Mulla on ollut motivaatio sijoittamiseen on ollut todella surkea jo pitkään. En ole saanut kirjoitettua seuraavia sijoitustavoitteita ylös, vaikka mielessä ne ole käynyt läpi monta kertaa. Sijoitusten seuranta ei ole kiinnostanut ja uusia sijoituksia olen tehnyt poikkeuksellisen vähän, lukuun ottamatta kuukausittaisia rahastojen ostoja ja jotain yksittäisiä osakeostoja. Suurin haaste tilanteessani on kuitenkin se, että kulutukseni on ryöstäytynyt käsistä. Havahduin tällä viikolla, että olen elänyt reilusti yli tulojeni. Tammikuussa lupasin aloittaa uudelleen kulujeni seurannan, mutta sitä ei tullut tehtyä ja nyt olen pisteessä, että rahankäyttöni on otettava erityistarkkailuun.
Kuva Pixabaystä |
Tilanteeseen on oikeastaan kolme syytä :
1)Vaihdoin loppuvuodesta pienempi palkkaiseen työhön oman hyvinvointini vuoksi. En kuitenkaan suhteuttanut pudonnutta palkkaani kulutukseen. Tulojen pudotessa ja menojen pysyessä samoina joka kuukausi on tullut ostettua jotain "pientä" luottokortilla kun rahat ovat loppuneet. Tarkoituksena on ollut lyhentää ostot heti pois kun palkka tulee, mutta loppukuusta vajetta on pitänyt taas paikkailla luottokortilla.
2) Olen sortunut ostamaan vaatteita ym. turhaketta ilman todellista tarvetta. Ostan verkkokaupasta usein tavaraa, maksa myöhemmin-periaatteella, ettei palautustilanteessa tarvitse odotella rahoja takaisin. No kaikkihan sen tietää miten helposti tulee sitten klikkailtua kaikkea ostettavaa kun rahatkaan ei hupene tililtä.
3)Kaikki elämisen kulut ovat nousseet eikä rahat vain riitä enää samalla tavalla.
Nämä kolme syytä on ajanut minut siihen, että mulla on kertynyt luottokortti + ostolaskuja noin 2500€:n edestä. Lisäksi minulla on tulossa loppuvuonna maksettavaksi mätkyjä yli 3000€ sekä yhden valmistuvan asunnon varainsiirtovero n.2500€. Tilanne herättää oikeasti jopa pienimuotoista ahdistusta, koska etenkin elokuussa on tulossa paljon ylimääräisiä harrastusmaksuja ym. jotka olleet nyt kesän tauolla. Sijoituksiani en halua lähteä tilanteen tasaamiseksi realisoimaan vaan nyt on otettava tarkka budjetointi käyttöön ja elettävä sen mukaan. Todennäköisesti aktivoidun myös blogissa, jotta pidän tarkempaa seurantaa tilanteen korjaamisessa.
Hyvä että heräsit tilanteeseen nyt, kun velkaa ei ole vielä päässyt kertymään hallitsemattomasti :) Tsemppiä! Siitä se taas lähtee. Itselläkin meinaa olla vähän kausittaista, miten raha-asiat kiinnostelee, mutta hitaasti tavoitteita kohti kuitenkin koko ajan.
VastaaPoistaKyllä vaan ja sijoittaminen ei ole pikamatka vaan maraton ja siihen taitanee kuulua tällaiset haastavammatkin hetket ja uskonpuute koko tekemiseen.
VastaaPoista