maanantai 11. kesäkuuta 2018

Sijoitustavoitteita

Olen aikaisemmin esittänyt, että oma tavoitteeni liittyen sijoittamiseen on tulla miljonääriksi. Mitä enemmän sijoittamista mietin, huomaan tarvitsevani paljon yksinkertaisempia tavoitteita lyhyemmällä tähtäimellä. Mikäli lyhytaikaisia tavoitteita ei ole, todennäköisesti en koskaan pääse edes kohti tietynlaisia unelmia vauraudesta. Helposti alkaa elämään harhakuplassa, että asiat vaan tapahtuvat ilman, ettei niiden eteen tarvitse tehdä mitään.

Kuukausitasolla olen nostanut rahastoihin menevää määrää, niin että itselläni on kaksi rahastoa, johon menee 50€/kk ja kaksi rahastoa johon menee 50€/joka toinen kuukausi. Nämä takuu varmasti toteutuvat jatkossakin, koska ne menevät suoraveloituksella joka kuukausi tilipäivänä. Näiden lisäksi tavoitteeni on tämän vuoden aikana ostaa kahta uutta rahastoa, jolloin yksittäisellä isommalla summalla (noin 500:lla €:lla). Sekä hankkia Altioiden kaveriksi jonkun muun firman osakkeita vähintään 100kpl.


Yhtenä tavoitteena olen esittänyt ensimmäisen sijoitusasunnon ostamisen vuoden 2019 aikana ja sitä ennen säästämistä 400€/kk tätä varten. Olen alkanut kallistua siihen, ettei sijoitusasunnon hankita mahdollisesti ole ajankohtaista vielä 2019 vaan haluaisin maksaa nykyisen asuntolainan ensin pois, jolloin riskit kaiken kaikkiaan olisivat pienemmän. Tästä aiheesta kirjoitan oman postauksen myöhemmin. En ole vielä haudannut tavoitetta sijoitusasunnon ostosta 2019 vaan tavoite se edelleen on. Ja tavoitteena on saada 400€/kk säästöön asuntosijoittamista varten.

Seuraavan viiden vuoden tavoitteeni on tuplata rahastoissa ja osakkeissa olevan sijoitusvarallisuuteni joka vuosi. Eli tämän vuoden lopussa sijoitusvarallisuuteni olisi 10000€,
vuonna 2019 20 000€,
vuonna 2020 40 000€,
vuonna 2021 80 000€ ja
vuonna 2022 160 000€.

En tiedä onko se realistista, ehkä vuodet 2019-20 vielä onnistuvat jotenkin, mutta seuraavat eivät sitten ehkä enää.

Seuraavan viiden vuoden tavoitteenani on myös maksaa nykyisen kotimme asuntolaina kokonaan pois (tämä tarkoittaa noin 2200€ lainan lyhennystä kuukaudessa). Tavoite on kova, mutta huomaan pohtivani miten paljon turvaa ja mahdollisuutta rohkeammin sijoittaa se toisi, että itsellä on velaton koti.

Eli lyhennettynä tämän hetkiset tavoitteet:
* jatkaa rahastoihin meneviä suoraveloituksia normaalisti
* ostaa vuoden 2018 aikana kahta uutta rahastoa vähintään 500€:lla/kpl
* ostaa vuoden 2018 aikana vähintään 100kpl uusia osakkeita
* säästää joka kuukausi 400€ asuntosijoittamista varten (asuntosäästöä 2018 pitäisi kertyä touko-joulukuun aikana yhteensä 3200€)
* ensimmäisen sijoitusasunnon osto vuonna 2019
* vuoden 2018 lopussa rahastoissa ja asunnoissa oleva sijoitusvarallisuuteni on vähintään        10 000€ ja seuraavan viiden vuoden tuplaan sijoitusvarallisuuden joka vuosi
* maksaa nykyisen asunnon asuntolaina pois seuraavan viiden vuoden aikana


Tavoitteet on kovat, mutta uskon niiden olevan mahdollisia! Tavoitteisiin pääseminen vaatii itseltäni selkeää kuluttamisen vähentämistä. Kuluttamisen vähentämistä pitää vahvasti vielä harjoitella, minkä toukokuun menot kertoi...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti