tiistai 10. heinäkuuta 2018

Asuntosijoittamisen riskeistä

Hesarissa oli sunnuntaina ja eilen pohtimisen arvoiset jutut asuntosijoittamisesta. Asuntosijoittamisesta on tehty kupla, joka on muka takuuvarma keino kasvattaa varallisuutta. Hesarissa olleet jutut olivat varoittavat esimerkki siitä, että näin ei välttämättä ole.

Oma tavoitteeni on/oli ostaa ensimmäinen sijoitusasunto vuoden 2019 aikana. Pohdin jo aikaisemmin, että tämä tavoite ei välttämättä ole järkevä vaan ensin olisi hyvä maksaa nykyisen asunnon asuntolaina pois.

Olen paljon pohtinut sitä, että monet kotitaloudet ja sijoittajat eivät ole riittävästi varautuneet asuntolainan korkojen nousuun. Monen talous on vedetty niin tiukalle, että jos korot nousevat muutamankin prosentin talous menee aivan sekaisin. (Kannattaa laskea mitä esimerkiksi 2% koronnousu tekee omalle asuntolainalle). Omat vanhemmat ovat 90-luvulla pahimmillaan maksaneet 15% asuntolainan koroa. Sitä en usko, että asuntolainankorot tuolle tasolle enää nousevat, mutta en usko niiden näin alhaallakaan enää vuosia olevan.



Sijoitusasuntoja on ostettu isolla velkavivulla eikä välttämättä ole varauduttu siihen, että asunnossa tulee yllättäviä korjaustöitä. Hesarin jutut olivat varoittavia esimerkkejä myös tästä. Asunnon arvo saattaa laskea eikä nousta vaikka näin on itse kuvitellut. Vuokralainen voi olla huono; ei maksa vuokria ja rikkoo paikkoja. Omassa elämässä voi tulla yllättäviä tilanteita, jotka muuttavat taloudellisen tilanteen päälaelleen; vakava sairastuminen, työttömyys, ero.

Riskilista on pitkä. Itse haluan nukkua yöni hyvin ja pohtia tarkkaan mihin omat taloudelliset resurssit riittävät. Taidan keskittyä vuonna 2019 tekemään mahdollisimman paljon lisälyhennyksiä nykyiseen asuntolainaan. Tämä kun on maksettu pois asumiskulut muuttuvat huomattavasti pienemmiksi, jolloin myös sijoitusasunnon riskit eivät horjuta omaa taloutta samalla tavalla.

Olisko nyt järkevää laittaa rahaa sivuun sitä varten jos/kun taloudellinen taantuma iskee? Silloin olisi ylimääräistä rahaa hankkia asuntoja niiltä, joiden talous on romahtanut. Talouden romahtamista en tietenkään kenellekään toivo, mutta toivon etteivät ihmiset tekisi ratkaisuja, joihin oma talous ei ole valmis.

1 kommentti:

  1. se että kiihdytätr asuntlainan maksua (joka toivottavasti on kilpailutettu, marginaalit kun ovat tämän vuoden aikanakin liikkuneet oleellisesti) ei tuota mitään. Koron ollessa pieni on järkevää sijoittaa ns. lainarahaa tai siis raha jota voisi käyttää lainanlyhentämiseen. Hanki rahastoja tai mistä kohteesta tykkäätkään, lyhennä sitten joskus nyt on hyvä aika antaa rahan tehdä työtä puolestasi.

    VastaaPoista