keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Mikä se tunne olikaan?

Eräs tuttuni kertoi minulle taannoin ostaneensa sijoitusasunnon. Hän ei missään nimessä kertonut sitä kehuskelumielessä vaan suhteemme on sellainen, että on luonnollista puhua myös raha-asioista. Olin tosi kiinnostunut asiasta ja innostunutkin siinä hetkessä, mutta kuitenkin tunsin jotain epämääräistä.


Kotiin päästyä aloin vimmatusti etsiä netistä myytäviä pieniä asuntoja, kunnes aloin pohtia miksi toimin näin? Toimin näin, koska joku muu oli toteuttanut sen mitä itse en ole uskaltanut tehdä, mutta haluaisin. Kaiken lisäksi tuttuni oli toteuttanut sen juuri tavalla miten itse oli suunnitellut, täysin tietämättä siitä, että olen pohtinut samanlaista vaihtoehtoa. Tajusin, että tunne joka minut valtasi oli kateus.


Mielestäni kateus ei välttämättä ole pelkästään huono tunne. Se ei ole silloin sitä, jos siihen ei jää vellomaan. Kateus voi auttaa myös tavoittelemaan omia unelmia. Ihminen voi olla yhtä aikaa kateellinen toiselle jostain, mutta samalla onnellinen toisen puolesta. Se, että joku toinen on uskaltanut tehdä jotain voi myös auttaa siinä, että huomaa saman asian olevan mahdollista itselleen. Itselleni nousi myös ajatus siitä, ettei omat pohdintani sijoittamisesta, erityisesti asuntosijoittamisesta olekaan huonoja.


Tämä tarina ei nyt kuitenkaan pääty siihen, että olisin vielä mitään sijoitusasuntoa ostanut. Rahoitus siihen varmasti järjestyisi, mutta näen itselleni tärkeänä vielä kartoittaa asuntosijoittamisen riskejä ja tehdä laskelmia siitä, että miten talouteni kestäisi sitä, että asunto olisi jossain vaiheessa jonkun aikaa ilman vuokralaista. Olen myös pohtinut kannattaako pyrkiä ensin maksamaan pois tämän asunnon laina, jossa asumme ja vasta sen jälkeen alkaa hankkimaan sijoitusasuntoja? Jos jollain on tähän hyvin ajatuksia, otan niitä enemmän kuin mielelläni vastaan.



*Tässä tekstissä olevat kuvat on haettu Goolgen kuvahaulla värikäät talot. Ensimmäinen kuva on alkuperäisenä asra.fi sivulta, toinen Tjareborgin sivuilta ja kolmas Kaksplussan sivulta


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti