Mainitsin aikaisemmin, että olen tehnyt paljon mietiskelytyötä ja lukenut Netflixin katselun sijaan kirjoja. Kävin lainaamassa kirjoja menestyksestä ja tavallaan löysin monta asiaa miten pitäisi alkaa toimimaan, jotta voisi menestyä.
Havahduin kuitenkin siihen, etten oikeastaan edes tiedä mitä omassa elämässäni tarkoitan menestyksellä. Menestys voi tarkoittaa niin monenlaista asiaa. Wikipedia kertoo menestyksen tarkoittavan tavoitteiden onnistumisen saavuttamista. Tavallaan itse olen pisteessä, josta ylemmäs en edes halua nykyisessä työpaikassani/alallani edetä. Eli menestys omalla kohdallani ei tarkoita sitä että etenisin ylemmälle ja ylemmälle pallille. Haluaisin tehdä nykyisen työni niin hyvin kuin voin. Paikoilleen jämähtäminen ei tietenkään ole vaihtoehto jos haluaa menestyä tai jos ajatus on olla mahdollisimman hyvä siinä mitä nyt tekee. On pakko kokoajan kerätä lisää tietotaitoa.
Mutta siis mitä minä tavoittelen? En tiedä, enkä osaa eritellä. Tavoittelen taloudellista riippumattomuutta vaikka tavallaan en tavoittele, koska minulla ei ole mitään työntekoa vastaan. Oikeasti pidän työstäni suurimmaksi osaksi, menen töihin mielellään, innostun kaikesta uudesta, haalin töitä, mutta toisaalta haluaisin sitä vapautta ja joustoa. Haluan kehittää itseäni ja tavallaan myydä omaa tietotaitoani jollekin muulle. Haluaisin pystyä vielä enemmän vaikuttamaan tuloihin ja työaikoihin elämäntilanteen ja vuodenaikojen mukaan. Nykyisessä työpaikassani saan x-määrän rahaa kuukaudessa käteen riippumatta siitä kuin paljon teen töitä. Tuloihin pystyn vaikuttamaan tällä hetkellä pienimuotoisella yritystoiminnallani, jota tosin nyt en ehdi juurikaan tekemään.
Tämä taitaa olla hyvin sekava kirjoitus. Tarkoitus on jäsennellä itsellenkin niitä ajatuksia, joita päässä liikkuu ja antaa potkua alkaa luoda tavoitteita työelämään vähän samalla tavalla kuin tavoitteet sijoitusvarallisuuden kasvattamiseen. Muuta järkevää tavoitetta en pysty itselleni työelämässäni tällä hetkellä asettamaan kuin kehitän itseäni ja omaa yritystoimintaani eteenpäin. Jatkuva kehittyminen onkin yksi avain kohti menestystä
Olen ollut haluton ostamaan tätä tyhjää pankkiautomaattikorttia, josta kuulin verkossa, koska kaikki näyttää liian hyvältä ollakseen totta, mutta olin vakuuttunut ja järkyttynyt, kun ystäväni työpaikallani sai kortin takuuautomaatin tyhjältä kortilta ja me molemmat vahvistimme se todella toimii, annoin sen viipymättä. Siitä lähtien olen nostanut kortilta 5000€ päivittäin ja rahat ovat olleet omalla tililläni. Olen niin iloinen, että vihdoin kokeilin sitä ja tämä kortti on todella muuttanut elämäni taloudellisesti jäämättä kiinni, sen todellinen ja todella toimii, vaikka se on laitonta, mutta teki minut rikkaaksi!! Jos tarvitset tämän kortin takuuautomaatin tyhjältä kortilta, tässä on heidän SÄHKÖPOSTI: blankatm156@gmail.com
VastaaPoista