Huomaan, että mun on helpompi saavuttaa jotain, jos mulla on selkeä tavoite ja raamit sen toteuttamiseen. Toki omalla kohdalla monessa asiassa selkärankani on aika heikko enkä pysty raameista ja tavoitteista huolimatta asioita toteuttamaan. Yksi tällainen asia on esimerkiksi painonpudotus. Jostain kumman syystä olen kuitenkin sijoitustavoitteissa pysynyt. Parannettavaahan omissa sijoitusresursseissa on, mutta aika nousujohteisesti on menty kokoajan. Painonpudotuksen osalta ollaan menty myös kokoajan nousujohteisesti, vaikka se pitäisi olla laskusuunnassa.
Sitten mulla välähti yhtenä iltana kun olin syönyt mun tyypillisen ilta-annoksen karkkia. Oikeasti syön joka päivä karkkia. Jos suomalaiset syövät keskimäärin 14 kiloa karkkia vuodessa, mä syön sen määrän noin kahdessa kuukaudessa!!!!! Sairasta, tiedän! Ennen karkin syöminen ei näkynyt missään, mutta kun olen päässyt kolmekympin paremmalle puolelle se on alkanut todella näkyä!!
Niin mutta siihen välähdykseen; 5:2 hittidietti. Kokeilin tätä rahakäytöön lokakuussa, heikolla menestyksellä. Nyt kuitenkin kokeillaan uudelleen yhtäaikaan sekä laihdutuskeinona että rahankäytössä. Eli kahtena päivänä viikossa syödään max. 500kcal päivä eikä osteta mitään ja viitenä päivänä viikossa eletään normaalisti (toki yritän vähentää sitä karkkia näinäkin päivinä). Jos tällaista elämää nyt sitten noudattaisi kesäkuun loppuun saakka. Eilen oli pihistelypäivä ja jatkossakin ajattelin, että pihistelypäivät olisivat maanantai ja torstai.
Katsotaan joudunko jo ensi viikolla toteamaan ettei ihan onnistunut, kun sitä ja tätä ja tota ja seliseliseli. Toivottavasti en, nyt yritän koetella oikeasti sitä selkärankaa.
Mua on aina houkuttanut tuollainen dieetti, mutta keksin aina jotain tekosyitä, etten voi sitä alkaa. Esim. se, että kun pitää perheelle kuitenkin laittaa ruokaa ja lapselle (aikuiselle =)) ostaa hyväskää, tai puoliso tarvitsee omaa jotain herkkua... niin on ihan mahdotonta pysyä itse kaidalla polulla. Eli ajattelen, "sitten kun"... lapset ovat muuttaneet kotoa jne. vaikka juuri tuota sitten kun -elämää ei saisi ajatella. Olen siis heikko ihminen!
VastaaPoista