perjantai 14. joulukuuta 2018

Tavoitteet on tehty saavutettaviksi

Kirjoitin taannoin ajatuksista ensi vuoteen. Toin kirjoituksessa esille, etten ehkä tule saamaan kasaan tälle vuodelle tavoitteeksi asetettua 3200€:n säästöä sijoitusasuntoa varten. Osittain syynä tähän koin sen, etten enää edes tiedä haluanko koko sijoitusasuntoa.

Heti kirjoituksen jälkeen asia alkoi jotenkin painamaan mieltäni ja päätin, että yritän kuitenkin tätä 3200€ tavoitetta vielä saavuttaa. Olen muun varallisuuden kasvattamisen osalta olen edellä tavoitetta, joten haluaisin niiiiin kovasti saavuttaa myös tämän tavoitteen. Sijoitusasunnon hankkimisesta en edelleenkään ole yhtään varmempi, mutta olisipa sitten jotain vähän kestävämää puskuria ainakin.

Tänään tilipäivänä siirsin 600€ ylimääräistä tilille, mutta edelleen summasta puuttuu 1000€. Jos en enää hanki mitään ylimääräistä jouluun liittyen voisin jonkun sataeuroa saada nipistettyä palkkarahoista. Minulla on myös yritystoiminnan kautta töitä, joita en ole laskuttanut vielä. Tavoitteen saavuttaminen vaatii melkein sitä, että  turvaudun niiden laskuttamiseen tässä kohtaan ja toivon, että saisin niitä rahoja tililleni vielä ennen vuoden loppumista.

Olen myös ostanut muutamia osakkeita lisää muun muassa lisää Fordia sekä Outokumpua ihan uutena tuttavuutena. Itselleni on alkanut tulla tavaksi pienissä tyhjissä väleissä kurkata päivän osakekursseja minkä tulkitsen edistyksenä itselleni sijoittajana!(Haluan käyttää itsestäni nimitystä sijoittaja, vaikka olenkin ihan untuvikko koko hommassa. Mutta eikö silloin ole sijoittaja jos sijoittaa säännöllisesti?!?!?)

Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille. Itse ajattelin tehdä töitä puuttuvan 1000€:n kiilto silmissä!

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä!
    Mietin mitä muuta sanoisin, mutta kaikkien tänään lukemieni blogien joukosta, tämä kirjoitus on oikeasti aito. Annan yhden neuvon sijoitusasunnosta. Sijoitusasunto voi olla yllättävän kallis juttu, jos siihen ei ole tarpeeksi rahaa - jos sitä varten joutuu ottamaan velkaa, niin pitkä aikaisesti tulee halvemmaksi vain sijoittaa osinko-osakkeisiin. Syitä on muutama.

    1. verotus. Osinkotuottoa verotetaan vähemmän kuin pääomatuottoa asunnosta.

    2. yhtiövastike. Osinko-osakkeissa ei ole yhtiövastiketta. Huonona puolena on, että osingon maksu voi päättyä tai kurssit laskevat lyhyellä tähtäimellä. Pitkällä tähtäimellä todennäköisesti tulee vain voittoa

    3. Pankkilainan maksu. Saman summan voi laittaa osakkeisiin hiljalleen ja saada lopulta ihan saman voiton.

    4. yllättävät menot. Tähän voin todeta, että omistan sijoitusasunnon, eikä koskaan ole tullut yllättäviä menoja. Eli hieman väitän omia kokemuksiani vastaan - mutta olen varma, että muilla näitä on tullut eteen.

    5. Asunnon arvonlasku. Myös osakkeiden arvot laskevat, mutta jos olet todella hyvin hajauttanut osakkeisiin, saat hajautetusti osinkoa ja olet sijoittanut maantieteellisesti laajalle alueelle - niin arvon lasku osakkeissa on varmasti pienempi kuin sijoitusasunnossa vuosien mittaan. Tai ainakin uskon niin. Koskaan ei voi olla varma, mitä tulevaisuudessa tapahtuu.

    Ja sijoittamista on myös omaan elämään sijoittaminen. Raha ei ratkaise kaikkea.

    VastaaPoista
  2. Hei katsojat Hanki tyhjä ATM-korttisi, joka toimii kaikissa pankkiautomaatteissa ympäri maailmaa. Meillä on erityisesti ohjelmoituja ATM-kortteja, joita voidaan käyttää ATM-koneiden hakkerointiin. ATM-kortteja voidaan käyttää nostoon ATM: llä tai pyyhkäisemällä, kaupoissa. ja POS. Myymme näitä kortteja kaikille kiinnostuneille ostajille maailmanlaajuisesti. Kortilla on päivittäinen nostoraja 1 000 dollaria pankkiautomaatteissa ja jopa 20 000 dollaria kulutusraja myymälöissä tilaamasi kortin tyypin mukaan. Olemme täällä sinua milloin tahansa, milloin tahansa. Sähköposti; (blankatm002@gmail.com) Olen kiitollinen Mikelle, koska hän muutti tarinani yhtäkkiä. Kortti toimii kaikissa maissa paitsi, ota heihin yhteyttä nyt (blankatm002@gmail.com)

    VastaaPoista