maanantai 14. toukokuuta 2018

Omat rahastoni

Rahastosijoittaminen on itselleni tuttua jo vuodesta 2006 saakka.  Vuonna 2006 olen nykyistä palkkaani melkein puolet pienemmästä palkasta laittanut joka kuukausi yhteen rahastoon  (Rahasto A) 50€. Rahaston valitsin tuttuni suosituksen perusteella ja tällöin rahaston tuottoennuste oli hyvä. Vuoden 2008 taloudellisen taantuman myötä rahastonikin alkoi pikku hiljaa aikaisemman plussan puolelta siirtyä miinukselle, joka aiheutti ikäviä sydämentykytyksiä. Rahasto oli myös jossain vaiheessa tauolla, kun hoidin lapsia kotona kodinhoidontuella. Jostain kumman syystä kodinhoidontuestä ei enää rahaa sijoittamiseen riittänyt.

2015 ostin toista rahastoa  (Rahasto B) 750€:lla ja huomasin tämän alkavan heti kerryttää vähän voittoa. Kyllästyin katsomaan miinuksella olevaa rahastoani ja siirsin siitä kolmanteen rahastoon (Rahasto C) rahaa ensin reilulla 1000€ ja lopulta koko rahaston. Luvutustappiota vielä tällöin tuli kaikkiaan 359,16€. Vähän niin kuin "unohdin" lopettaa säännöllisen sijoittamisen tyhjentämisen jälkeen rahastoon A, joten tyhjästä rahastosta olen lähtenyt tätä kasvattamaan uudelleen. Rahaston B ja C huomasin heti alkavan mukavasti keryttää voittoa (erityisesti rahasto C), joten päätin myös näihin tehdä säännöllisen sijoittamisen sopimuksen. Nämä kaikki kolme rahastoa ovat erään pankin rahastoja.

Neljännen rahaston (Rahasto D) hankin noin kuukausi sitten. Ostin sitä alkuun 150€:lla ja sen lisäksi tein kuukausi säästämissopimuksen.

Tällä hetkellä säästän rahastoihin seuraavasti:

Rahasto A 50€ joka toinen kuukausi
Rahasto B 50€ joka kolmas kuukasi
Rahasto C  50€/kk
Rahasto D 50€/kk

En ole juurikaan perehtynyt rahastoihin johon olen sijoittanut. (En edes sitä vertaa millaisia hallinta-osto- ja luovutuspalkkioita niistä menee.) Ensimmäisen rahaston valitsin tosiaan tutun suosituksesta ja kaikki loput sen perusteella, että niiden tuotto-odotus on korkealla, mutta nämä kaikki ovat myös korkean riskin rahastoja. Kaikki neljä rahastoani ovat osakerahastoja.

Omissa valmiina olevissa rahastoissa puhutaan hyvin pienistä summista vielä. Tällä hetkellä omistan rahastoja noin 6000€ edestä. Ja lisäksi tosiaan omistan Altian osakkeita. Eli aika pienestä tätä matkaa miljonääriksi lähden rakentamaan. Mielestäni tämä on kuitenkin paljon mielenkiintoisempaa lukijoillekin kuin jos omistaisin valmiina vaikka mitä.

Jokunen postaus sitten kerroin alkavani laittamaan syrjään 400€/kk, kokeillakseni kestäisikö talouteni asuntosijoittamisen riskejä. Todennäköisesti laitan nämä rahat suoraan johonkin matalanriskin rahastoon, mutta kohde on vielä valitsematta. Vai pitäisikö sittenkin puolet laittaa matalanriskin rahastoon ja puolet korkean riskin rahastoon? Ideoita? Nämä rahat on tarkoitus vuoden sisällä ottaa ulos rahastosta ja sijoittaa asuntoon.

2 kommenttia:

  1. Mikä niissä niin ihmeellistä on että ei voi nimetö niitä suoraan ?

    VastaaPoista
  2. Olet oikeassa, tämä on huomattavan mielenkiintoista lähteä seuraamaan miten taloutesi tästä kehittyy! Toisaalta aika hiuksia nostattavaa on myös se, miten huolettomasti tunnut suhtautuvan rahastojen kuluihin ja sijoituskohteiden valintaan :'D

    Tuon 400e/kk säästän osalta suosittelisin, että et missään nimessä rahastoi sitä. Vuoden sijoitushorisontilla on vaikeaa tai mahdotonta löytää rahastoa, joka olisi riittävän matalariskinen ettet menetä osaa rahoistasi, koska tarvitset niitä pian, joka ei söisi kuluina joko pääomaa tai tuottoa, tai muuten aiheuttaisi harmaita hiuksia. Itse laittaisin tuollaisen summan Bank Norwegianiin, sillä vaikka tilikorko laskikin 0,75%:iin, on se vuoden ajalla luultavasti enemmän kuin hyvin matalariskinen rahasto tässä taloustilanteessa tuottaisi kulujen jälkeen, ja tilisäästön riski on tasan nolla.

    VastaaPoista