tiistai 5. toukokuuta 2020

Ongelmia Fast Investin kanssa


Päädyn uudelleen ja uudelleen jauhamaan näistä vertaislainoista. Ehkä siksi, että oikeasti ymmärsin alkuvuodesta muutamien huijariyritysten takia, että näissä on suuret riskit. Itselläni oli parhaimmillaan Fast Investissä sijoitettuna omaa rahaa yli 8000€. Nostin helmikuussa sieltä pois 4500€ täysin ongelmitta ja olo helpottui Fast Investin suhteen huomattavasti. Huhtikuun alussa päädyin nostamaan vielä 500€ ajatellen, että 3000€ omaa rahaa ei ehkä niin luotettavassa vertaislainapalvelussa olisi ok.

No tätä huhtikuussa nostettua 500€ ei ole tilillä näkynyt, vaikka lupaus on ollut, että rahat tulevat noin neljässä arkipäivässä. Nyt en sivuilta löytänyt enää mistään tällaista lupausta. Olen laittanut asiakaspalveluun viestiä asiasta ja sainkin samana päivänä viestin, että johtuen haastavasta tilanteesta heillä on lukuisia pyyntöjä rahojen nostoista, jonka vuoksi he käsittelevät niitä saapumisjärjestyksessä ja kaikki maksut ovat prosessissa, älä ole huolissasi. Viestistä huolimatta olen taas huolissani.

Helmikuussa myin lainoja pois (myynnissä menetin kaikki myytyjen lainojen korkotuotot) ja rahat näistä tulivat heti näkyviin hallintapaneliin. Nyt tässäkin oli tapahtunut muutos. Myin yhden lainan, jonka jälkeen huomasin, että rahat jäivät roikkumaan johonkin. Fast Invest on luvannut maksaa lainat takaisin 24 tunnissa ostosta, nyt myynnistäni on kulunut 48 tuntia ja rahat näkyvät hallintapanelissa kohdassa loans on sale. Olisin halunnut keventää omaa pääomaani 1000€:n myymällä osan lainoista pois. Nyt en uskalla tehdä edes myyntejä, koska pelkään että nekin rahat jäävät johonkin ruuhkan alle odottamaan.

Eli nyt odottelen, että lainoja tulee maksuun ja teen sitten uusi nostoja. Itselläni tulee päivittäin jotain maksuun ja suurin osa lainoista pitäisi olla maksettuna kuuden kuukauden sisällä. Jos ongelmat jatkuvat (ja palvelu pysyy edelleen pystyssä), otan ulos kaiken laittamani rahan enkä sijoita enää ikinä killinkiäkään kyseiseen palveluun. Toki jos tilanne muuttuu paremmaksi niin voisin 1000-2000€:a jättääkin. Tällä hetkellä sivuilla on paljon sijoituksia, joista saatavissa korkoa 15% ja ylikin eli houkuttelee sekin. Enkä tiedä mikä tässä olisi hyvä, koska jos ihmiset nyt paniikissa koronan tai minkä tahansa vuoksi nostelevat rahoja ulos näistä palveluista on konkurssit aivan varmoja. Enkä kyllä halua olla menettämässä rahojani.

Sivuillani lukee että huhtikuun alussa tekemäni 500€:n nosto tulee maksuun 13.5. jos näin on niin olo helpottaa vähän. Tuntuu kuitenkin pitkältä ajalta odotella rahoja puolitoista kuukautta.

Onko muilla ollut ongelmia Fast Investin kanssa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti