Kolmas sijoitusasunto ei tullut helposti. Ehdin käydä katsomassa useampaa kohdetta ja jättämään tarjouksiakin ennen kuin tämän kanssa onnisti. Tuntuu, että jokaisesta kohteesta mistä olen kiinnostunut on kiinnostunut useampi muukin. Ja jos ei toimi nopeasti, kohde menee ennen kuin ehdit edes kunnolla laskelmia tekemään. Voiko oikeasti olla niin, että asuntokaupoilla vallitsee tällä hetkellä tilanne, jossa asuntoja ei kunnolla edes käydä katsomassa, ne vaan ostetaan? Paljon mietityttää se, että puhkeaako tämä kupla jossain vaiheessa, koska tuntuu, että todella moni sijoittaa tällä hetkellä asuntoihin? Asuntomarkkinnoilla tuntuu myyvän kaikki.
No tämän kolmannen asunnon tarina oli onnekas mulle. Asunto tuli myyntiin siten, että näin sen käytännössä välittömästi myyntiin saapumisen jälkeen ja soitin myyjälle. Olin vastaavaa asuntoa käynyt katsomassa aikaisemmin samassa talossa sekä viereisessä saman yhtiön talossa eli tiesin täysin mikälaisesta taloyhtiöstä ja asunnosta pohjasta on kysymys. Kerroin heti puhelimessa myyjälle, että olen todella innokas asunnon ostamaan ja jätän siitä tarjouksen kun pääsen asuntoa katsomaan. Asunto oli vuokrattu ja vuokralaisella ei ollut kovia haluja päästää ketään asuntoon, joten asuntoon ei heti päässyt katsomaan. Itsellä oli kokoajan pelko, että joku ostaa asunnon näkemättä ja jään taas ilman. Myyjä kuitenkin vei minut ensimmäisenä asuntoa katsomaan ja kaupat sovittiin jo samana päivänä.
Asunnon vuokralainen on nyt muuttamassa pois ja teen pohdintaa remontoinko asuntoa ennen uudelleen vuokraamista. Asunto on nimittäin AIVAN HIRVEÄ. Kaikki on alkuperäistä, lukuunottamatta kodinkoneita. Kodinkoneet ovat ehkä 90-luvulta. Eniten mietityttää kylpyhuone, jossa muovimatot sekä amme. Se pitäisi ehdottomasti remontoida, mutta on tosi kallista lystiä. Asunnolla on ollut kysyntää nykyisessäkin kunnossa, mutta vuokralaiskandidaatit vähän mietityttää. Samoin mietiyttää kylpyhuoneen kunto ja vesivahingon mahdollisuus tulevaisuudessa.
Asunnon vuokratuotto on reilu 8% ja olisi kylpyhuoneen remontin jälkeenkin. Remontoidun asunnon vuokra luonnollisesti on korkeampi. No, mietin asiaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti