Olen hyvin pitkälti tässä blogissa tuonut esille pitkän ajan tavoitteita, jotka liittyvät varallisuuteen. Viime kirjoituksessani kirjoitin mitä taloudellinen riippumattomuus tarkoittaa minulle. Sen kirjoittaminen toi mieleeni ajatuksen, jotta elämä olisi hyvässä tasapainossa ja valintoja täynnä, pitää omassa elämässäni muuttua moni muukin asia kuin se, että rahaa tulee jostain. Rahan eteen yritän kokoajan tehdä töitä ja nytkin kun sain extrarahaa extratöistä tein heti sijoituksia (niistä lisää myöhemmin), mutta tämä postaus ei käsittele varsinaisesti rahaa vaan sitä mitä muita konkreettisia muutoksia elämässäni on tehtävä tässä ja nyt, jotta voisin olla kaikinpuolin tyytyväinen elämääni.
Listaan tässä kolme asiaa mitä eniten toivoisin muuttuvan nyt:
* Olla parempi äiti lapsilleni
Vietän varmaan suhteessa enemmän aikaa lasteni kanssa kuin moni muu vanhempi, mutta siitä huolimatta poden huonoa omatuntoa siitä. Koen etten kaikessa kiireessä ehdi omasta mielestäni olemaan riittävästi läsnä lasteni elämässä kuuntelemassa heidän pienetkin murheet. Tämä on nyt konkretisoitunut entisestään, kun yhdellä lapsistani on terveydellistä pulmaa. Haluaisin olla heitä aamuisin lähettämässä kouluun ja vastaanottamassa kotiin.
* Voida itse paremmin
Kaikki vapaa-aikani lähestulkoon pyörii lasten, heidän menojen ja kodin ympärillä. Oma fyysinen terveys on selvästi huonompi kuin viisi vuotta sitten ja painoa kymmenen kiloa enemmän.
* Aikataulut olisivat paremmin hallinnassa
Huomaan venyväni joka suuntaan, lupaavani aina osallistua kaikkeen ja aikataulutan elämäni niin tiukkaan että joudun kirjaimellisesti juoksemaan paikasta toiseen. Tekemättömiä töitä on vaikka kuinka paljon enkä oikein tiedä mistä aloittaa, kun olisi aikaa niitä tehdä.
Mitä konkreettista aion näiden asioiden eteen nyt tehdä:
* Olla parempi äiti lapsilleni
- viimeistään ensi viikolla sovin esimiehen kanssa toisenlaisista työaikajärjestelyistä, niin että voisin olla aamuisin lähettämässä/saattamassa kouluun ja iltapäivisin kotona vastaanottamassa heitä ja kuuntelemassa kuulumiset ennen harrastuksiin lähettämistä.
* Voida itse paremmin
- työaikajärjestelyjen myötä uskon minulla jäävän aikaa myös palata vanhojen omien liikuntaharrastusten pariin
- alan tarkemmin miettimään sitä mitä syön --> enemmän kasviksia ja hedelmiä, vähemmän herkkuja
- näiden avulla toivon myös painon pikku hiljaa alkavan pudota
* Aikataulut olisivat paremmin hallinnassa
- laitan heti kalentereihin kaikki menot, kun ovat tiedossa
- teen maanantaiaamuisin listan mitä asioita on itseltäni hoitamatta ja merkitsen siihen mitkä ovat välttämättömiä saada sillä viikolla hoidettua. Tämä auttaa paremmin hahmottamaan tekemättömien asioiden tärkeysjärjestyksen
- en yritä hoitaa niitä asioita, joita ei ole pakko hoitaa tälla viikolla vaan siirrän suosiolla siihen missä kalenterissa on tilaa
- alan varmaan enemmän aikaa siirtymiin
Ajattelen näidenkin olevan osatekijöitä kohti omaa henkilökohtaista menestystäni (mikä ei itsellenikään ole vielä ihan selvää) ja minun taloudellista riippumattomuutta. Nämä ovat aika isoja muutoksia (ainakin minun mielestä) joita alan nyt tekemään. Nämä oli kuitenkin selkeä asettaa. Työaikajärjestely tulee vaikuttamaan palkkaani, mutta näen sen tässä kohtaan toissijaiseksi asiaksi kuin jatkuvassa riittämättömyyden tunteessa elämisen. Järkevällä taloudensuunnittelulla saan ihan saman määrän rahaa säästöön/sijoituksiin kuin isommalla palkallakin. Mikään raha ei korvaa tärkeää aikaa lasten kanssa. Työaikajärjestelyt mahdollistavat myös paremmin yritystoiminnan kehittelyn.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti