäiriöinä. Jos rahasta puhuttaisiin enemmän se auttaisi ketä tahansa hahmottamaan paremmin mihin arjessa kuluu rahaa, mistä voi säästää, miten voi säästää ja mitä kannattaa ostaa luotolla (vai kannattaako mitään).



Tämän blogin kirjoittaminen on tavallaan askel siihen suuntaan, että rahasta puhuminen tulisi lähemmäksi jokapäiväistä arkea. Tosiasiassa en kuitenkaan uskaltaisi tälle hetkellä esimerkiksi työpaikallani sanoa ääneen, että pyrin laittamaan kaiken ylimääräisen rahan sijoituksiin, ylimääräisiin asuntolainanlyhennyksiin ja vähentämään kuluttamista, koska en usko muuten pääseväni ikinä eläkkeelle. Hyvässä ystäväporukassa tämä on jo luontevaa keskustelua ja siitä on hyvä jatkaa eteenpäin.



maanantai 20. elokuuta 2018

Kolmannen viikon tavarankarsinnantulos

Tällä viikolla en ole niin aktiivisesti ehtinyt kaivelemaan kaapeista tavaraa, jonka voisi karsia pois. Olen jo ehtinyt ajatella mahdanko päästä tavoitteeseen. Vajaa pariviikkoa tässä on kuitenkin jäljellä vielä ja yritys on ainakin kova.

Kolmannella viikolla sain karsittua 91 tavaraa. Kokonaiskarsimisen tulos on nyt 211 tavaraa.


Ihan puolessa välissä ei vielä mennä. Kaikkein haastavinta on nimenomaan se, että ne tavarat pitäisi saada ulos asunnosta. Minulla on nytkin useampi kassi odottamassa kierrätykseen viemistä. Tavaroiden myyminen on hidasta ja aika työlästä.

sunnuntai 19. elokuuta 2018

Arvo-osuustili Nordeasta

Edellisessä postauksessa vertailin Nordnetin ja muutamien pankkien välitys- ja säilytyspalkkiota. Olen itse aikaisemmin tehnyt (ne muutamat) osakkeenostot Nordnetin kautta, mutta heidän välityspalkkionsa ovat aika suuret. Etenkin jos on useimmiten vain pieniä rahoja sijoitettavaksi, joita siis itselläkin on. Isompien sijoitussummien kerääminen on itselleni haastavaa ja siksi on nyt tärkeämpi kasvattaa pienistä puroista omaa varallisuutta. Omat tavoiteet varallisuuden kasvattamiseen lähivuosina ovat niin suuret, että minun pitäisi pystyä laittamaan sijoituksiin kaikki mahdollinen ylimääräinen raha.

Joten tuumasta toimeen. Avasin Nordeaan sijoituspalvelun sekä arvo-osuustilin. Avaamiseen meni muutama päivä ja nyt viikonlopun aikana olen tehnyt kaksi ostotoimeksiantoa:

10 kpl Fordia 
10 kpl Terveystaloa

Molempien kurssia olen vähän aikaan seurannut ja toimeksiantojen rajahinnoiksi annoin 9,60USD ja 9,50€. Toivon näiden maanantaina täydentävän osakesalkkuani. 

Jatkossa minulla on osakkeita Nordnetissä sekä Nordeassa. Rahastoja Osuuspankissa ja Nordnetissä. Onkohan tässä mitään järkeä?


keskiviikko 15. elokuuta 2018

Osakkeenostot pankin vai Nordnetin kautta?

Ihmettelin ja kommentoinkin jokin aika sitten Herkuille person piensijoittajan-blogiin sitä, miksi hän tekee osakkeen ostoja pienissä erissä, koska ostotoimeksiannon välityspalkkiot ovat kuitenkin niin suuria ettei tässä luulisi olevan järkeä. Kommentin myötä tyhmää tuli valistettua että sekä Nordean että Osuuspankin välityspalkkiot ovat 1% ostosta, jolloin myös pieniä ostoja on järkevä tehdä.

Itselleni olisi ihanteellista jos voisin ostaa osakkeita aina pienen erän kerralla, joka kuukausi vähän. Tuhlariluonteestani johtuen en saa kovin helposti isoja summia säästöön ja uusien osakkeiden hankinta saattaa venyä ja venyä. Olisi ihanaa ostaa pienellä summalla aina vähän, mutta kun ne välityspalkkiot...

Päätin ottaa asioista vähän tarkemmin selvää ja jaan ne nyt teillekin.


  • Nordnetissä välityspalkkiota ovat alkaen 3€/osto. Todellisuudessa hyvin harva sijoittaja pääsee tähän, koska tämä välityspalkko vaatii yli 50 kauppaa kuukaudessa. Nordnetissa välityspalkkot ovat eri tasoilla sen mukaan miten paljon on tehnyt kauppoja kuukaudessa. Helsingin pörssin välityspalkkiota ovat 3-9€/osto. Itsellä minimipalkkio Helsingin pörssistä ostettaessa on 7€, joka on 1-10 kauppaa edellisen kalenterikuukauden aikana. Pohjoismaiden osakekaupankäynnin palkkiot ovat minimissään 10€ ja Usan 15€ ja Kanadan 20€. Säilytyspalkkiot on 0€
  • Osuuspankissa välityspalkkiot asiakasomistajilla on kaikilla markkinoilla aina 1%. Säilytyspalkkiot osuuspankissa ovat vähintään 2,60€/kk ja jos ymmärsin oikein tämä maksetaan summa sisältää yhden säilytyksen kotimaiselle osakkeella. Useammille osakkeille ja ulkomaalaisille osakkeille maksetaan oma säilytyspalkkio. En tiedä mitä nämä tarkalleen olevat, mutta todennäköisesti Osuuspankissa säilytysmaskuja joutuisi maksamaan helposti 5€/kk vähintään. 
  • Nordeassa välityspalkkiot ovat pienissä ostoissa 1% kaikilla markkinoilla. Säilytyspalkkiota ei ole jos on sijoittaa säästäjästatuksella ja on edellisellä neljänneksellä tehnyt jonkun oston. Jos ei ole tehnyt, sälilytyspalkkio on 1,95€/kk. 
  • Danske Bankissä välityspalkkiota ovat minimissään 2-8€/osto. 2€ välityspalkkioon pääsee jos kaupankäynnin volyymi on yli 100 000€/kk. Danske Bankin säilytyspalkkioita en löytänyt. 

Näiden perustella jäin pohtimaan kannattaisiko osakkeiden ostot (etenkin ulkomaalaisten) tehdä enemmin Nordeasta kuin Nordnetistä? Toivon, että joku viisaampi ottaisi tähän kantaa. 






maanantai 13. elokuuta 2018

Toisen viikon tavarankarsimisen tulos

Tavaran karsiminen on viime viikollakin pyörinyt melkein päällimmäisenä vapaa-ajassani (jota tuntuu aina olevan liian vähän). Tarkoitukseni on käydä koko talo läpi, joka ikinen kaapi ja laatikko sekä varasto ja plokata kaikki turha tavara pois. Haluaisin, että jokaisella tavaralla on oma paikkansa ja sitten kun niitä harvemminkin tarvittavia tavaroita tarvitaan, ne löytyisivät. Homma on tosi kova ja olen oikeastaan saanut vasta yhden huoneen noin 200m2 talosta kokonaan siivottua. Toki olen jokaisesta huoneesta jotain käynyt läpi.

Toisen viikon tavarankarsimisen tulos on 93 tavaraa. Yhteensä tulos on nyt 120. Matkaa 500:n on vielä, mutta olen toiveikas tavoitteen saavuttamisesssa.

Karsimisen lisäksi olen ikävä kyllä joutunut myös ostamaan lapsille vaatetta, kenkää, reppua, sukkaa, alusvaatetta, kynää, kumia jne. Lapset ovat taas menneet kesän aikana kasvamaan. Lisäksi moni keväällä ostettu vaate, joka olisi vielä sopiva on etenkin isoimman mielestä: "en varmana laita päälle enää". Olen välillä miettinyt, että kuinka monet kengät lapsi oikeasti tarvitsee, koska tuntuu että aina jo jotkut välttämättömät kengät jääneet pieneksi. Samoin kaikki muut, mikä on välttämätön määrä vaatetta? Tästä aiheestaha voisi tehdä vaikka oman postauksen!😊Itselleni en ole ostanut mitään. Muutaman kansion olen joutunut ostamaan papereita varten, joita olen yrittänyt selvittää. Muutamaa uutta korua teki ihan hirvesti mieli, mutta en ostanut (ainakaan vielä).

lauantai 11. elokuuta 2018

Terveystalon kurssihälytys ja puskurista

Olen aikaisemmin kertonut himoitsevani Terveystalon osakkeita, mutta en niitä ole hankkinut. Osittain hankimatta jättäminen on johtunut siitä, että silloin kun niitä meinasin ostaa ensimmäisen kerran päädyinkin Altian listautumisantiin Terveystalon sijaan. Toistamiseen tänä vuonna osakkeita ostaessa päädyin YIT:hen, koska sain samalla rahalla enemmän ja koin kipurajaksi yhden osakkeen hintana 10€.

Tein tällöin itselleni kurssihälytyksen Terveystalon osalta, siten että saan tiedon, kun kurssi putoaa alle 10€. Tällä viikolla se sitten tapahtui keskiviikkona, että tipahdettiin alle kympin. Ostoja en päässyt kuitenkaan tekemään, koska minulla ei ollut riittävästi rahaa osakkeiden ostoa varten (ajatuksen on, että ostan vähintään 100kpl kerralla). Omalla tavallaan harmittaa, etten omista sellaista hätävaraa, jonka voisin nopeasti käyttää sopivan sijoituskohteen löydyttyä.

Eli suoraan sanottuna minulta puuttuu kunnon puskuri kokonaan. Puolisoni kanssa meillä on asunnon kuluihin (lainanlyhennys, sähkö, vesi, jätemaksut ym.) noin 2kk nettotuloja vastaava summa rahaa. Tältä tililtä on myös maksettu kaikki yllättävät menot, jos muualla ei rahaa ole ollut. Omat nettotulot ovat tällä hetkellä sen verran hyvät, että olen saanut kaikki pienehkö ylimääräiset menot suoraan maksettua eikä rahaa mistään puskurista ole tarvittu. Jos auto on tarvinnut viedä huoltoon, olen vienyt ja maksanut suoraan käyttötililtä pois. Jos on hajonnut puhelin tai pesukone, olen kävellyt kauppaan ja maksanut suoraan käyttötililtä pois. Käyttötilille ei kuitenkaan juuri koskaan jää euroakaan ylimääräistä vaikkei mitään yllättäviä ylimääräisiä menoja olisikaan.

Tämä (ja myös viime kuukausien budjetit) taitavat kertoa omasta rahankäytöstäni sen, ettei se ole oikeasti kovinkaan hyvin hallussa. Kaikki menee mikä tulee, riippumatta siitä millaisia menoja kuukaudelle on oikeasti tulossa. Jos laitan tilipäivänä rahaa suoraan sijoituksiin tai siirrän Nordnettiin, en huomaa sitä kuun aikana ollenkaan, mutta jos en tee näin, kaikki menee joka tapauksessa.

Nyt olen alkanut kokea tarpeelliseksi nimenomaan sellaista puskuria, missä olisi rahaa sopivan sijoituskohteen löydyttyä sopivalla kurssilla. Elokuussa tulen saamaan normaalia vähemmän rahaa, koska en ole heinäkuussa tehnyt juurikaan töitä. Syyskuussa taas rahaa pitäisi tulla enemmän kuin missään kuussa koko alkuvuoden aikana ja näistä rahoista sitten olisi tarkoitus ruveta sitä sijoituspuskuria kasaamaan.

Ja mitä tulee Terveystaloon. Tein uuden kurssihälytyksen; 9€, kun ollaan siinä tai alle sitten ostan. Nyt vaan pitäisi saada rahaa sitä varten kasaan...

keskiviikko 8. elokuuta 2018

Lisää ETF:ää ja varallisuustilanteesta

Varallisuus tilannetta päivittäessäni huomasin, että olen tässä tavaran karsimisvillityksessä unohtanut kokonaan, kirjoittaa yhden uuden ETF:n hankinnasta. Kirjoitin aikaisemmin ensimmäisestä ETF-hankinnastani. Melkein heti ensimmäisen ETF:ään kuukausisäästämisen valitsemisen jälkeen valitsin rinnalle myös toisen ETF:n johon säästän myös 50€/kk. Molempiin itseasiassa ensimmäinen erä on mennyt nyt elokuun alussa.

Alunperinhan minun piti ensin saada selville mihin taloudelliset resurssini riittäävät ennen kuin hankin mitään kuukausisäästämisjuttuja lisää. Toisin taas kävi. Huomaan, että tässä sijoittamisessa itselläni alkaa käydä samalla tavalla kuin aikaisemmin (ja vieläkin) vaikka vaatteiden hankinnssa. Hankin jotain koska haluan, enkä pohdi sen enempää onko minulla näihin oikeastaan edes varaa. Itselläni menee tällä hetkellä joka toinen kuukausi 200€ ja joka toinen 300€ suoraan sijoituksiin. En oikeasti tiedä pitkällä tähtäimellä miten henkilökohtainen talouteni tähän soveltuu. Tai varmasti soveltuu, kunhan oppisin karsiman muita menoja.



Varallisuutta listatessani huomasin olevani jo aika lähellä 10 000€ rajaa, joka on yksi sijoitustavoitteeni tälle vuodelle. Jotenkin nälkä kasvaa syödessä tässä sijoitustoiminnassa ja välillä ajattelen, että olisi hienoa saada sijoitettua paljon enemmän ja nopeuttaa koko projektia. Täytyy kuitenkin laittaa jäitä hattuun itselle ainakin nyt vähäksi aikaa ja pyrkiä nyt pitämään kiinni näistä nykyisistä.

tiistai 7. elokuuta 2018

Ensimmäisen viikon tavarankarsimisen tulos

Ensimmäisellä viikolla (1.-5.8), joka siis vajaa, koska 1.8 osui elokuulle keskiviikolle, karsin yhteensä 27 tavaraa. Tämä voi määrällisesti kuulostaa vähältä, mutta johtuu siitä, että lasken mukaan vain ne tavarat, jotka olen todella poistanut tästä taloudesta. Minulla on useampi pussi ja kassi odottamassa tavaroiden viemistä eteenpäin kierrätykseen, lahjoitukseen tai kirpputorille. Karsituiksi lasken ne vasta siinä vaiheessa, kun ne lähteävät ulos täältä eivätkä enää palaa.

Jäljellä on 473 tavaraa, jotka pitäisi vielä tässä kuussa karsia.


lauantai 4. elokuuta 2018

Ulkoisen menestyksen tavoittelu on vallannut ihmiskunnan

Monet haluavat ulkoisesti viestittää omaa taloudellista menestystä ja saada sitä kautta arvostusta muiden silmissä. Monet unelmoivat esimerkiksi jostain merkkilaukuista, joihin heillä ei todellisuudessa ole varaa. Lainoja, pikavippejä ja muita luottoja on helposti saatavissa, jolloin materiaalisista unelmista on helppo tehdä todellisuutta. Ystävien ja tuttavien somekanavat hehkuttavat ihania ostoksia, uskomattomia ulkomaanmatkoja ja onnellisia perhekuvia. Tietynlainen kuluttaminen on elämäntapa, jolla pyritään viestittämään kuulumista johonkin tiettyyn yhteisöön, tuloluokkaan tai paremmuusjärjestykseen. Kuvitelmissa saattaa olla, että mitä suuremmat tulot ja tavarapaljous sen onnellisempi ihminen.

Myös media on tuonut tietynlaisen glamour-elämän normiksi, joka vääristää käsitystä rahasta ja kuluttamisesta. Ulkoinen menestys luo paineita ja harhakuvitelmia siitä, että millaista elämää pitäisi elää. Pidetään yllä kulisseja, jotka ovat kalliitta ja joihin todellisuudessa ei olisi edes varaa. Unelmaelämä ja rahapussi joutuvat usein törmäyskurssille, minkä kertoo myös maksuhäiriömerkintöjen uusi ennätys. Vaurauden ja materiaalin tavoittelu on saanut meidät valtaansa.

Ulkoinen menestys voi olla myös sitä, että ihmisellä on työtä ja rahaa, mutta ei aikaa. Osa ihmisistä tekee paljon töitä, jotta voivat ostaa parempia tavaroita ja asioita itselleen ja perheelleen. Yhteiselle ajalle ei kuitenkaan löydy aikaa vaan materiaalilla pyritään myös hyvittämään poissaoloa.

Ulkoisen menestykseen panostaminen voi olla kuin korttitalo, joka kaatuu pienestä tuulahduksesta. Monet eivät ole varautuneet siihen, että asuntolainan korko nousee hiukan, joutuu työttömäksi, sairastuu tai elämässä tapahtuu muuten jotain yllättävää.

Ihmisten pitäisi pysähtyä enemmän pohtimaan sitä onko minulla varaa johonkin vai ei? Millaisen elämän minä haluan? Ostanko jotain vai siksi, että haluan viestittää sille muille jotain? Haluanko elää yli varojen? Asua korttitalossa?  Pitäisi oppia sanomaan: Minulla ei ole varaa tähän!

Raha ja materia eivät tuo onnellisuutta vaan elämään on syytä löytää muuta sisältöä, joka tekee onnelliseksi. Mikä on sinun tapasi elää onnellista elämää? Jos listaat tärkeitä asioita elämässäsi, kuinka monentena tulee raha?




I

keskiviikko 1. elokuuta 2018

Heinäkuun menot sekä sijoituksen ja säästöt

Tässä heinäkuun luvut tiskiin:

Asumismenot 1100€
Ruoka 679,92€
Harrastusmenot 149€
Lahjat 91,90€
Lastenhoito 174€
Ulkona syöminen 143,35€
Vaatteet 320,73
Polttoainekulut 183,74€
Luottokorttilasku 705,50€
Puhelinlasku 74,21€
Pääsymaksuja ja hotellikuluja 322€
Lelut 16,14€
Puutarha 6,98€
Lehtitilaukset 39,80€

Yhteensä: 4007,27


Sijoittamiseen/säästöön mennyt raha:
Sijoituksiin 200€
Säästöön 600€

Yhteensä 800€

Heinäkuulle en varsinaisesti asettanut mitään tavoitteita, koska lomailun vuoksi kuluja väistämättä tulisi reilusti. Tavoite oli jäädä kuluissa alle 4000€, mikä melkein tuli saavutettua.  Luottokortissa on lentolippuja ja matkakuluja muutenkin. Vaatekulut ovat suuret, mutta tässä ei vielä ole melkein 400€:lla  ostamiani lastenvaatteita, koska otin ne laskulle. Tämä tulee siis elokuun menoihin. 

Heinäkuussa sain suurista menoista huolimatta säästöön 600€ suunnittelemaani sijoitusasunnon ostoa varten. 

Nyt elokuussa on tarkoitus elää mahdollisimman pienellä budjetilla. Rahankäyttöä on elokuussa senkin takia tarkkailtava, että tuloni elokuussa ovat huomattavasti pienemmän kuin heinäkuussa. Elokuussa en osta yhtään tavaraa itselleni ja lapsille vain pakolliset. Rohkeasti asetan tavoitteen, että elokuussa menot ovat alle 3000€