Tätä vuotta on vielä reilu kuukausi jäljellä, mutta siitä huolimatta olen jo vahvasti alkanut laittaa ajatuksia ensi vuoteen. Tälle vuodelle asetetut tavoitteet todennäköisesti täyttyvät osittain. Kaikki suunnitellut ostot olen saanut tehtyä ja sijoituksissa oleva varallisuus on tällä hetkellä yli 13 000€. Asuntosijoittamisen osalta tavoite ei todennäköisesti toteudu (tai sitten en joulukuussa sijoita rahoja ollenkaan vaan laitan ne kaikki asuntopuskuriin). En ole kokenut sijoitusasunnon ostoa varten rahan sivuun laittamista kovin mielekkääksi, koska en ole sittenkään ollenkaan varma aionko sijoitusasuntoa/-asuntoja sittenkään hankkia. Ensi vuoden tavoitteeksi ensimmäisen sijoitusasunnon osto on asetettu tavoitteeksi ja annan sen siellä toistaiseksi olla, onhan tässä yli kaksitoista kuukautta aikaa pohtia vielä asiaa.
Ensi vuoden tavoitteiksi olen asettanut, että sijoitusvarallisuus olisi 20 000€ ja hankkisin ensimmäisen sijoitusasunnon. 20 000€ sijoitusvarallisuuden saan todennäköisesti kasaan helposti. Tulevien vuosieni tavoitteet ovat niin kovat, että ensi vuonna on tarkoitus vähintään 12 000€ uutta rahaa kiinni sijoituksiin. Tämä vaatii itseltäni työtä ja kulutustottumuksien muuttamista, muttei ole mahdoton summa nykyisillä tuloillani.
Tältä vuodelta en enää itseltäni ihmeitä odota. Loppuviikosta on tulossa marraskuun menot ja ne ovat kyllä taas ihan mahdottoman suuret. Kuun alussa lupasin laittaa Penno.fi palveluun kuluni, mutta näin ei ole tapahtunut. Ajattelin kokeilla Pennoa uudellen vasta ensi vuonna.
Tavaroiden karsimisesta itselläni tuli kesällä niin hyvä olo, että olen päättänyt jatkaa sitä. Tavaroiden karsimisessa olen asettanut tavoitteen, että saisin 1000€ kasaan toukokuun 2019 loppuun mennessä sillä, että myyn tarpeettomia tavaroita pois kotoa. Karsimisen olen aloittanut jo nyt.
Työrintamalla on myös tapahtumassa muutosta eli olen lyhentämässä työviikkoani tammikuun alussa, jotta voin keskittyä yritystoimintaan enemmän.
Eli pienin askelin mennään kohti onnellisempaa elämää ja miljonääriyyttä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti