maanantai 30. heinäkuuta 2018

Tarkennusta tavaroiden karsimiseen

Olen ihan hirveässä tavaran karsimiskuplassa, vaikka elokuun alkuun on vielä tämä ja huominen päivä. Tuntuu kuin jokaisen tavaran hävittäminen vähentäisi omaa ahdistusta ja tuskaa (vaikka en mistään ahdistuksesta tai tuskasta varsinaisesti kärsikään). Haluan taloudellisen riippumattomuuden lisäksi olla riippumaton tavaroista ja yksinkertaistaa elämääni.

Tavaroiden karsimisessa tarkoitukseni on laittaa mahdollisimman paljon tavaroita kiertoon tai kierrättää asianmukaisesti eikä vaan heittää roskiin. Tavaroita hävitän kolmella tavalla:

1) Kierrätykseen tai lahjoitukseen
2) Myyntiin (myyn sellaiset tavarat, jotka ovat olleet hankittaessa vähän arvokkaampia ja joiden myyminen pitäisi olla kohtalaisen helppoa, kun myyntihinta on kohdillaan. Tällaisia ovat muun muassa omat ja lasten merkkivaatteet)
3) Roskiin (vain rikkinäiset ja käyttökelvottomat tavarat)




Tavaroiksi karsimisprojektissani lasken kaikki konkreettiset tavarat sekä vaatteet. Paperien ja lehtien hävittämistä en laske, vaikka yritän myös hävittää kaikki tarpeettomat paperit ja lehdet. En myöskään laske niin sanotusti roskana elintarvikkeista tulleita purkkeja/pahveja, jotka toimitan kierrätykseen. Kenkäpari on yksi tavara. Karsimani 500 tavaraa pitää olla todella poissa tästä taloudesta elokuun loppuun mennessä eikä varastoituna johonkin odottamaan kirpputorille tai kierrätykseen viemistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti